Viisi vuotta rakkautta

© Sonja

Siitä on jo hieman yli viisi vuotta kun sain sähköpostiini kuvan harmaasta, rähjäisennäköisestä, isopäisestä ja pitkäkoipisesta kavioeläimesta nimeltä Mramor. Kuvaa katsellessani mietin, etten koskaan, en milloinkaan, osta itselleni niin rumaa hevosta. Kuitenkin, pari kuukautta tuon sähköpostin jälkeen olin matkalla kotiin toiselta puolelta Suomea hirveässä lumimyrskyssä tuo otus trailerissa. Sen piti olla vain väliaikaista. Välietappi matkalla "oikean hevosen" ostoon. Toisin kuitenkin kävi. Poni on minulla edelleen, eikä lähde muualle kuin vihreimmille laitumille sitten kun sen aika koittaa.

Nämä viisi vuotta ovat menneet nopeasti, mutta niihin on mahtunut paljon. Siinä ajassa olen ehtinyt olla kolmessa eri työpaikassa, muuttaa kahdesti, ostaa talon, erota,  saada pikkusiskon, menettänyt toiset isovanhempani, käynyt kahdesti Australiassa, löytänyt studiotilan ja vaikka mitä muuta. Olen surrut, itkenyt, iloinnut, nauranut, rakastanut, pelännyt ja toivonut. Kaiken tämän keskellä minulla on ollut Poni. Sen kaulaa vasten olen salaa vuodattanut niin monet kyyneleet etten jaksa edes laskea. Sen kanssa olen myös saanut nauraa niin paljon, että se on varmasti kasvattanut vatsalihaksiani salitreeniä paremmin. Sen kanssa saan olla minä, eikä se koskaan tuomitse minua siitä, millainen minä olen. Tiedän sen rakastavan minua yhtä ehdoitta kuin minä sitä.

Poni on opettanut minulle näiden vuosien aikana paljon enemmän rakkaudesta kuin kukaan ihminen koskaan. Se on opettanut, ettei rakkaudelle voi asettaa ehtoja, ei rajoja, ei aikaa, ei paikkaa, ei määrää, eikä edes kohdetta. Et voi valita mitä sydämesi tuntee, et vaikka kuinka tahtoisit. Poni on opettanut minulle, että rakkaus välillä vaatii suunnatonta kärsivällisyyttä. Rakkaus on läsnäoloa ja sanatonta ymmärrystä. Se ei vaadi ihmetekoja, vain välittämistä ja halua yrittää parhaansa.

Minun elämäni paras päätös oli ostaa tuo harmaa, ruma ankanpoikanen. Ei siitä joutsenta kasvanut, mutta ihan kelpo poni kylläkin. Rakastan sitä koko sydämestäni ja se on aina minun listani ykkösenä. Toivon, että meillä on vielä monia vuosia nautittavana yhdessä ja sitten kun aika loppuu, aion vaalia näitä muistoja ja oppeja mitä olen näinä vuosina saanut. Arvatkaa miksi olen valmis laittamaan kaikki rahani tuon eläimen hyvinvoinnin eteen.

Te kaikki, kenellä on joku jota rakastaa, olkaa onnellisia. Rakkaus on suuri lahja. Se tekee meistä parempia ihmisiä. Muistakaa rakkaitanne ja kertokaa heille että välitätte.

Tällaisiin mietteisiin päätän tämän vuoden tällä kertaa. Huomenna saatan kiskaista vielä yhden kuvan linjoille, mikäli ehdin saada sen valmiiksi. Jos en, niin toivotan jo tässä vaiheessa hyvää, onnellista ja rakkaudentäyteistä tulevaa vuotta kaikille!


Infoa kuvista:

Yhteiskuvat: Sonja
Mallit: Poni ja minä
Edit: minä

© Sonja

© Sonja

Lumivalkoinen rakkaus.

Black and tan

Qardian Almost Altar Boy

 Ystäväni Miran ihastuttavat koirat, dobermanuros Lex ja pinserinarttu Lara kävivät kuvattavana studiolla. Tilauksessa oli tummia kuvia ja sitähän saa sitten mitä tilaa.

Kiitoksia Miran laumalle viihteellisestä studioaamupäivästä joulupäivänä. Otetetaan joku kerta uusiksi. Oli lystiä.

 

Sini-Minin Ramona

Klishee video

Saimme Sonjan kanssa jälleen "ihan loistavan" idean tehdä viimeisen päälle klisheinen video. Siis sellainen joissa on kaikki siirappioksennuksen ainekset mustavalkoisuudesta ja rakeisuudesta lähtien. Ajatushan lähti siitä, kun otin uuden tatuointini. Pakkohan siitä oli jotain "tosi hyvää" kehittää ja näin tehtiin.

Lopputulos on tässä. Ei kannata ottaa niin kovin vakavasti... Ei mekään otettu. =D

Liekkitukkadiiva

"Liekkitukkadiiva"
© Fanny

Koska mayojen kalenterienkin mukaan on alkanut uusi aika, minä repäisin ja luovuin mustista kutreistani hieman pirteämpään värimaailmaan. Eihän sitä koskaan tiedä jos uusi tukka toisi myös uusia kuvioita tähän elämään. Jostainhan se muutos on aloitettava, miksei sitten vaikka hiuksien väristä. Kestää kyllä tovi ennenkuin opin tunnistamaan oman peilikuvani vaaleammassa lookissa.

Kuvaan ja tukkaan sain jotain käsittämätöntä inspiraatiota (vaiko pakkomielteen?) Kuningas Pähkinän ja Setä Tamun maailmanlopunpäivänä julkaisemasta "Hei Scully" -biisistä. Kerrassaan loistoralli, jota tulen kaikkien tovereiden suureksi riemuksi taatusti hypettämään pitkin tulevaa vuotta mm facebookissa tasaisin väliajoin. Enkä edes taida pahoitella tätä asiaa. Kiitokset vain pojille hyvästä biisistä. Johan sen perään kerettiinkin jo studion sekopääporukalla vuosi huudella.

Visio kuvaan oli siis minulla hyvinkin valmiina kun sain uuden värin päähäni. Kun sitten pääsin studiolle asti, fiksasin valot paikoilleen ja päästin Fannyn räiskimään kuvia. Siis heti kun olin saanut tuon vaatevirityksen pysymään päälläni tahtomallani tavalla... Kahden hakaneulan voimalla se oli sinänsä jo suoritus. Kuvauksiin ei paljon aikaa tuhlailtu, eikä pahemmin photariinkaan ja kuva olikin nopeasti valmis ja ns linjoilla. Joskus on kiva tehdä vain ihan yksinkertaisia juttuja ilman mitään kummallisia kikkailuja.

Infoa kuvasta:

Kuva: Fanny
Edit: minä
Malli: minä

Ja käykäähän kuuntelemassa "Hei Scully" TÄÄLTÄ!

Kaikki rakastaa...

...KENKIÄ! Ainakin minä rakastan kenkiä. Rakastan myös kuvata kenkiä, enkä myöskään pahastu jos samalla saan kuvata kauniita sääriä. Joskus minusta tuntuu, että alan kuulostaa ihan mieheltä...

Fanny sai joululahjaksi kauan himoitsemansa Jeffrey Campbellit ja tottahan toki niiden kanssa oli pakko sännätä studiolle ensitilassa. Kuva oli äkkiä otettu, koska se oli jo valmiina päässäni. Valot oli laitettu ennen kuin Fanny sai edes kengät jalkaansa. Kokeiltiin muutama muukin kuvakulma, mutten päässyt alkuperäisestä visiosta yli (kuten minulle usein käy) ja lopputuloksen näette yllä.

Loppupäätelmänä voisin sanoa, että hienot kengät on hienot kengät. Ei siitä mihinkään pääse.

Hyvää joulua!

© Hannu Perälä

Hyvää, kaunista ja rauhallista joulua!

Toivottavasti teidän joulunne on ollut taianomainen, rakkaudentäyteinen ja ihmeellinen. Vaikkei enää uskoisikaan joulupukkiin, koskaan ei ole liian vanha uskomaan ihmeisiin.

Velvet Six

Lauantaina minulla oli ilo pitää studiolla käskyvallassani kuutta nuorta miestä. Bändi nimeltä Velvet Six tarvitsi promokuvia ja tottahan toki minä tartuin heti haasteeseen. Kuvaukset olivat äärimmäisen hauskat, vaikkakin minulla oli hieman vanhahko olo ollessani vanhin koko porukasta.

Pienenä lisähaasteena oli minun kipeä nilkkani (putosin ponini selästä edellisenä iltana aika komean rodeon päätteeksi), sekä paikalle kykenemätön assari. Huolimatta siitä, että hypin yhdellä jalalla paikasta toiseen, saatiin homma aikataulujen puitteissa purkkiin ja minullahan oli luonnollisesti hirveä hinku tehdä kuvat myös valmiiksi samantien. Joutuu kyllä myöntää, että tämä on sitä parasta antia tässä harrastuksessa. Tykkään hirmuisen paljon tehdä tällaisia kuvia.

Tässä ne nyt siis ovat, Velvet Sixin uudet promokuvat. Käykäähän tsekkaamassa poikien puuhastelua facebookissa TÄÄLTÄ.

Kiitoksia koko porukalle loistavista kuvauksista! Tsemppiä tuleviin koitoksiin, niin musiikin saralla kuin muutenkin.