torstai 26. toukokuuta 2011

Kun jotain puuttuu...

Onpa orpo fiilis. Rakas kamerani on huollossa ja minusta tuntuu kuin pala minusta olisi kadoksissa. Toivottavasti saavat sen muistikortin irrotusmekanismin toimimaan, ettei sen takia tarvitse alkaa miettiä uutta kameraa (tai siis mietin sitä muutenkin koko ajan, mutta ettei olisi pakko hankkia uutta). Onneksi ystaväni Sanna lupasi lainata minulle kameraansa ensi viikolla, että saan sovitut kuvaukset hoidettua. Muuten olisin ollut melkolailla nesteessä. Kiitos siis Sannalle!

Eilinen ilta kului mukavasti vaatteita viikatessa. Tässäkin operaatiossa minua jeesaili Sanna. Ihme ja kumma, kaikki vaatteeni näyttäisivät mahtuvan kaappiin. Opin uusia asioita itsestäni. Olen näemmä saakutin tarkka siitä, miten vaatteeni järjestelen. Yllättävä käänne. "Laita se paita siihen pvc-hameen ja sen valkoisen kauluspaidan väliin ja ne aamutakit sinne oikealle...."  No, ei kai se väärin ole. Naurettua tuli niin paljon, että nyt on vatsalihakset kipeinä.

Viikonlopun aikana olisi tarkoitus tehdä muutamat kuvat valmiiksi ja TOIVOTTAVASTI shoppailla hyllykkö olohuoneeseen, jotta saan kirjat ja koriste-esineet paikoilleen. Sitten puuttuisi enää sohvapöytä ja matot, joiden löytäminen tuntuu olevan lähes mahdoton tehtävä. Mistä ihmeestä voisi löytää kaksi pyöreää mustaa mattoa? Yöpöytä puuttuu myös, mutta sellainen on jo löytynyt ja käyn hakemassa heti kun aikaa liikenee. Voisin myös yrittää napata jotain kuvia kämpästä kännykällä alkuun. Kunnon kuvia saatte sitten kunhan koko kämppä on "valmis".

Ai niin! Sain myös vihdoin ostettua uudet vanteet autooni! Kiitos Hapa! Kohta saan siis nauttia uusista renkaista. Luksusta!

Päivän hyvä työ tehty

Kävin suorittamassa kansalaisvelvollisuuksia ja luovutin verta. Suosittelen lämpimästi käymään jos ette ole vielä käyneet. Siitä saa hyvän mielen ja itselleni ainakin tuli hyvä olokin.

Haastan siis täten kaikki, jotka tämän postauksen lukevat luovuttamaan verta ja näin auttamaan apua tarvitsevia. =)

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Tästä se alkaa!

Nimittäin uusi aikakausi elämäni tiimalasissa. Ensimmäinen ilta ja yö vietetty omassa kämpässä. Kun välttämättömät tavarat (sänky ja sohva) oli kannaettu sisälle ja laitettu paikalleen, oikaisin itseni sohvalle, kaadoin lasin pohjalle tilkan viiniä, avasin suklaalevyn ja luin kirjaa. Ihanan rentouttavaa kaiken tämän stressin ja kiireen jälkeen.

Jos koskaan enää valitan, ettei minulla ole mitään mitä laittaa päälle, muistuttakaa minua siitä, että olen tähän mennessä kantanut kahdeksan säkillistä vaatteita kämpille ja ainakin kaksi säkillistä odottaa noutajaansa entisellä kämpällä, ehkä enemmänkin.

Muutto alkaa siis olla hyvällä mallilla. Josko sitä ehtisi tänään piipahtaa tallillakin ja käydä vaikka kaupassa. =)

Kiitos Visalle muuttoavusta!

tiistai 24. toukokuuta 2011

Otetaanpa uusiksi...

Eilinen ei ihan mennyt putkeen... Työpäivä sujui kivuttomasti uusia asioita opetellessa, mutta kaikki mitä neljän jälkeen tein, meni ihan reisille. Ensin menin trimmaamaan koiraa, jonka karva osoittautui niin helkkarin paksuksi, että trimmeri leikkasi kiinni. No, ei muuta kun soitto kaverille, joka suostui lainaamaan minulle hieman järeämpää kalustoa karvanpoisto-operaatiota varten ja uusi terä omaan trimmeriin pitää tilata tänään.

Trimmausyrityksen jälkeen suuntasin kauppaan ostamaan moppia. Jumaleissön miten kalliita! Mistään kaupasta ei löytynyt mitään halppisversiota edes perus lankamopista, joten tyydyin ostamaan suurimpaan hätään sellaisen sienisysteemin, joka osoittautui äärettömän idioottimaiseksi valinnaksi.

Kun vihdoin pääsin entisen kodin kautta takaisin kämpille kuuraamaan lattioita remontin jäjiltä, meinasi lähteä totaalisesti järki. Ei siitä sienimopista ollut mihinkään! Käsin jouduin lopulta rätillä hinkkaamaan lattiat puhtaaksi. Selkä kiittää jälleen. Onneksi sentään sain vaatteita ja astioita järjesteltyä kaappiin sujuvasti ja ripustin jopa verhot makuuhuoneeseen (mustat, kuka yllättyi).

Ajelin sitten kymmenen jälkeen takaisin vanhalle kämpälle ja sain kuulla, ettei mun kamerasta tule muistikortti pihalle. Pikainen vilkaus riitti kertomaan, että irrotusmekanismi on rikki. Siinä kohtaa piti hetken kerätä itseään, ettei katkea loputkin verisuonet päästä.

Nooo... Nää on näitä päiviä... Tänään uudella tarmolla kohti uusia pettymyksiä tai vaihtoehtoisesti parempaa huomista. Uusi yritys ja uudet erehdykset, vai miten se nyt olikaan. Tarkoituksena olisi ehtiä tämän päivän aikana trimmata se koira loppuun, viedä sohva ja sänky kämpille ja mahdollisesti jotain muutakin rojua siinä sivussa (esim lisää vaatteita, pyyhkeitä, liinavaatteita jne).

Aurinkoa odotellessa...

maanantai 23. toukokuuta 2011

En ole perfektionisti...

... haluan vain, että kaikki on täydellistä.

Toisen maalikerroksen jälkeen en vieläkään ollut täysin tyytyväinen lopputulokseen, joten raivon vallassa maalasin vielä kolmannenkin kerroksen sekä makuuhuoneeseen, että olkkariin. Vain kahden turhautumisen ja väsymyksen aiheuttaman itsekseenkiukuttelukohtauksen jälkeen sain vihdoin seinät maalattua ja nyt on hyvä. Makkarin ja olkkarin seinät ovat kauniin valkoiset.

Huomenna vielä remontointisotkujen siivous ja sitten saan oikeasti muuttaa. =)

perjantai 20. toukokuuta 2011

Toistuva uni

Tämä viimeöinen uneni poikkeaa muista toistuvista unista siten, että sen näkemiskertojen välillä on hyvin pitkiä aikoja. Edellisen kerran näin samasta asiasta unta muutama kuukausi sitten, sitä edellisestä kerrasta on about vuosi. Normaalisti näitä toistuvia unia tulee kerralla putkeen useampana yönä, mutta tämä levy ei jää pyörimään yhtä yötä pidempään.

Unessa lataan kuvan facebookkiin (oikeasti jotain niin säälittävää nähdä unta facesta...). Kuva on mustavalkoinen ja otettu vallitsevassa valossa, ei studio-olosuhteissa. Istun kuvassa sängyllä kahvikuppi käsissäni. Sängyssä on puhtaan valkoiset lakanat ja muhkeat tyynyt, siinä on selvästi nukuttu, sängyn pääty on tummaa puuta. Minulla on ylläni valkoinen toppi ja mustat "oloshortsit". Hymyilen aurinkoisesti, oikeastaan näytän jopa naurahtavan, ja minun hiukseni ovat pörröiset. Näytän onnelliselta.

Ladattuani kuvan, jäin katselemaan sitä ja tunsin suunnatonta lämpöä. Yritin keksiä sopivaa kuvatekstiä, mutten keksinyt millään mikä olisi ollut riittävä kuvailemaan tuota kuvaa. Se oli hämmentävää, sillä yleensä minulla ei ole ongelmia keksiä kuvatekstejä. Lopulta jätin tekstin kokonaan laittamatta, en kirjoittanut edes kuvaajan nimeä, mikä sekin on minun tapauksessani poikkeavaa, sillä sen kirjoitan aina. Nyt minua sitten vaivaakin, että kukahan tuon kuvan on minun unimaailmassani mahtanut ottaa. Olisi mukavaa saada ihan oikeasti itsestään tuollainen kuva, sillä se oli todella kaunis ja jollain tavalla "epätodellisen aito". No, mistä sen tietää vaikka kyseessä olisi enneuni. ;)

Jos jollain on tulkintoja tähän uneen liittyen, kuulisin niitä mielelläni.

Pitäisiköhän tehdä ihan oma blogi näille unille kun niitä nyt tuntuu riittävän...

torstai 19. toukokuuta 2011

Tapettisota

Remonttipäivä nro 2.
Lopputulos: Olohuoneessa pari pientä siivua tapettia jäljellä ja makuuhuoneessa homma hyvällä alulla.

Sujuu kuin tanssi rikkinäisillä koroilla. Joku nero on joskus aikojen saatossa päättäny, että on hemmetin hyvä idea liimata neljä tapettia päällekäin. Pikkuinen homma saada kaikki kerrokset irti, koska jokaiseen kerrokseen on laitettu vahvempaa ja vahvempaa liimaa, jota on imeytynyt seinään asti joistain kohdista. Tapetti on siis lujassa kiinni, mutta kyllä minä sen irti saan. Jos en muulla, niin silkalla raivolla. Mun sormet on niin kipeät päivän rehkimisestä, että tekisin melkein mitä tahansa, jos joku hieroisi niitä.

Huomenna uusi päivä ja lisää tapetin repimistä. Jos olen oikein reipas, pääsen maalauspuuhiin lauantaina. =)

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Muutoksen tuulia osa III


Mitä tapahtuu, kun annetaan uuden kämpän avaimet naiselle, joka on hieman stressaantunut, turhautunut, mutta kuitenkin hyvin innostunut päästessään vihdoin "pienen pintaremontin" kimppuun? No, siitä seuraa luonnollisesti hyvää ja tehokasta jälkeä. Parissa tunnissa sain revittyä melkein kaikki tapetit olohuoneesta irti. Yksi seinä jäi enää huomiselle. Sitten olisi vielä riisuttava makkari tapeteistaan, jonka jälkeen pääsenkin maalaamaan. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, remppa olisi valmis viimeistään alkuviikosta. Sitten pääsen muuttamaan. Ihanaa!

Se tunne, kun avasin oven ja astelin ensimmäiset varovaiset askeleeni uudessa asunnossani, oli fantastista. Hetken aikaa tutkiskeltuani paikkoja, kävin lattialle makaamaan. Laitoin kuulokkeet korville, musiikin päälle ja suljin silmäni. Tuota hetkeä olen odottanut niin kauan ja vihdoin se on totta. Siinä maatessani, tunsin omituista vapauden tunnetta. Eihän se tässä tilanteessa mitenkään poikkeavaa ole, mutten uskonut sen tulevan näin voimakkaana. Upea fiilis.

Nyt unten maille, että jaksaa taas huomenna reippaasti repiä tapetteja. =) 

Ja linkitetään nyt lopuksi vielä aiheeseen sopiva biisi (jonka myös kämpillä kuuntelin ensimmäisten joukossa). Löysin jopa soppelin videonkin. Olen siis suunnaton Harry Potter fani ja ainoa syy miksi en muuta Tylypahkaan on se, että Severus kuoli. Todellisuus ei ole minua varten. Onneksi on olemassa kirjat ja hyvin vilkas mielikuvitus.

maanantai 16. toukokuuta 2011

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Ihmeiden vuosi!!!!

Se on totta! Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden! Uskomatonta! Mahtavaa Leijonat!

Tämä epäilevä tuomas oli ennen ottelua aivan varma, että tukkaan tulee niin että tutisee ja meni lupailemaan kaikenlaista. Sanoin, että jos Suomi tämän ihmetempun tekee, on tämä vuosi todellakin ihmeiden vuosi. Nyt se virallisesti sitten on sitä. En enää ylläty mistään.

Meninpä sitten uhoamaan, että jos MM-kultaa tulee, menen lävistyttämään kieleni uudelleen. Ilmeisesti minun täytyy töiden jälkeen nöyränä tallustella lävistäjän luokse neulatyynyksi. Onneksi sain myös Sannan huijattua mukaan tähän vedonlyöntiin, joten meitä piikitettäviä on muitakin. Minullehan tuo kielen reijittäminen on ihan tuttua kauraa, koska minulla on kyseinen lävistys jo kerran ollut. Se vain on valitettavasti ummessa.

Mutta on se sen arvoista.

IHANAA LEIJONAT IHANAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
KIITOS LEIJONAT!!!!!!




Ja totuushan on, ettei tämä MM-kulta maistuisi puoliksikaan näin makoisalta, jos se ei olisi Ruotsilta "varastettu". ;)

torstai 12. toukokuuta 2011

Kisatunnelmia

Ratsastusseura Teho ry järjesti lauantaina 7.5. harjoitusestekilpailut, joissa kuuluttajan hommia hoitaessani nappasin myös muutaman kuvan. Tykkään kuvata kisoissa sellaisia kuvia, joista välittyy oikeanlainen fiilis ja niin sanottu urheiluhenki. Tässä muutama saaliiksi jäänyt kuva.









Voittajien ja sijoittuneiden on tunnetusti helppo hymyillä ja se hymy on ihan ansaittua. Tässä kisapäivän leveimpiä hymyjä:







Ratsastus ei ole arkajalkojen laji. Tälläkään kertaa emme välttyneet tippumisilta...


Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä "Tina&Lillon" -speciaali.





Kiitos kaikille mukana olleille, niin kisaajille kuin "talkooväelle", onnistuneesta ja mukavasta kisapäivästä!

Kaikki kisakuvat TÄÄLLÄ

tiistai 10. toukokuuta 2011

Korkojeni historiaa

Olen mietiskellyt tässä, että mitä ohjenuoria eri ihmiset ovat elämääni antaneet, etenkin lapsuudessa. Millaisia eväitä olen keneltäkin saanut. Luonnollisesti tärkeimmät vaikuttajat elämässäni ovat olleet äitini, sekä isovanhempani. Tarkemman pohdiskelun myötä tulin siihen tulokseen, etteivät oppini ole tainneet tulla ihan niin tavanomaisesti kuin olen alunperin ajatellut.

Hauskin ja todennäköisesti omituisin opetus liittyy korkokenkiin, tai oikeastaan siihen, kuinka korkokengillä kävellään. Kun olin pikkutyttö, halusin kovasti kävellä korkeilla koroilla, niinkuin äiti ja mummi. Niinpä sitten kaivoin mummin korkokengät kaapista ja lompsin niillä pitkin mummolan olohuonetta. Pappa tuli katsomaan puuhiani ja käski tiukasti viedä kengät takaisin etten riko niitä tai loukkaa itseäni. Luonnollisesti intin vastaan, johon pappa totesi, ettei koroilla kävellä jos ei osata. Väitin osaavani oikein hyvin, mikä oli tietysti silkkaa potaskaa, olinhan juuri kaatunut rähmälleni liian isoissa kengissä.

Pappa kävi hakemassa kirjahyllystä ison tietosanakirjan, asetti sen pääni päälle ja sanoi: "Jos nainen haluaa käyttää korkeita korkoja, sen pitää osata kävellä niillä ylväästi, vaikka kymmenen kirjaa pään päällä." Askel askeleelta pappani opasti minulle, kuinka korkokengillä kuuluu kävellä. Koska olen sitkeä pikku pirulainen, harjoittelin koko viikonlopun ja vielä seuraavankin ja seuraavan ja ties kuinka monta. Kaaduin useita kertoja ja kirjat levisivät pitkin maita ja mantuja horjahdusten seurauksena, mutta aina purin hammasta ja jatkoin. Kun onnistuin yhden kirjan kanssa, pappa lisäsi toisen, ja kolmannen jne. En enää muista millainen pino kirjoja minulla lopulta päänipäällä oli, mutta niitä oli paljon. Edelleen joskus viihdytän itseäni kävelemällä korkokengillä kirja pään päällä.

Tänä päivänä kipittelen ihan sujuvasti koroissa. Kaikki alle 10cm on lättäpohjaisia ja 19cm koroillakin pystyy kävelemään. Kiitos tästä kuuluu papalleni. Samaisen ihmisen kanssa juuri eilen keskustelimme lihaskuntotreenaamisesta ja hän opasti minua kuinka saan kehitettyä vatsalihaksiani tehokkaammin. Hymy nousi huulilleni muistellessani, kuinka tuo samainen mies kerran kertoi minulle, miten kävellään niin kuin naisen kuuluukin.

Koska sain sitten ensimmäiset omat korkokenkäni? 13 vuotiaana. Ne olivat vaaleanruskeat, korkkipohjaiset remmiplatformit 8cm koroilla. Rakastin niitä kenkiä. Niiden vuoksi minulla varmaankin on aina yhdet korkkipohjakengät kaapissa arkikäyttöä varten. =)

maanantai 9. toukokuuta 2011

Tervetuloa pikkusisko!

Tänään oli jännittävä päivä. Olin Jyväskylän keskussairaalassa vastaanottamassa pikkusiskoani tähän maailmaan. Sain pukea vihreän asun päälle (ne sairaalan henkilökunnan kuteet on suorastaan häiritsevän mukavat) ja mennä leikkaussaliin seuraamaan sektiota aitiopaikalta. Minulle annettiin oikein jakkara, jonka päällä sain seistä, jotta näkisin kunnolla. En voi sanoin kuvailla kuinka kiehtova tämä kokemus oli. Jo pelkästään mahdollisuus päästä seuraamaan sektiota oli ihan uskomatonta, saatikka se, että kyseessä oli oman pikkusiskoni syntymä.

Suunnattoman suuret kiitokset koko Jkl:n keskussairaalan synnärin väelle ja erityisesti Almalle!

Äiti ja pikku-prinsessa voivat hyvin. Lapsen isäkin jäi eloon.


Pikkuruinen räkänokka-prinsessa, alias "Mönkkäri"


Hyvää syntymäpäivää pikkusisko!
(Isosisko lupaa opettaa sulle kaikki kivat kolttoset...)

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Saaga on syntynyt

Sira sai tänään, äitienpäivän kunniaksi, seitsemän pentua. Kolme narttua ja neljä urosta. Emo ja lapsoset voivat hyvin. =)

Nyt on edessä monta piinallista viikkoa ennen kuin saan Siran ja pikkuisen Saagan kotiin. =)

lauantai 7. toukokuuta 2011

Epäreilu elämä

Olen miettinyt tänään paljon sitä, miksi elämä kohtelee meitä niin eriarvoisesti. Vai onko kyse vain näkemyseroista? Kaikista meistä varmasti joskus tuntuu siltä, ettei ole saanut yhtä paljon nallekarkkeja kuin joku toinen, mutta joskus se todella on näin. Miksi jotkut saavat kantaakseen niin paljon enemmän ikäviä asioita kuin toiset?

Tuntuu pahalta seurata vierestä, kun niin monella läheisellä on huolia ja murheita. Osalla jopa todella suuria ja raskaita. Pahinta on, ettei voi tehdä mitään auttaakseen vaikka kuinka haluaisi ja yrittäisi. Tunnen itseni ajoittain todella turhaksi ja riittämättömäksi näiden asioiden edessä.

Oman elämäni epäonnet ja murheet ovat (onneksi) kovin pieniä, joskaan niitä "lottovoittojakaan" ei ole näkynyt viimeaikoina. Minä en myöskään toivo itselleni paljoa, mutta silti tuntuu, että toivon aina liikaa. Tänäänkin toivoin vain yhtä asiaa, joka olisi ollut kovin pieni maailman mittapuulla, mutta minulle suurta. Luonnollisesti toiveeni ei täyttynyt tänäänkään. Ehkä joskus, kuka tietää.

No, elämä on...

Toivotan kaikille niille, jotka kamppailevat vaikeiden asioiden ja raskaiden päätöksien kanssa, voimia ja sinnikkyyttä. Niille, jotka ovat minulle läheisiä, haluan kertoa, että olette ajatuksissani.

torstai 5. toukokuuta 2011

"Sisustuskengät"



Pleaser Bond Girl 701-3

Näitä kenkiä ei yksinkertaisesti voi olla rakastamatta. Uskomattoman ihanat jalassa, vaikka korkoa on 19cm. Jos nämä vain saa jalkaansa loukkaamatta itseään, pystyy kyllä kävelemäänkin. Pystyin jopa ottamaan itse omista kintuistani kuvat nämä kengät jalassa ja säilyin operaatiosta yhtenä kappaleena. Ei noilla toki maratoonia juosta, mutta se ei liene tarkoituskaan. Nämä on hankittu ihan puhtaasti kuvauksia ja muita erikoistilanteita varten, sekä sisustuksellisista syistä. Pleaser Bond Girlit tulevat näyttämään erittäin hyvältä hyllyllä olohuoneessani.

Pleaserit <3

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Hehkutusta

Ensi viikon torstaina menen VIHDOIN allekirjoittamaan vuokrasopimuksen! Alkamispäiväksi merkitään 1.6., mutta kuulemma saan alkaa kantaa kamoja sisään aikaisemmin. Ihanaa! Pian pääsen siis "omaan kotiin".

Nyt on hymy herkässä. =)

Odotusta ilmassa

Tämä viikko on mennyt ihan tolkuttoman hitaasti. Voisiko jo olla perjantai, että pääsee "omenatiimin" kanssa syömään ja viettämään laatuaikaa. Lauantaina tallin väki saa jälleen ihastella suloista ääntäni, sillä minut on nakitettu kisoihin kuuluttajaksi ja "viralliseksi kuvaajaksi". Kuvia tosin porukka joutuu odottelemaan hetken, sillä lauantaina illalla käännän Mondeon nokan kohti Saarijärveä, josta palaudun takaisin maanantai-iltana.

Maanantaina minunkin elämäni hieman muuttuu. Minä saan pikkusisaruksen. Äidilleni tehdään suunniteltu sektio. Sääli etten varmaankaan pääse tuota itse toimenpidettä seuraamaan. Se olisi äärimmäisen mielenkiintoista. Pääasia kuitenkin on, että kaikki menee hyvin ja lapsi saadaan pihalle vähemmillä taisteluilla kuin minut aikanaan. Minä kun tein kaikkeni, ettei minun olisi tarvinnut syntyä.

Siran la lähestyy myös uhkaavasti. Jännittävää nähdä kumpi ehtii ensin, mutsi vai koira. Määrällisesti Sira voittaa varmasti (onneksi). Toivottavasti myös Siran kohdalla kaikki menee hyvin ja pennut ovat terveitä.

Jännittäviä aikoja on siis edessä. Mitähän tämä tuleva kesä vielä tuokaan tullessaan?

Ensimmäinen videopostaus

Ponini Mramor (eli kavereiden kesken "Poni") ei olekaan pahemmin päässyt loistamaan blogissani, joten nyt on aika päästää sekin "ääneen". Puuhastelimme tänään kaikkea hauskaa maneesissa ja tässä pari lyhyttä videopätkää.

Tämähän luonnollisesti päättyi huonosti... Minun hattuni oli maassa ja allekirjoittanut jahtasi Ponia, joka kirmasi pitkin maneesia iPhonen kuulokkeet suussaan... Siitä tapahtumasta ei valitettavasti ole materiaalia.



Uteliaisuus ei kuulu Ponin luonteenpiirteisiin...



Älykkyys on synnynnäistä...

Hitaasti, mutta varmasti

Asiat näyttäisivät nytkähtelevän eteenpäin. Tänään pitäisi töiden jälkeen kurvata pankkiin siirtämään vuokratakuut oikealle tilille, napata tosite matkaan ja sen jälkeen odotella, että koska tuo eilen "tilaamani" luottotiedoista kertova dokumentti suvaitsee saapua. Pikkuhiljaa alkaa muutto siis lähestyä. En jaksaisi odottaa.

Suurimpaan tuskaan olen selannut läpi huonekaluliikkeiden sivuja. Tarvitsisin vielä ainakin hyllystön ja sohvapöydän, sekä jotain muuta pikkusälää, kuten tekstiilejä jne. Minulla on yllättävän kallis maku. Miksi ihmeessä juuri se hienoin sohvapöytä on se kallein? Joutunen siis turvautumaan Ikeaan hankitoja tehdessäni., jotta pääsisin edes hieman halvemmalla. Sielläkin näytti olevan ihan kohtuullisia vaihtoehtoja ja ainakin pikaisella vilauksella juuri sellainen hyllykköratkaisu minkä haluan olohuoneeseeni.

Näillä tiedoilla olohuoneestani tulee valko-musta-pinkki ja makuuhuoneestani valko-musta-violetti (nämä suunnitelmat ehtivät varmasti muuttua vielä monta kertaa matkalla). Kiitos Katrin, minulla on valtavasti ihastuttavia koriste-esineitä, seinähyllyjä ja -koukkuja, jotka eivät ole vanhassa asunnossa päässeet oikeuksiinsa, mutta nyt ne sopivat kuvaan täydellisesti. Ainoaksi ongelmaksi näyttäisi muodostuvan sohvaa vastapäätä oleva tila (ikkuna). Normaalit ihmiset laittaisivat sinne nätin TV-tason ja sen jumalattoman lättätelkkarin, mutta koska minä en omista TV:tä, en tiedä mitä sinne tunkisin. Varmaan koirien pedit. Toisaalta, se olisi myös järkevää kuvaustreenailujen kannalta, sillä siihen voisi aina tarvittaessa sitten virittää valot ja taustat... No, sen näkee sitten.

En MILLÄÄN malttaisi odottaa, että pääsen muuttamaan ja puuhastelemaan sisustuksen parissa. Kaikki on niin selkeänä mielessä (paitsi tuo yksi tilankäyttöongelma ja "hankinko mustat, korkeat jalkalistat" -ongelma), että tahtoisin jo pian päästä toteuttamaan visioitani. Ensimmäistä kertaa elämässäni minua vaivaa sisustuskuume. Minusta on hivenen huolestuttavaa, että minun viimeiset ajatukseni ennen nukkumaan menoa ovat koskeneet jalkalistoja ja mattoja... Luultavasti (onneksi) tämä on kuitenkin ohimenevä ilmiö.

Kuvia kämpästä saatte aivan takuulla heti kun saan sen edustuskuntoon (ja ystäville tiedoksi, että tuparit järjestän kyllä niin pian kuin mahdollista). Saatte sitten kertoa olenko onnistunut sisustuksen kanssa vai en. =D

tiistai 3. toukokuuta 2011

Minä ja viralliset dokumentit, osa "en edes jaksa laskea"

Onko tämä enää tottakaan? Taidan ihan oikeasti tarvita jonkun, joka hoitaa kaikki viralliset asiat minun puolestani. Nämä "paperihommat" ei vain sovi mulle.

Tänään piti taas hoitaa virallisia asioita. Tarvitsin todistuksen luottotietojeni puhtaudesta vuokrasopimusta varten, joten reippaana tyttönä soitin ulosoton tädille saadakseni tarvittavan lappusen. Ehdin kertoa kuka olen ja mitä asiani koskeen, kun tämä erittäin huonotuuliselta kuulostava täti alkaa paasata minulle, että minulla ON merkintä luottotiedoissani. Hetken aikaa sain etsiä hengitysrefleksiäni uudelleen. Että mitä? Minulla? Kysyin, että miksen minä ole saanut tästä mitään informaatiota ja tästähän täti vallan villiintyi ja kovaan ääneen kertoi, että ihan varmasti olen saanut, asia on laitettu vireille vuosi sitten. Ahaa... Vai niin. Muuten hyvä, mutten koskaan ole ollut tämän firman asiakas, jota tämä häiriömerkintä koski.

Yritin sitten varovasti kysellä, että onkohan nyt ihan oikean ihmisen tiedot auki. Täti tuhahtaa, että kyllä tämä asia nyt näin on. Sitten tulee hetken hiljaista ja seuraavassa hetkessä saan saarnan siinä, että AINA pitää sanoa henkilötunnus. Olisin toki kertonut, jos olisin ehtinyt ja jos sitä olisi kysytty. Toki se on minun vikani, ettei ko henkilö huomannut kysyä tunnaria vaan päätti luottaa kristallipalloonsa. (varmaan katsoi niitä tietoja, mitkä sattui olemaan ruudulla auki...) Mitään pahoitteluja en saanut, ainoastaan toteamuksen "Olin ihan varma, että olet meidän rekisterissä". Anteeksi nyt vaan, mutta kuuleeko sen äänestä?

Että näin taas. Haluaako joku alkaa hoitaa näitä mun virallisia paperiasioita mun puolesta? Josko nämä asiat muiden käsien kautta sujuisivat jouhevammin. Minulla täytyy olla joku ominaishaju/äänentaajuus/ tai joku muu vastaava, mikä aiheuttaa tällaista, sillä eihän tämä ole normaalia enää. Toki tämä on alkanut jo ihan alkumetreiltä, sillä minun syntymääni koskevat dokumentit ovat myös mystisesti kadonneet, että eipä kai auta kuin alistua tältä osin kohtaloonsa. =D

maanantai 2. toukokuuta 2011

Koiratonta elämää edessä


Nyt se Sira sitten lähti kasvattajan hellään huomaan viimeistelemään pentujaan. Ei siis enää pitkä aika, että minun pieni risupartani pyöräyttää maailmaan lauman uusia risupartoja (jotka kyllä pienenä muistuttavat enemmän vessaharjoja hampailla, kuin uljaita suursnautsereita). Vähän oli haikea fiilis luovuttaa Sira, mutta onneksi tiedän sen olevan Outin luona erinomaisessa hoidossa. Ikävähän sitä tietenkin tulee, mutta on tämä silti sen arvoista. 

Nyt vaan kaikki peukalot ja isovarpaat pystyy, että kaikki menee niinkuin kuuluukin. =) 

"Sähän tiedät miten hyvä tuuri mulla on..."

"...näissä paperiasioissa..." Aina hyvä aloitus puhelulle. Tänään sain taas elävän todisteen tästä uskomattomasta tuuristani. Ostin tässä hiljattain itselleni auton, aivan ihanan mustan Mondeon, ja luonnollisesti kävin siirtämässä sen katsastuskonttorilla omiin nimiini ja laitoin samalla vakuutukset kuntoon. No, tänään vakuutussopimukset tulivat postissa. Vakuutusyhtiö oli ystävällisesti päättänyt, että minun Mondeoni on minun exäni auto, vaikkei hänen nimeään missään papereissa lue. Kiva... Kiitti... En ilmeisesti saa omistaa autoa...

Kenelle muulle on käynyt näin? Tämä on toki vain yksi esimerkki. Minun tapauksessani lähes poikkeuksetta kaikki viralliset paperit katoavat tai unohtavat jonnekin viraston pöydälle tai viraston täti unohtaa laittaa ruksin johonkin ruutuun tai jotain muuta vastaavaa tapahtuu. Mutta uskokaa tai älkää, koska tällainen on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, tähänkin tottuu.

Tällaista tänään... Mitähän huomenna...

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Kultainennoutaja Otto

Luksuspäivä. Ensin autosta puhkesi rengas (taas), Ponilta oli kengät miten sattuu (sain leikkiä kengittäjää ja irrottaa kaikki kengät. Selkä kiittää...) ja kamerani onnistui aiheuttamaan minulle slaagin hetkellisellä tilttaamisella. Hiki pukkasi pintaan kun mikään nappula ei toiminut. Onneksi muutama on/off -napsautus teki jälleen ihmeitä.

Tämän päiväinen mallini oli kuitenkin sen verran upea, että kaikki päivän epäonniset tapahtumat unohtuivat. Minun on jo pitkään pitänyt kuvata ystäväni Heidin kuvankaunista kultaistanoutajaa Ottoa, mutta vasta tänään sain vihdoin aikaiseksi raahata kameran mukaan kahvittelureissulle. Se ehdottomasti kannatti. Hienoja koiria on aina ilo kuvata. =)

 Otto