perjantai 25. marraskuuta 2011

Kysymyksiin vastauksia.

Niin, minun oli itseasiassa tarkoitus kuvailla tänään, mutta teen sen ehkä huomenna. Jos jaksan. Nyt kuitenkin niihin kysymyksiin niitä vastauksia. Melkoisen jännittäviä kysymyksiä keksittekin kysyä....

1: "Kuvaan itse jonkin verran ja haluaisin tietää vähän kuinka photoshoppia käytetään. Osaan pari perus asiaa, mutta olisi kiva tietää vähän kuinka Sinä käytätä sitä! :)"

Vastaus: Melko laaja kysymys. Se mitä kuvan kanssa puuhastelen, riippuu aivan täysin kuvasta. Itsekin tunaroin vielä ihan perusjuttujen parissa.

2:  "Kumpi on parempaa vai hernekeitto?"

Vastaus: Käsisalami...

3: "Miten oot kiinnostunut valokuvauksesta?"

Vastaus: Kaikki "taiteellinen" on kiehtonut minua pienestä asti ja koska minusta ei tullut tarpeeksi hyvää piirtäjää, aloin valokuvata. Heh. En oikeastaan tiedä mistä innostus lähti, mutta kun hankin ensimmäisen järkkärini (joka minulla on edelleen käytössä) oli itsestän selvää, että tahdon oppia ja kehittyä niin pitkälle kuin mahdollista.

4: "Onko sulla kotona oma studio vai käytkö kuvailee myös muualla?"


Vastaus: Vielä toistaiseksi minulla on studio kotona, mutta ensi kuusta lähtien siirryn hieman laajempiin tiloihin puuhastelemaan (siitä lisää myöhemmin). Käyn kuvailemassa myös esim talleilla jos joku hevosestaan kuvan tahtoo.

5. "Tykkäätkö enemmän kuvailla ihmisiä vai eläimiä?"

Vastaus: Riippuu täysin tilanteesta. Juuri nyt ihmisten kuvaus on "ykkösosassa", koska se on tämän hetkisessä harjoitusohjelmassani (jonka olen itselleni kehittäny). En kuitenkaan pysty pistämään näitä paremmuusjärjestykseen.

6: "Mikä olisi semmoinen ultimate-kuvauskohde/-konsepti, jonka toteuttamisen jälkeen voisit kuolla onnellisena? :)"

Vastaus: Hupsista! Melkoinen kysymys, johon minulla on suora vastaus jota en pysty (halua) selittää. Kyseessä on kuva, joka on nimetty leikkisästi nimellä "Koulutetut skorppioonit" (nimeltämainitsemattomat toverini voivat nyt lakata nauramasta siellä ruutujensa ääressä...). Kyseessä on sellainen kuva, että saattaisin kuolla jo sitä ottaessani hyvin onnellisena. Teknisesti moinen ei olisi ollenkaan vaikea toteuttaa.
Toinen sellainen kuvausjuttu minkä tahtoisin päästä tekemään, on päästä "kuvaussafarille". Toisinsanoen kuvaamaan kirahveja ja leijonia jne luonnossa. Olisi hienointa ikinä!

7: "Unelmiesi ykköskuvauspaikka?"

Vastaus: Olisi mahtavaa päästä kuvaamaan veden alla.

8: "Jos saisit kuvata ketä tahansa julkkista, kuka hän olisi?"

Vastaus: Tää on helppo. Angelina Jolie. Ei tarvinne selittää miksi. =D

9: "Kuva, jonka toivoisit, että olisit kuvannut (ja juu, vain yksi :))?"


Vastaus: En pysty vastaamaan tähän suoriltaa, joten palaan tähän myöhemmin.

10: "Anna yksi mielestäsi olennainen vinkki ihmiselle kameran takana sekä edessä (eli kuvaajalle sekä mallille)."

Vastaus:
Kuvaajille: Paras "vinkki" minkä itse olen saanut on ehdottomasti "Se on vain valoja ja varjoja". Jokainen kuvaaja voi itse miettiä miksi se on tärkeä lause.
Mallille: Minulla on tosi vähän kokemusta varsinaisesti malleilusta, mutta tärkeintä on mielestäni muistaa se, että siinä valoissa, kameran edessä juuri sinä olet se kaunein ja paras. Se nimittäin näkyy kuvassa. Jos tunnet itsesi eksyneeksi peuraksi, myös näytät siltä.

Kiitos kaikille kysymyksistä! Näihin oli hauska vastailla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti