tiistai 20. maaliskuuta 2012

Persoonallisuustesti

Välillä jotain muuta kuin kuvia... Innostuin Kaktun blogin innoittamana tekemään persoonallisuustestin ja sain seuraavanlaisen vastauksen:

"Olet rauhallinen, luova ja huomaavainen henkilö. Saatat usein vaikuttaa ujolta, varautuneelta tai viileältä. Sinulla on harvinainen kyky omistautua syvästi sekä ihmisille että asioille. Ihmistyyppisi ohjaa käyttäytymistään vahvoilla sisäisillä arvoilla, eikä niinkään logiikalla tai järkisyillä. Jos sinut pakotetaan toimimaan faktojen ja logiikan tasolla, sinusta syntyy vaikutelma toiselta planeetalta tulleesta olennosta. Sovellut ammatteihin, joissa voi ihmisten kanssa soveltaa empatiaa ja keskustelua. Kaltaisesi ihmiset ovat usein uskonnollisia, hengellisiä tai filosofisia, ja näkevätkin oman elämänsä matkana tai tehtävänä. Järkeilyyn taipuvaiset ihmiset saattavat pitää sinua mystikkona tai haihattelijana. Ihmistyyppisi elämää leimaa usein puolison, ”sielunkumppanin” etsintä. Etsit kaiken aikaa tasapainoa, koska kaipaat yhtä aikaa rauhaa ja yksityisyyttä, sekä kontaktia toisiin ihmisiin. Tästä syystä sinulla on taipumus vaipua alakuloisuuteen."  


Pisti vähän jopa hymyilyttämään. Aikalailla nappiosuma. Ainakin osittain. Tykkään tehdä kaikkia erilaisia testejä ja lueskella niiden tuloksia, vaikkeivat ne olisikaan kovin totuudenmukaisia. Tulee samalla harjoitettua jonkinasteista itsetutkiskelua, mikä ei koskaan ole pahitteeksi.

Jos jotakuta muuta inspiroi tehdä tällainen testi, se löytyy TÄÄLTÄ.



1 kommentti:

  1. Olipas aika osuva testi kyllä ^^, täytynee lisätä omaankin blogiin (ei tänään, olen ihan naatti ja tarvitsen nyt unta)

    VastaaPoista