keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Koiralliseen elämään paluun suunnittelua

Vielä viikko ja saan hakea Siran ja Saagan kotiin. En malttaisi millään odottaa enää. Hirvittävä ikävä omaa risupartaa ja uusi pentu jännittää kovasti. Osaanko enää ollenkaan ollakaan pennun kanssa? Onneksi harjakoirat tulee viikonloppukylään juhannuksen yli, joten saan vähän taas opetella koirallista elämää.

Olen tässä pohtinut, mitä alan puuhastella koirieni kanssa tulevaisuudessa. Siran kanssa on tarkoituksena tutustua verijälkien tekoon ja pennun kanssa alku menee luonnollisesti leikkiessä ja perustottelevaisuutta harjoitellessa. Vanha haave on myös alkanut kolkutella mielessä. Olen tässä nyt muutaman viikon selaillut tietoja pelastuskoirista ja hinku mukaan toimintaan olisi hurja. Taidan siis ensiviikolla soitella paikallisen yhdistyksen kouluttajille ja kysyä pääsisikö treeneihin mukaan. Aluksi Siran kanssa ja pikkuhiljaa myös Saagan. Katsotaan kuinka käy. Jos treeneihin mahtuu, hälyryhmä on tavoitteena. Sen jälkeen voikin sitten todella todeta: eielämää.com .

Kaikenlaisia hankintojakin pitäisi tehdä. Pentu tarvitsee ainakin pannan ja pitää kai sitä jotain muutakin tilpehööriä ostaa. Heidi E ilahdutti minua eilen tuomalla Siralle "mammalahjaksi" uuden, aivan sairaan hienon, punaisen niittipannan. Nyt kelpaa kyllä lenkkeillä! Kiitos! Joutuu siis varmaan ostaa pennullekin punainen panta, että ollaan koko porukka sävysävyyn. =D

Vielä viikko... Pitkä, piiiiiiiiitkä viikko... *huokaus*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti