keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

I'm Heidi...

...and I will be your photographer tonight.
© Hannu

Jännittävää miten esineestä voi tulla osa identiteettiä. Kamera on osa minun elämääni, persoonaani, se on minulle melkein kuin perheenjäsen. Pikkuinen Caanonini on palvellut minua uskollisesti jo viisi vuotta (melko tarkasti itseasiassa). On ollut lähes syntiä, ettei minusta ja uskollisesta elämänkumppanistani ole otettu vielä yhtään kunnollista yhteiskuvaa (en laske tähän mukaan niitä joissa makaan jossain kurassa ja litistän kameralla nenääni.).

Aikanaan hankin kameran lähinnä hevoskuvaukseen. En koskaan ajatellut, että kuvaisin joskus studiossa kauniita ihmisiä. Minun oli tarkoitus vain ikuistaa kaviokkaiden kanssa vietettyjä aikoja. Vuosia sitten minua harmitti suuresti, ettei minulla ollut kameraa, enkä saanut otettua siitä minulle kaikista rakkaimmasta hevosesta riittävästi kuvia. Tämä jäi kolkuttelemaan takaraivoon ja lopulta sitten sain hankittua itselleni tuon maagisen laitteen. Voitte varmaan arvata, että minulla on kohtalaisen paljon kuvia omasta ponistani.

Monenmoisten sattumien ja kameran edessä viettämäni ajan kautta päädyin itse kameran taakse kuvaamaan myös ihmisiä. Tästä pitää kiittää (vai syyttää?) ystäviäni, jotka ovat valaneet minuun uskoa silloin kun en ole itseeni uskonut tippaakaan ja ehkä yllyttäneetkin vähäsen. Ihmisten kuvaaminen on osoittautunut minulle äärimmäisen mielenkiintoiseksi haasteeksi johon suhtaudun ajoittain turhankin vakavasti.

Minulta on tämän bloginkin välityksellä kysytty monesti, miten olen oppinut kuvaamaan. En vieläkään omasta mielestäni osaa kuvata ja minulla on vielä TODELLA pitkä matka sinne minne haluan päästä, mutta tähän missä olen nyt, olen päässyt harjoittelemalla. Olen kuvannut tuhansia ja taas tuhansia ruutuja, siirrellyt lamppuja muutaman maratonin edestä, naputellut lukemattomia tunteja photarin parissa, sekä kirjaimellisestikin hakannut päätäni seinään. Yritys/erehdys, kysymys/vastaus -meiningillä.

Miksikö jaksan kaikkien muiden puuhieni ohella tätä? Koska se on minulle tärkeää. Valokuvaus ja Canonini ovat henkireikäni. Kun olen kamerani takana, maailma on minun, vain minun, ja minä voin tehdä sille mitä tahdon. Se on ehkä maailman hienoin tunne.

Ohessa olevat kuvat otettiin jälleen yhden facebook -keskustelun tuloksena perinteisen tiimin voimin. Oli muuten hassua laittaa perus toimistokuteet päälle kuvauksiin. Tsuumailin jo korsettia tuohon paidan päälle, mutta totesin, että olen liian laiska moiseen ja duunikuteet saa kelvata. Tuo paita on muuten minun "taikapaitani" aina kun se on minulla duunissa päällä, päivän aikana tapahtuu jotain poikkeuksellisen mukavaa. Pitäisi varmaan pitää sitä useammin.

Infoa kuvista:

Kuvat: Hannu
Malli: minä
Edit: minä
Assari: Jossu (HUOM HUOM! Jossu on perustanut itselleen blogin.)

"For years, I've been transforming other people. Starting today, I'm transforming myself."
~Sean McNamara (Nip/Tuck)~
© Hannu


4 kommenttia:

  1. Ei jumalauta miten siisti tuo uus banneri! TykkäänTykkään!:D Tuli heti mielee Star Wars:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia oikein kovasti! Tuosta kuvasta vaan oli ihan pakko tehdä banneri. Pidän siitä itse valtavan paljon. ^^

      Poista
  2. Wow. Vihdoin löysin blogin, missä ei kikkailla kuvauskalustolla. Todistat sen, että vaikka ei ole ammattikameraa voi silti saada ammattimaisia kuvia! Todella hienoja kuvia ja ehdottomasti jään seurailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. =)

      Kyllähän se ammattikamera varmasti tulee hankittua sitten kun tuosta kameravanhuksestani aika jättää, mutta ihan mainiosti olen tuolla 400D:llä tähän saakka pärjännyt. Vaihtokiirettä ei siis ole. =)

      Poista