Puhetta rakkaudesta

"The essential joy of being with horses is that it brings us in contact with the rare elements of grace, beauty, spirit, and fire."
~Sharon Ralls Lemon~

Päätin ottaa irtioton arjesta ja suunnata kulkuni melkolailla extempore-meiningillä ystäväni Minnan luo Asikkalaan viettämään rentouttavaa viikonloppua hyvässä seurassa. Tämä olikin todennäköisesti yksi parhaista ideoistani koskaan. Tarvitsin tätä todella, vaikka lähteminen tuntui niin tuskaiselta, että päästyäni viimeisimmästä päämäärästäni 20km kotiinpäin, saatoin jopa kyynelehtiä vähän. Tästä tosin syytän Radio Rockin musiikkivalintaa... Enhän minä niin herkkä ole... Enhän?

Minna on yksi pitkäaikaisimmista ystävistäni ja hänen kanssaan keskustelu ja pelkkä oleminen on helpompaa kuin hengittäminen. Istuimme sekä perjantaina, että lauantaina yömyöhään keittiönpöydän ääressä ja jutustelimme syvällisiä, sekä vähän vähemmän syvällisiä. Pääteemana tällä kertaa taisi olla niinkin yllättävän positiivinen asia kuin rakkaus, kaikissa muodoissaan. Lähinnä keskustelut koskivat sitä, mitä tuo meille merkitsee (toki läpi käytiin myös pinnallisempia ja typerämpiä asioita teeman ympäriltä). En tässä mene sen syvällisemmin siihen, mitä rakkaus minulle merkitsee tai kuinka sen koen, saati miten se ilmenee, mutta loppupäätelmä meillä kummallakin taisi olla se, että rakkaus on välillä vaikeaa.

Esimerkkinä otettakoon (neutraalisti?) nämä meidän hevoset. Meillä molemmilla on hieman erikoiset kavioeläimet, joita me rakastamme koko sydämestämme. Luopuminen näistä tuottaisi suurta tuskaa, mutta silti kumpikin meistä olisi valmis omastaan luopumaan, jos se olisi hevosen edun mukaista. Molemmat hevoset myös aiheuttavat meille ennenaikaista harmaantumista, mutta mitä enemmän vaikeuksia on ollut, sitä syvemmäksi kiintymys on muuttunut. Siis sen jälkeen kun vaikeudet on selätetty. Tulimme yhteistuumin siihen päätelmään, ettei meille kummallekaan sopisi ne "normaalit" kaviokkaat. Itse ainakin uskon, että kiltti ja mutkaton Polle Perus-Putte olisi aika äkkiä mennyt vaihtoon, jos olisin sellaisen erehtynyt hankkimaan. Sama periaate taitaa toistaa itseään elämän jokaisella osa-alueella silloin kun kyse on rakkaudesta. Ilman suuria, kipeitäkin, tunteita ei voi olla rakkauttakaan. (Ja tämähän nyt ei tarkoita sitä, että tykkäisin kovastikin räyhätä ja tapella, päinvastoin.)

Ohessa olevat kuvat Minnasta ja Mossesta ilmentävät toivottavasti niitä lämpimiä tunteita mitä näiden kahden välillä on. Olin itse aivan tärinässä näiden kuvien ottamisesta, sillä ne olivat niin selkeinä mielessäni jo valmiiksi. Tosin hommahan ei ihan putkeen mennyt, sillä onnistuin solahtamaan lonkkaa myöten ojaan, jossa oli polveen asti vettä, ja jäin sinne vielä jumiinkin. Mutta, koska olen sitkeä (vai tyhmä?) kävin välillä vähän sulattamassa varpaita satulahuoneen patterin avustuksella ja taas jatkettiin. Olin melko varma, että varpaani jäätyvät irti, mutta yllätyksekseni ne ovat edelleen paikoillaan.

Kiitos Minnalle mahtavasta viikonlopusta! Tämä ei olisi voinut parempaan saumaan tulla. Tulehan pian käymään täällä meikäläisen hoodeilla!