keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Mitä äidit edellä...

"I hate myself for loving you"
~Joan Jett~

...sitä tyttäret perässä!

Näin ainakin näissä kuvauksissa kun minulle rustattiin kasarilookki naamaan ja kammattiin tukkakin teemaan, sekä kiskaistiin mutsin vanha kasarirotsi päälle. Olihan mukana kuvassa myös Fannyn mutsin kasarivyö! Minulle tuli fiilis, että olen ehdottomasti ollut teini väärällä vuosikymmenellä. Nahkaa, nahkaa, nahkaa, niittejä, lisää nahkaa, isosti tukkaa. Olisin saattanut olla elementissäni.

Tuota takkia minä rakastan. Onhan se vanha ja kulunut ja vähän rähjäinen (niinkuin omistajansakin), mutta se on silti yksi lempivaatteistani. Eipä ole tullut hirveästi muita takkeja pidettyä arkena tai edes juhlissa viime vuosina. Paitsi talvella tietysti. Olen sen verran prinsessa ja mukavuudenhaluinen, että rotsi käy pakkasella turhan viileäksi. Eikä silleen hyvällä tavalla. Mutsi ei näyttänyt kauhean ilahtuneelta kun sen takki päätyi minun päälleni (kiitos mummi!). Minä taas odottelen jännityksellä mitä kaikkea hauskaa tuolta maalin alta paljastuu. Olen julma lapsi.

Tämä viikko ei ole ollut minulle mitenkään se maailman paras viikko ja hampaita on saanut kiristellä jo moneen otteeseen. Olen kuulemma loman tarpeessa. (NO SHIT!) Enpä siis kauhean kauaa jäänyt ihmettelemään kun eräät kuvaukset peruuntuivat ja Minnalla sattui olemaan sopivasti aikaa tulla fiksaamaan mun tukka ja kampaamaan mun naama. Studiolle oli rynnättävä tekemään jotain turhaa ja typerää. Teki muuten hyvää. Suosittelen ajottaista hulluttelua lämpimästi stressinlievennykseen ihan kaikille.

Ensiavuksi tähän syksyapatiaan ja syvävitutukseen ajattelin todella pitää sunnuntaina sellaisen päivän, etten tee tasan yhtään mitään. Mut löytää sieltä patjan ja peiton välistä, ellen ole hakemassa itselleni pizzaa. Vielä kun olisi läppäri jolta voisi katsella elokuvia sängyssä maaten niin suunnitelma olisi ihan täydellinen. Sitä odotellessa...

Ohessa olevista kuvista vielä sen verran, että kuvat napsi Fanny, käsittelyn hoidin itse ja asiallisesta lookista vastasi Hiushuone41/Minna. Meillä onkin Minnan kanssa suunnitteilla taas uusi projekti perjantaille. Maltan tuskin odottaa!

Vinkiksi muuten näihin aikakausikuviin sanottakoon, että ne asusteet ihan todella tekee sen kuvan. Aina parempi jos vaatteet, tai edes osa niistä on todella peräisin kyseiseltä aikakaudelta, tai ainakin totuudenmukaisesti jäljittelevät aikaansa, jo ihan sen fiiliksen ja eläytymisen takiakin. On paljon helpompaa olla kasarirokkimimmi oikeassa, kuluneessa ja jumalattoman painavassa rotsissa kuin uutuuttaan kiiltävässä henkkamaukan halppistekonahkalirutakissa.


Koska nahkahousut.

2 kommenttia:

  1. Joan Jett ja kasari <3 Aah! Täydellinen rakkaus. Itse metsästän kissojen ja koirien kanssa kaikkea kasarivaatetta, mutta niitä ei tuosta vain löydä. Tänään onneksi löysin erään jakun :) Näkyy jossain vaiheessa blogin puolella.

    Ja tuo takki on kyllä vallan hieno! Itse haluaisin sellaisen mokkanahkaisen hapsutakin. Ehkä vielä joskus löydän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmonen hapsutakkikin olisi kyllä hauska. Kasarivaatteet on kyllä kiven alla. Oon parikertaa koittanu metsästää kuvauksiin, mutta lähes poikkeuksetta oon ollu lopulta tyhjin käsin vaikka olis kuinka kierrelly kirppareita jne. Turhauttavaa. -.-

      Poista