"Photoshopterapiaa"

Mitä minä teen kun minusta tuntuu, että takki on ihan tyhjä? Kun mieli on maassa, eikä mikään huvita? Minä avaan photarin ja alan naputella vailla varsinaista päämäärää ja välillä käyn lukaisemassa mitä foorumeilla ja facessa tapahtuu (ei juuri mitään). Ht.net tosin sai pienen hymyn huulille pelkillä otsikoillaan. Päivän paras oli ehdottomasti "Nolasin itseni kännissä..." (joku toivoo apua morkkikseen). Amatööri... Allekirjoittanut pystyy nolaamaan itsensä ihan selvinpäin, poistumatta lainkaan kotoa... Pitäisikö sitä siis olla useammin "viihteellä", olisi edes joku tekosyy näille toivottomille typeryyksille?

No, parannellakseni fiiliksiäni starttasin photoshopin ja valitsin muutaman kuvan treenauskohteeksi. Päätin ottaa aiheekseni suosikkijuttuni, eli ihon korjailun. En tiedä miksi, mutta se on vain niin kovin kiehtovaa puuhaa. Tällaisen treenin parissa voisi viettää vaikka kuinka kauan aikaa ja varmasti tämän saman puuhan parissa jatkan kikkailua vielä lopun iltaa.

Minulla ei ole teille valitettavasti tarjoiltavana kuin yksi vaivainen kuva (no ok, kaksi kun alkuperäinen lasketaan mukaan), koska ne muut mitä rustailin eivät olleet julkaisukelpoisia (yksi oli sama kuva mikä on jo aikaisemmin ollut täällä, yritin tehdä uudelleen saman muokkauksen ja onnistuin siinä, eikä minulla ole kahden muun julkaisuun lupaa.). Tässä kuva minusta itsestäni, jonka on ottanut ystäväni Karel Vedro, joka oli joulukuussa testaamassa minun flashejäni.

Ennen

 

Jälkeen

 "Snow White"

Neljätoista layeriä löytyy valmiista kuvasta.
Käytetyt työkalut:

- Surface blur

- Color balance

- Selective Color

- Levels

- Curves

- Brightness/Contrast

- HDR Toning (hauska nappula)

- Vibrance

- High Pass filter

- Clone stamp

Unohdinkohan mä jotain tosta listasta? Oh well...

Muokkailubiisinä tälle kuvalle toimi:
Not Strong Enough - Apocalyptica

(Ja samalla tuli muokattua vähän blogin kommentointiasetuksia, eli nyt kuka tahansa voi heittää kommentin niin tahtoessaan.)

Johan oli ajelut...

Kolmen naisen kopla, Heidi E, Sanna ja allekirjoittanut, kurvailivat jälleen pitkin maakuntaa mustalla Mondeolla. Itse sain nauttia kuskin roolista ja kivaa oli. Luoja, millaista mekkalaa voi lähteä kolmesta akasta. =D ABC:n väki joutui kärsimään meidän olemassaolostamme usein, sillä Sannalla on seurapiirirakko. Montakohan kertaa me käytiin siellä illan/yön aikana?

Vappufiilikset oli enemmän kun kohdillaan, vaikkei vielä vappu ollutkaan. Jutut oli harvinaisen törkeitä, jopa meidän suusta. Lanseerattiin uusia sanontoja, kuten "omenatäti", "kato! omenoita!" ja "nätti koira..." (tästä kuuluu oikeastaan kiitos Lauralle, joka ei valitetavasti tällä kertaa ollut kyydissä). Eikä pidä unohtaa "Siwan kasseja", joista mä varmaan saan kuulla kuittailua koko loppuikäni. Kiitti vaan. ^^

Hauskaa oli, kuten olettaa saattoikin. Uusintakierros on varmasti tulossa. Oli ihanaa nauraa sydämensä kyllyydestä ja unohtaa kaikki huolet ja murheet muutamaksi tunniksi. Vatsalihakset sai kovaa treeniä ja nyt tuntuukin siltä kuin olisi eilen ollut salilla pari tuntia. Mahtava fiilis, eikä edes ole tukka kipeenä. ;)

Mitähän kivaa sitä tänään keksisi?

HAUSKAA VAPPUA KAIKILLE! <3
(Olkaahan kiltisti)

Ikävääni huudan

Kaipaus on kummallinen asia. Se raastaa sisintä hajalle ja tekee olon ontoksi. Se on kuitenkin myös voimavara jos sen käyttää oikein, sillä se tarkoittaa, että on olemassa jotain mistä välittää niin paljon, että vaikka se olisi poissa, se ei katoa sydämestä. Minä kaipaan rakkaimpiani. Kaipaan niin että sattuu. Ikävöin niitä, jotka olen lopullisesti menettänyt ja myös niitä, jotka ovat liian kaukana poissa.

Tänä aamuna kaipasin ystävääni niin kovin, että olisin voinut huutaa ääneen. Olisin tehnyt mitä tahansa, että olisin saanut istua saman pöydän ääreen, puristaa kahvikuppia käsieni välissä, vuodattaa sieluni pöytäliinaksi ja itkeä ystäväni olkapäätä vasten. Lohduttaisit minua ilman sanoja ja kun olisin rauhoittunut, joisimme pullolliset viiniä (sinä valkoista ja minä punaista), kertoisit minulle kuinka idiootti minä olen taas ollut ja sen jälkeen parantaisimme maailman. Niinkuin silloin joskus ennen. Mutten voi, sillä meidän välissämme on puoli maailmaa.

Katri... Mun on niin kova ikävä sua. Onneksi olet pian taas täällä, hetken. Juuri nyt tarvitsen sinua enemmän kuin koskaan.

Herkuttelua

Suklaa, tuo elämän pelastaja. Sopii arkeen ja juhlaan, iloon ja suruun. Tällä kertaa sain vetää suklaaoverdoset juhlan kunniaksi. =)

"Suklaaleivosjuttu" ja kupillinen kahvia <3 (suorastaan syntisen hyvää)

Maistuis varmaan sullekin... ;)

Muutoksen tuulia II

Vihdoinkin edes jotain edistystä tähän elämään. Mä sain mun unelmakämpän! Ensi viikolla mennään vuokranantajan kanssa katsomaan asunnon kunto ja remontin tarve. Eipä siellä mitään ihmeellistä pitäisi olla, vähän maalauspuuhia, ei sen kummempaa.

Uusi asuntoni tulee olemaan pieni rivitalokaksio "maalla", josta ei ole kaupunkiin kuitenkaan kuin muutama kilometri. Kerrassaan täydellinen paikka. Olen asunut samassa talossa aikaisemminkin, tosin vuosia sitten ja tuokin kyseinen kämppä on jo ennestään tuttu. Uskomatonta, että pääsen sinne takaisin! Kämpästä löytyy pienenä luksuksena myös kylpyamme. =)

Sisustusvimma on suunnaton! Tiedän jo tasan tarkkaan miten aion asuntoni laittaa. Tosin minun tuurillani suunnitelmani eivät ole niin toimivia kuin voisi ennalta kuvitella, mutta sitten pitää vaan keksiä parempia ratkaisuja.  En malttaisi odottaa, että pääsen muuttamaan (vaikka vihaankin muuttamista yli kaiken).

Ehkä tästä vielä tulee hyvä kesä...

P.S. Tytöt, perjantaina juhlitaan! Otetaan viime viikonlopun sekoiluajelu uusiksi, käydään hakemassa Siwasta pussikaljaa (teille, ei minulle) ja pidetään lystiä. (Ja Sanna, älä huoli, otan kartion mukaan... )

P.P.S. Lisättäköön vielä, et mun uutta osoitetta ei löydy kartalta. Tsekkasin karttapalveluita läpi, eikä mistään löytynyt. =D

Että sellainen päivä

Tiedättehän niitä päiviä, jolloin mikään ei onnistu? Kun tuntuu siltä, että ihan sama mitä yrittää, niin reisille menee. Tämä oli juurikin sellainen päivä. Aamusta alkaen silkkaa tervan juontia. Tekisi mieli vain hakata päätä seinään, mutta eihän se mitään auta. Kokeilin piristää itseäni kuvaamalla, mutta siitäkään ei tullut mitään, joten luovutin ihan suosiolla tältä erää. Huomenna on uusi päivä. Eikö niin? Ja eikö se aurinko joskus paista minunkin ruusuilleni ja saa ne kukkimaan?

Nyt taidan yrittää piristää itseäni katsomalla yhden suosikki hömppäleffoistani, Notting Hillin. Voisin tähän loppuun linkittää pari biisiä ko elokuvasta.

When you say nothing at all

Ain't no sunshine

She

Tällaiset päivät pitäisi kieltää lailla...

Mahakuva

Sira ei taida tänä kesänä olla ihan "bikinikunnossa". =D Maha alkaa olla jo melko suuri ja kohta saakin alkaa jännittää millaisia pikku pirulaisia sieltä oikein maailmaan putkahtaa. Tässä kuvassa maha näyttää kyllä pienemmältä kuin mitä oikeasti on.

Mamma-koira voi hyvin vaikka onkin väsyneempi kuin normaalisti. Viikon päästä joudun luovuttamaan Siran Outin hoiviin odottelemaan pentujen syntymää. Hieman haikea fiilis, mutta on se sen arvoista. Ja tiedänhän sen olevan erinomaisessa hoidossa. =)

Oli muuten suhteellisen haasteellista trimmata tuollaisen mahan omaava koira. Miten tuohon ranskanleivän malliseen otukseen muotoillaan vatsalinja? Sira ei myöskään jaksanut enää seisä trimmauspöydällä koko aikaa, vaan halusi maata välillä.

Jännittäviä aikoja elellään siis täällä. Olen odottanut niin kauan tätä, etten oikein vieläkään usko todeksi, että minun pieni riisenini on todellakin tiine ja pian minulla (toivottavasti) on kaksi risupartaa. Sen verran innokkaana kuitenkin odotan uutta perheenjäsentä, että nimi on jo valmiina odottamassa ja sekä Siralle, että pennulle on jo uudet pedit ostettuna (musta ja pinkki). ^^