Kaipaus on kummallinen asia. Se raastaa sisintä hajalle ja tekee olon ontoksi. Se on kuitenkin myös voimavara jos sen käyttää oikein, sillä se tarkoittaa, että on olemassa jotain mistä välittää niin paljon, että vaikka se olisi poissa, se ei katoa sydämestä. Minä kaipaan rakkaimpiani. Kaipaan niin että sattuu. Ikävöin niitä, jotka olen lopullisesti menettänyt ja myös niitä, jotka ovat liian kaukana poissa.
Tänä aamuna kaipasin ystävääni niin kovin, että olisin voinut huutaa ääneen. Olisin tehnyt mitä tahansa, että olisin saanut istua saman pöydän ääreen, puristaa kahvikuppia käsieni välissä, vuodattaa sieluni pöytäliinaksi ja itkeä ystäväni olkapäätä vasten. Lohduttaisit minua ilman sanoja ja kun olisin rauhoittunut, joisimme pullolliset viiniä (sinä valkoista ja minä punaista), kertoisit minulle kuinka idiootti minä olen taas ollut ja sen jälkeen parantaisimme maailman. Niinkuin silloin joskus ennen. Mutten voi, sillä meidän välissämme on puoli maailmaa.
Katri... Mun on niin kova ikävä sua. Onneksi olet pian taas täällä, hetken. Juuri nyt tarvitsen sinua enemmän kuin koskaan.
Tänä aamuna kaipasin ystävääni niin kovin, että olisin voinut huutaa ääneen. Olisin tehnyt mitä tahansa, että olisin saanut istua saman pöydän ääreen, puristaa kahvikuppia käsieni välissä, vuodattaa sieluni pöytäliinaksi ja itkeä ystäväni olkapäätä vasten. Lohduttaisit minua ilman sanoja ja kun olisin rauhoittunut, joisimme pullolliset viiniä (sinä valkoista ja minä punaista), kertoisit minulle kuinka idiootti minä olen taas ollut ja sen jälkeen parantaisimme maailman. Niinkuin silloin joskus ennen. Mutten voi, sillä meidän välissämme on puoli maailmaa.
Katri... Mun on niin kova ikävä sua. Onneksi olet pian taas täällä, hetken. Juuri nyt tarvitsen sinua enemmän kuin koskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti