Marmoriratsuni

Mramor

Vaikka kaikki muu tässä maailmassa olisikin pielessä, minulla on sinut.

Ponin metsästäjä

"The Pony Hunter"

Tällaista settiä seuraa siitä, että kouluttaa itse itselleen assarin. Seura selkeästi tekee kaltaisekseen kun Fannylta alkaa päästä suusta tällaisia ideoita. En tiedä pitäisikö olla ylpeä vai huolissaan... Ehkä molempia?

Ainakin kuvaushetki oli päivääni varsinainen piristys, eikä naurua todellakaan säästelty. Olisi tietysti voinut keskittyä paremmin olennaiseen, mutta joskus pitää osata ottaa vähän rennomminkin. Pitää vain hauskaa, sillä sitähän tämän harrastuksen kuuluisikin olla.

Infoa kuvasta:

Kuva: minä
Edit: minä
Malli: Fanny
MLP customit: minä

Nakukoiria

Joyway's Unocorn Kiss ja Soltar's Queen Gloriana

Pitkästä aikaa sain raahauduttua studiolle ihan oman kameran kera. Tällä kertaa se vaati huomattavasti enemmän ponnisteluita kuin koskaan ennen. Onneksi yhteishuoltajuudessa olevat nahkakoirani, Nemi ja Pusu, tulivat hoitoon, joten sain riittävän hyvän syyn irrottautua tästä kuvauskoomasta. Viimeaikoina kaikki energiani on mennyt arjen pyörittämiseen ja syksyn pimeyttä vastaan taistelemiseen. Tarvitsin tällaista pientä kuvausprojektia todella. Onneksi ensiviikolle on taas uutta kivaa kuvattavaa luvassa.

Onneksi myöskin nämä valloittavan ihanat nahkakuulat ovat ilonani poikkeuksellisen pitkään, ainakin torstaihin asti. Vaikka meinaankin nukkuessani kuolla kuumuuteen, kun minulla on peiton alla molemmin puolin minipatterit, on kivaa kun ne nukkuvat vieressä. Muutenkin nämä harjakoirat ovat niin vekkuleita kavereita, että niiden täällä ollessa huomaan aina kaipaavani pikkukoiraa noiden isojen rinnalle, koska minulla on aina ollut sellainen. Tai ehkäpä kaipaan vain karvatonta lemmikkiä?

Kuvauksellisesti näissä kuvissa ei ole sinänsä mitään ihmeellistä. Halusin tehdä jotain yksinkertaista ja tummaa, sekä kokeilla eräästä kuvasta bongaamaani valaisua, joka ei mennyt ihan putkeen, mutta opin taas virheistäni ja seuraavalla kerralla olen taas vähän viisaampi.

Infoa kuvista:

Kuvat: minä
Edit: minä
Mallit: Pusu ja Nemi
Assari: Fanny

Nemi

Pusu

Tarrakuva

Milla tuli Vaasaan jälleen kyläilemään ja napsittiin iltamme ratoksi kuva tarrastani nyt kun se on parantunut. Pääasia oli toki leikkiä Hannulta lainatuilla käsisalamoilla, joita tarvitsimme varsinaisesti aijemmin Sannista kuvattuun projektiin, josta Milla varmasti kertoo myöhemmin blogissaan tarkemmin.

Omat kuvailut on olleet tauolla inspiraatiovajauksen vuoksi, mutta vireillä on muutama idea jotka vaativat vielä hieman hiomista ennen toteuttamista. Syksyn pimeys on aina tällaista. Kyllä se into palaa sitten, kun tottuu taas tähän valon puutteeseen (tai saa jonkun kuningasidean).

Infoa kuvasta:

Kuva: Milla
Malli: minä
Edit: minä
Assari: Sanni

Punahilkka

Red Riding Hood

Nämä kuvat kävin  ottamassa edellisellä Tampereen reissullani ihastuttavasta Johannasta ja hänen hienosta Emmi -tammastaan. Punahilkka -teema oli Johanna toiveena ja tämähän sitten toteutettiin satumaisen kauniissa metsämaisemassa. Meillä piti olla mukana "susikin", mutta se ei valitettavasti päässytkään tulemaan kuvauksiin, joten meidän piti pärjätä kolmestaan.

Tällaiset kuvaukset ovat helppoja ja vaivattomia toteuttaa silloin, kun kuvauksen kohde on todella panostanut kuvauksiin. Johanna oli tehnyt itselleen upean viitan, sekä löytänyt ylleen satuteemaan sopivan asun. Hevonen oli valmiiksi harjattu kiiltäväksi ja kaikki sujui hyvin ja aikataulussa. Tällaisen kuvauskeikan tekisi mielellään toistekin.

Kiitos Johannalle mukavista kuvaushetkistä!

Saamattomuutta ja uusi tarra

Valokuvauksen ja bloggauksen rintamalla on havaittavissa lievää saamattomuutta johtuen lähinnä muun elämän aiheuttamista häiriötekijöistä. Näistä mainittakoon työt ja flunssa (johon menee ihan totaalisesti pian hermot).

Noin niinkuin positiivisina asioina sanottakoon, että sain vihdoinkin sen kauan haaveilemani uuden tatuoinnin, josta kuvan näette tuossa yläpuolella. Tarrasta tuli parempi kuin osasin edes uneksiakaan ja paremman kuvankin saatte sitten kunhan se on parantunut kunnolla. Tuo kuva on otettu tekopäivänä, eikä todellakaan tee oikeutta tatuoinnille. Rakastan tuota pientä musteläiskää ihan valtavasti ja minusta tuntuu, että sen olisi aina kuulunutkin olla siinä. Mutta niinhän sen kai kuuluukin olla, jos ottaa ikuista mustetta iholleen?

Myös muutoin elämässäni on tapahtunut kaikenlaista. Minun psyykettäni on ravisteltu niin, etten varmaan kohta enää tiedä kuka olen. Tai siis olen lähinnä itse ravistellut itseäni. Olen opetellut elämään itseni kanssa uudella tavalla, sekä kuuntelemaan itseäni vielä enemmän kuin aikaisemmin. Olen myös miettinyt paljon minulle esitettyjä kysymyksiä. Vaikeita kysymyksiä, joihin olisi ollut hirvittävän helpot vastaukset. Osaan vastauksistani haluaisin mahdollisuuden antaa tarkennusta. Tiedättekö sen fiiliksen, kun ette tiedä mitä vastata, koska oikeaa vastausta ei ole, tai se ei ole sopivaa ääneen sanottavaksi? No, minä tiedän. Kuka tietää, ehkä jonain päivänä saan tilaisuuteni. Olen yllättynyt positiivisesti tässä elämässä ennenkin.

Kaikenkaikkiaan olen näiden ravisteluiden ja pohdintojen jälkeen vahvempi ja onnellisempi. Tiedän myös, että tapahtui mitä hyvänsä, onnellisuus on minussa silti olemassa. Vaikka tuleekin kausia, jolloin maailma kaatuu niskaan, tiedän silti kykeneväni onnellisuuteen. Tiedän, että pystyn seisomaan omilla jaloillani ja nyt jopa uskonkin siihen. Tiedän myös, että ympärilläni on ihmisiä, jotka ovat sen arvoisia, että minun kannattaa taistella tätä elämän suota eteenpäin ja jotka seisovat rinnallani siinä samassa suossa, no matter what.

Näillä mietteillä ja näissä tunnelmissa jatkamme eteenpäin tällä kertaa. Pistetään nyt tähän loppuun vielä joku kiva biisi joka tavallaan myös sopii aiheeseen. Paljastan myös että nuorena tyttönä olin Celine Dion -fani ja edelleenkin muutamat biisit saavat minun sieluni värähtämään.

Mikä mua vaivaa?

"So who am I?"

Siinäpä vasta kysymys mitä ihmettelen itsekin. Mikä minua oikein vaivaa? Tänään on maanantai. Entisessä elämässäni (kyllä, luit aivan oikein) vihasin maanantaita. Mikään maanantaissa ei aiheuttanut minulle vähäisintäkään positiivisuuden tunnetta ja mikäli en pitäisi rakkaasta iPhonestani niin kovasti, se olisi jo monena maanantaina lentänyt seinään kehdatessaan kehottaa minua poistumaan lämpimästä sängystäni aivan liian aikaisin. Tänään kaikki oli toisin. Olen ollut aamusta asti onnellinen. Siis ihan oikeasti onnellinen ilman mitään syytä. Minun on hyvä olla itseni kanssa. Pystyn olemaan rento ja varma oikeastaan kaiken suhteen. Minä tiedän mitä minä haluan ja se tieto riittää. Niin kummalliselta kuin se kuulostaakin.

Älkää pelästykö kuitenkaan. Olen edelleen se sama synkistelyä ja fiilistelyä rakastava Heidi, jonka elämäntehtävä on löytää kauneutta sieltäkin missä sitä ei näennäisesti ole. Nyt kuitenkin olen tutkimusmatkalla, jonka alkutaipale näyttää hyvältä. Haluan oppia toimimaan sovussa ja yhteistyössä oman mieleni kanssa ja hyödyntää sen potentiaalin kokonaisuudessaan. Haluan olla luovempi, tehokkaampi, rennompi ja, yllätys yllätys, onnellisempi. Haluan myös nähdä maailman uusin silmin ja oppia hallitsemaan ympäristöäni oman pääni sisällä. Olen utelias ja tiedonjanoinen. Haluan oppia.

Uusia oppeja olenkin saanut paljon enemmän kuin olisin koskaan uskaltanut kuvitellakaan. Viime viikko meni melkolailla kokonaisuudessaan luovuus- ja rentoutumisharjoitusten parissa, sekä ihmismielen toiminnasta keskustellessa. Suuri kiitos tästä kaikesta kuuluu ehdottomasti erittäin tärkeälle ystävälleni, Jarmo Gladerille, joka on antanut minun mielelleni aivan uudenlaisia näkökulmia ja toimintatapoja tutustuttamalla minut NLP -oppeihin. En ihan todella tiedä kuinka voisin tarpeeksi kiittää.

Mutta mitä tekemistä tällä höpinällä on näiden kuvien kanssa. Oikeastaan ei mitään, mutta kuitenkin kaikki. Kiitos viime viikon, minulla on pää täynnä kaikenlaisia kuva-ideoita, osa toteutuskelpoisia ja osa vielä työnalla. Nämä kuvat syntyivät siitä yksinkertaisesta ajatuksesta, että tahdoin facebookiin uuden, kohtalaisen normaalin (heh), profiilikuvan. Koska vietin viikonloppuni mukavasti Tampereella Millan sohvalla, päätettiin heti perjantai-illan ratoksi kuvata muutama ruutu. Koska minä olen kova tyttö soveltamaan (ja sähläämään) kaikkea oppimaani, halusin kokeilla kuinka hyvin pystyn psyykkaamaan (onpa typerä sana tähän väliin, mutten keksi parempaakaan) itseni joksikin toiseksi. Tarkoittaen siis sitä, että saanko "peruspönötyskuvaan" jotain pientä lisämaustetta "uudella ilmeella"/"asenteella".

Jos joku arvaa (tai tietää) ketä minä ajattelin tässä kuvassa, saa se joku virtuaalisen taputuksen päälaelle. (Vinkki: Kyseessä on suosikkisarjani naispääosan esittäjä, joka on mielestäni yksi maailman upeimmista naisista.)

Kiitokset Millalle upeista kuvista, sekä myöskin poikkeuksellisesti stailauksesta! (Ja pahoitteluni ajoittain kovin huonosta seurasta ja etenkin juttujen tasosta...)

Infoa kuvista:

Kuvat: Milla Kouhia
Malli: minä
Stailaus: Milla Kouhia

Tutkimisen arvoisia linkkejä aiheeseen liittyen:

Jarmon blogi
NLP-opisto