sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Yhtä juhlaa

Viikonloppu hujahti synttäreitä juhliessa. Oli mahtavaa viettää aikaa ystävien kanssa rennoissa merkeissä. Baarissakin tuli pyörähdettyä sekä perjantaina, että lauantaina (perjantaina olin kylläkin "kuskina"). Sain todeta, ettei tuo baarikulttuuri ole minua varten. Ihan kivaahan se on joskus, mutten saa siitä niin kovia kiksejä, että viitsisin jatkuvasti käydä.

Kiitos vielä kaikille minua onnitelleille ja lahjoneille. En ihan oikeasti odottanut tällaista huomioinnin määrää. Olen kovin otettu. Sain aivan ihania lahjoja (mm. valokuvakehyksen ja upean namipussin tulevia koiranäyttelyitä varten), sekä myöskin herkullisen suklaakakun ja valloittavan ihastuttavan kimpun ruusuja. Juuri kerkesin nurista, etten ole saanut iäisyyteen ruusuja tai muitakaan kukkia. Ystäväni osaavat näemmä yllättää. Kiitos! <3

 
Kuvauspuolella on ollut vähän hiljaista, osittain siksi, että kamerani oli "karkuteillä", mutta lähinnä ihan puhdasta laiskuuttani. Täytyisi aktivoitua nyt heti alkuviikosta. Toteuttamiskelpoisia ideoita olisi muutama kunhan saan näihin sopivan uhrin linssini eteen. Koiristakin voisi koittaa ottaa jotain uutta matskua.

Saaga senkun kasvaa ja kehittyy. Siitä näyttäisi tulevan oikein kiva koira. Virtaa toki on kuin pienessä kylässä, mutta uskoo hyvin, eikä kovinkaan usein heittäydy raggariksi .*koputtaa puuta* Ensimmäiset koiravieraatkin on nyt kohdattu ja hyvin meni. Sani-puudeli oli Saagan mielestä kovin hauska, mutta Otto-kultsikka meinasi alkuun olla hivenen jännittävä (väärän värinen vissiin). Näiden hyvien ensikokemusten pohjalta on nyt hyvä lähteä eteenpäin, jotta Saagasta kasvaisi sosiaalinen koirakansalainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti