torstai 16. elokuuta 2012

Takaisin arkeen


Lomat on nyt lusittu ja on ollut aika palata takaisin arkeen. Paluu onkin tuntuntunut lähinnä siltä kuin joku olisi lyönyt pesäpallomailalla muutaman kerran kasvoihin. Olenkin yrittänyt pitää itseni mahdollisimman kiireisenä, ettei minulle jäisi aikaa ajatella mitään ylimääräistä. Tähänasti suunnitelma on onnistunut kohtalaisen huonosti.

Jottei homma menisi ihan valittamiseksi, iloitsen siitä, että olen saanut pitkästä aikaa kuvailla Katrin kanssa (käykää tsekkaamassa neitosen facesivut TÄÄLTÄ ). Australiassa en ehtinyt pahemmin kuvailla, ainoastaan muutaman ruudun nappasin hotellilla häitä edeltävänä iltana, mutta palattuamme Suomeen, olemme ehtineet jo kerran käydä studiolla ja toivottavasti ehdimme vielä uudelleen.

Tässä muutama otos kauniista ja ihanasta Katrista.



"Can you hear me calling, calling for you?"

Multiply

Studio Siren

Muse

1 kommentti: