sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Musiikkia sormille

"Play me"


Kuten olen aikaisemminkin sanonut, musiikki on yksi suurimmista muusistani. Se on myös paras liittolaiseni ja apurini. Silloin kun mikään musiikki ei maistu, asiat ovat todella huonosti. Saatan sujuvasti hypähtää musiikkia kuunnellassani ääripäästä toiseen, joten voitte varmaan kuvitella miltä soittolistani näyttää. Se on sillisalaattia pahimmasta päästä. Kaikkea löytyy iskelmistä black metaliin.

Myöskin muusikoiden työvälineillä on minulle suuri merkitys, vaikken itse mitään osaa soittaakaan. Jos saisin valita minkä tahansa soittimen mitä osaisin soittaa, se olisi ehdottomasti harppu, mutta siitä huolimatta kitara on soitinsuosikeistani ykkösenä. Miksikö? En tiedä, se vain on upea soitin. Yksi maailman seksikkäimmistä asioista on mies soittamassa kitaraa. Sormien kulku kielillä on suorastaan hypnoottista katseltavaa. Hyvää soitantaa voisin katsella tuntikausia.

Näistä mietteistä päästäänkin sitten varsinaiseen asiaan, eli yllä olevaan kuvaan. Koska kitara on kaunis esine ja naisen vartalo on kaunis asia, näiden kahden elementin yhdistäminen kuvaksi tuntui hyvältä idealta. Siispä tein Jossusta kitaran. Tämäkin oli puhtaasti terapiakuva muiden projektien välissä ja samalla harjoitus tulevia kuvia varten. Olisin päässyt tämän kanssa huomattavasti helpommalla kun olisin vain yksinkertaisesti piirtänyt kielet, mutta ei. Olin jästipää ja irrottelin kielet kitarasta muiden osien mukana. Sangen puuduttavaa puurtamista, mutta samalla, ah, niin tyhjentävää.

Infoa kuvasta:

Kuva: minä
Edit: minä
Malli: Jossu

Kuvankäsittelymusiikkina toimi tänään The Overtones - Gambling Man. Minulla on ikävä tapa loopata yhtä biisiä uudestaan ja uudestaan editoidessani. Silloin kun en asunut yksin käytin tästä syystä aina kuulokkeita, mutta nykyään vain tyynesti luukutan kajareista samaa kipaletta tunnista toiseen ja teen todennäköisesti naapurini hulluiksi.


tiistai 8. toukokuuta 2012

Suojeliukseni

"Odotum suojelius"
-Loitsijan onnellisten tunteiden (kuten ilon, toivon tai halun selviytyä) tulos, joka tunnetaan nimellä Suojelius. Suojelius toimii suojelijana ja on ennemmin sielujen ase kuin saalistaja: Suojeliukset toimivat kilpenä ankeuttajia vastaan ja voivat jopa ajaa ne pois. Suojelius "ei kykene tuntemaan epätoivoa, kuten ihmisolennot, ja siksi ankeuttajat eivät mahda sille mitään."



 Pikkuinen Saagani täytti vuoden. Uskomatonta kuinka nopeasti aika meneekään. Muistan vieläkin elävästi kuinka keksin vielä pikkuiselle nimeä ja kuinka itsestäänselvä se sitten lopulta olikaan. Täydellinen nimi siihen hetkeen ja juurikin kyseiselle koiralle. Elämäni saagassa oli juuri alkanut uusi episodi ja minun laumani kasvoi yhdellä suurella sydämellä. Onnellisempaa ja iloisempaa koiraa saa hakea. Joskus mietin onko sillä ihan kaikki kotona, mutta ehkäpä kyse onkin siitä, että se on liian fiksu miettiäkseen, saati murehtiakseen.

Sira, rakkaani, elämäni koira, on ehtinyt jo kuuden vuoden ikään. Se on ollut kaikkea sitä mitä koiralta voisi koskaan toivoakaan ja vielä paljon enemmän. Sira on uskollinen ja kärsivällinen ystävä, itse rauhallisuus. Mikään ei voi horjuttaa sen henkistä zeniä, pieniä poikkeuksia lukuunottamatta. Se on todellakin täydellinen koira ja olen kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka saamme viettää yhdessä. Sillä raasulla on jopa yhtä omituinen maku kuin minulla. Toivottavasti meillä on vielä monia vuosia jäljellä.

Kävimme Hannun ja Jossun kanssa studiolla kuvaamassa näitä minun saksalaisia suojeliuksiani. Siraa olisin voinut kuvata yksinkin, mutta Saaga-hyrrän kanssa olisin todennäköisesti vain repinyt hiukset päästäni. Niinpä teimme työnjaon: Hannu kuvaa, minä ohjaan ja Jossu huolehtii "ylimääräisestä koirasta" ja valaistus laiteltiin yhteisvoimin. Järjestely oli mitä mainioin. Minulla on edelleen hiukset päässä ja sain kaupanpäällisinä yhteiskuviakin minusta ja laumastani. Kiitokset siis taas loistotiimille!

Infoa kuvista

Kuvat: Hannu
Edit: minä
Mallit: Sira, Saaga ja minä
Assari: Jossu

Koska on todella harvinaista, että saan aikaiseksi raahata omat koirani studioon asti, joudutte kestämään hieman normaalia useampaa kuvaa.


Saaga 1v.!

Saaga

Saaga

Saaga

Sira 6v.!

Sira loikkaa!

Vaikka koko muu maailma kääntyisi minua vastaan, minulla on silti sinut.

Ja loppuun sitten se totuus meidän laumasta, ettei vain pääse syntymään mitään valheellista kuvaa sivistyneestä ja hyväkäytöksisestä sakista...


Omituisten otusten kerho


lauantai 5. toukokuuta 2012

Boom

Exploding


Syksyllä voin ylpeänä sanoa, että olen onnistuneesti vihannut tätä kaupunkia 10 pitkää vuotta. Ja aina vain olen täällä. Masokismin multihuipennus. Jos täällä ei olisi niitä muutamaa ihanaa ihmistä jotka tekevät elämästä elämisen arvoista ja jos Ponilla ei olisi mukavaa tallipaikkaa (ja minulla töitä) olisin kadonnut motaria pitkin siihen ainoaan oikeaan suuntaan jo kauan sitten, enkä olisi vilkaissutkaan taakseni.

Aika-ajoin käy toki se todellinen lähteminen mielessä, mutta olisinko loppujenlopuksi yhtään sen onnellisempi jossain muualla? Itseään kun ei voi paeta, ei vaikka juoksisi kuinka lujaa ja kauas tahansa. Ja koska koti on siellä missä sydän on, en ole koskaan kotona.

Viimeaikoina tämän kaupungin kadut eivät ole suosineet minua lainkaan. Ne ovat suorastaan näyttäneet minulle keskisormea. Inhoni tätä kaupunkia kohtaan on taas kasvanut uskomattomiin mittasuhteisiin vaikkei siihen sinänsä olekaan mitään todellista syytä. Minusta vain tuntuu etten kuulu tänne. Kysymys kuuluukin oikeastaan: kuulunko minnekään?

Onneksi tätä kaupunkiangstia voi aina lääkitä photarissa. Fiilistelykuvana kaupungin räjäyttäminen tuntui tässä olotilassa erinomaiselta idealta. Fanny suostui tulemaan minulle ydinpommiksi kuvaan ja sain jopa edellisenä päivänä aikaiseksi käydä kuvaamassa taustoja kaupungilla. (Siitä tulee muuten tosi tyhmä olo.) Kuvassa taustalla komeilevat "tönöt" on ikuistettu viimekertaisella Melbournen reissulla. (Tänä vuonna voisin reippaana tyttönä ottaa enemmänkin "taustakuvia").

Poikkeuksellisesti pääsette katsomaan vaihekuvia tämän kuvan photoshoppailuista slideshow-muodossa TÄÄLTÄ. (Olettaen että saan sen toimimaan edes jotenkin)

Infoa kuvasta:

Kuva: minä
Edit: minä
Malli: Fanny
(Hannulle kiitos taasen linssin lainasta!)

Laitetaan nyt tähän loppuun vielä aiheeseen sopiva biisi.
 


keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Lopun kuvaaja

"Even the end needs to be documented"

Tätä kuvaa olen pyöritellyt pienessä päässäni jo jokusen tovin, mutta vasta tänään sain sen itsestäni ulos. Halusin harjoitella kuvien yhdistämistä kokonaisuudeksi ja tämä konsepti tuntui sopivalta siihen. Käytin tähän harjoitukseen yhteensä viittä eri kuvaa. Tarkoitus oli käyttää useampaa, mutta ehkä ensi kerralla sitten. Myöskin piirtelyä ja brushien luomista tuli samalla treenattua. Melkoista nypräämistä siis, mutta siitähän minä eniten tykkään.

Koska en ole aikoihin kuvannut ihmistä ulkona, enkä sen puoleen rakennuksia tai mitään muutakaan "järkevää", meinasin olla todella pulassa, etenkin kun valo-olosuhteet vaihtuivat aika rajusti suunnitellusta puolipilvisestä auringonpaisteeseen h-hetken lähestyessä. Tähänkin tarvitsen rutkasti treeniä, mutta kohtahan tuolla ulkosalla tarkenee taas kuvailla ilman että näpit jäätyy kameraan kiinni.

Upea Jossu suoriutui mallin tehtävästä esimerkillisesti vaikkakin meillä saattoi olla tavallista vaikeampi pitää pokka. En tosin Jossua moiti. Näytin varmasti erittäin viisaalta madellessani hiekassa erehdyttävästi mittarimatoa imitoiden. Yritä siinä sitten ohjata uskottavasti.

Näin tälläkertaa. Treenit jatkuu (toivottavasti) entistä suuremmalla innolla.

Infoa kuvasta:

Kuva: minä
Edit: minä
Malli: Jossu
Stailaus: Jossu
Assari: Ella

Erityiskiitos Hannulle, joka lainasi minulle linssin näihin kuviin, sekä myöskin kameran mallin kouraan. Ellalle lähtee myöskin lämpimät terveiset ja kiitokset seurasta ja hauskuutuksesta taustojen kuvaamisen ajan, sekä assaroinnista varsinaisella kuvaushetkellä (niin ja suklaasta myös).

tiistai 1. toukokuuta 2012

Rasse - Part II



Pikkuinen Rasse ei ole enää niin kovin pikkuinen. Jestas kuinka nopeasti nuo koiralapset kasvavatkaan! Poika on ehtinyt näiden kuvien ottohetkellä kolmen ja puolen kuukauden ikään ja alkaa olla jo iso poika. Kovin tottelevainenkin siitä on tullut.

Kuvaukset sujuivat moitteitta kun kohteena oli koulutettu koira, joka (ikä huomioiden) pysyi halutussa asennossa kuvan ottamisen ajan. Odotan mielenkiinnolla millainen komistus tästä oikein kasvaakaan. Rassea joudutte tekin, rakkaat lukijani, aika-ajoin katselemaan, sillä olen luvannut ottaa siitä kuvia läpi kasvukauden (noin kuukauden välein).

Edellisen setin Rassesta voitte katsoa TÄÄLTÄ.