torstai 30. kesäkuuta 2011

Addiktio?

En yleensä kirjoittele shoppailuistani, mutta nyt on aivan pakko. Viimehetken "paniikkiostokset" kun ovat speciaalini, toteutin taktiikkaa tälläkin kertaa. Töiden jälkeen hipsin kiireenvilkkaa Mustiin & Mirriin tutkailemaan valikoimia ja hypistelemään toinen toistaan ihanampia uutuuksia, sekä vanhoja suosikkeja. Otin jopa kuvia "saaliista", tosin vain puhelimella.


 Saagan ensimmäinen oma panta <3

Mukaan tarttui:
- Pentupanta Saagalle (pinkki, tuliko yllätyksenä...)
- Puruluita
- Skunkkiraato (laiskana ihmisenä en millään jaksaisi siivota päivittäin pehmolelujen sisälmyksiä kämpästä, joten onneksi nykyään saa ostaa pelkät "nahat")
-Psykehiiri (ainakin Gille rakastaa sen omaa "Sinistä Hiirtä", joten ehkä Saagakin tykkää...)
- Narulelu
- Klikkeri pinkillä ranneremmillä (sopii treenivaatteiden väriin)

Tein samalla inventaarion vanhoihin koiratarvikkeisiin, jotka ovat muutosta tähän päivään asti olleet pahvilaatikossa. Minulle heräsi pieni epäilys, että minulla saattaa olla jonkinlainen addiktio pantoihin ja hihnoihin. Niitähän oli vaikka kuinka paljon! Rehellisesti sanottuna en ole koskaan tajunnutkaan paljonko näitä on oikein kertynyt...

Pannat ja hihnat (ja parit valjaatkin)

Treenivermeitä
(tästä kuvasta puuttuu vielä kahdet treenihousut, "huonon kelin liivi", sekä liuta leluja)


Ajattelin listata muutamia suosikkejani...

"Goljat"

Tämä panta on ehdoton lempparini. Yksinkertainen, kestävä, helppo pujottaa koiran kaulaan, sekä myöskin näyttävä.

Arkivermeet


Isolenkkinen ketjukurkkari ja superkevyt talutin ovat eniten käytössä "kotioloissa".

City- pannat



Ihmistenilmoille mentäessä on (tottakai) laitettava edustavampaa vermettä koirallekin. Ei kai sitä nyt voi mennä citylenkille kulahtanut panta kaulassa? Punainen niittari on aivan uusi. Heidi E. toi sen Siralle "mammalahjaksi". Sira kiittää!  =)

Panta-addikti tässä siis hei! Näitä ei ilmeisesti voi olla liikaa, sillä haaveilen mm valkoisista nahkapannoista ja hihnoista molemmille koirille. Treenivermeitäkin pitäisi ostaa lisää ja uudet "jokasään treenihousut" olisi kivat (olettaen että tälläkertaa saan "jokasään palveluskoiran", jota huvittaa puuhastella myös muulloinkin kuin auringonpaisteessa). Kyllä! Tähän(kin) harrastukseen saa menemään kaikki rahat (ja vähän päälle). Rakastan välineurheilua.

No joo. Fiilikset ja ajatukset alkaa olla jo melkolailla "koiramaisia". Viimeinen yö ilman koiria edessä. Soittelin tänään treenipaikkaa Siralle (ja toki itselleni) ja näillä näkymin pääsemme mukaan kokeilemaan pelastuskoiratreenejä. Kämpänkin olen ehtinyt jo laittaa "koiraystävälliseen" kuosiin. Ihana jännityksen tunne. Aion nauttia tästä täysillä, sillä tiedän kokemuksesta, että minua tulee huomisesta alkaen v*tuttamaan monta, monta kertaa ja hermoni ovat usein koetuksella. Lisäksi saan monet kerrat todeta olevani koiriani tyhmempi (ei toki tule yllätyksenä)... Tiedän myös, että saan monia onnistumisen tunteita, uusia oivalluksia, saan paljon liikuntaa ja tapaan uusia kiinnostavia ihmisiä. Ja kaikki tämä vain siksi, että minulla on koiria.

Julkaistaanpa nyt vielä ensimmäinen kuva uudesta tulokkaasta:

Sunique Valkyria "Saaga"


tiistai 28. kesäkuuta 2011

Ellan kanssa treenailua

Tänään sain pitkästä aikaa olla jonkun muun kuin itseni kuvattavana. Ella halusi treenailla valoja, kuvaamista ja photaria, joten hän sitten reippaana tyttönä fillaroi tänne minun kämpilleni välineistöni ääreen. Meillä oli oikein mukavat kuvauskekkerit, ei niin kovin vakavat, vaikkakin yritin neuvoa ja opastaa parhaan kykyni mukaan tarvittaessa.

No, pidemmittä höpinöittä ensimmäisen setin kuviin. Tarkoituksena oli tehdä helppoja "goottikuvia". Tuulikoneen virkaa toimitti hiustenkuivaaja (jonka onneksi saa puhaltamaan myös kylmää). Ensimmäinen kuva laiteltiin yhdessä, mutta toisen Ella saikin sitten fiksailla ihan itse. Tykkään näistä kuvista paljon. Kiitos Ella!



Toisen setin kanssa päätimme vähän pitää omaa hauskaa. En olekaan pitkään aikaan mennyt suihkuun vaatteet päällä. Märkä paita on muuten melko äkkiä kylmä näin kesälläkin, mutta mitäpä sitä ei hyvän kuvan eteen tekisi... Photaroinnin hoidin itse koska olen malttamaton ja halusin kokeilla uusia juttuja heti, enkä hetken päästä. Iso kiitos Millalle toimivasta sadetutoriaali -vinkistä. Tätä kuvaa oli todella, todella hauska tehdä ja siitä jopa tuli juuri sellainen kuin alunperin halusinkin. =)


maanantai 27. kesäkuuta 2011

Seituska

Monenlaista krapulaa

Juhannuksen päättymisen kunniaksi ajattelin ilahduttaa lukijoita (tai lähinnä itseäni) tekemällä postauksen erilaisista krapulan muodoista. Kaikkihan me tiedämme tämän ihmisluontoa kehittävän olotilan, joka vääjäämättä seuraa lievän tai vähemmän lievän alkoholimyrkytyksen (kännin) seurauksena. Koska kännejä on erilaisia, niin on myös krapuloita....


Arkkukrapula

Se tunne, kun maailma pyörii jo pelkästään siksi että silmät kiinni liikautat vahingossa päätäsi. Et pysty tekemään muuta, kuin maata paikoillasi pimeässä huoneessa silmät kiinni. Tunnet olevasi vampyyri ilman erityiskykyjä tai kuolemattomuutta. Ruoka ei taatusti tule mieleesikään, mutta janottaisi kyllä niin pirusti. Lisäksi toivoisit, että sängyn sijasta sinulla olisi makuupaikkana hyvin pehmustettu arkku, jonka sisällä yksikään ääni ei kantautuisi tärykalvoillesi etkä pystyisi edes vahingossa liikahtamaan.

Joukkohautakrapula

Käytännössä arkkukrapulan ryhmämuoto. Ryhmässä kärsittynä krapula on tuplasti kauheampaa kuin yksin. Tässä krapulanilmentymässä joukko edellisillan juhlakansaa on kokoontunut viettämään heikkoa oloaan samaan tilaan. Ikäväksi tämän asian tekee se, että koko ajan joku valittaa jossain nurkassa, vessa on jatkuvasti varattu, suihkussa ei voi yrittää rauhassa hukuttaa itseään ja sitten kun olisit valmis syömään krapulamättöä, joku yrittää taatusti apajille. Yleisestiottaen tunnelma on kuin joukkohaudassa suunnilleen viiteen asti iltapäivällä, jolloin ensimmäiset elävätkuolleet kömpivät takaisin omiin koloihinsa.

Kuolis pois -krapula

Heräät aamulla (päivällä) hillittömän huonoon oloon ja toivot ettet kuolisi. Sitten pikkuhijaa hajanaiset muistikuvat edellisen illan toilailuista alkavat pilkahdella tajuntaasi. Yrität sulkea silmäsi ja karkottaa muistikuvat, mutta niitä tulee vain lisää ja lisää. Fiiliksen sinetöi kaverilta tuleva tekstari/puhelu, joka valottaa lisää menneiden juhlien tapahtumia. Tässä vaiheessa toivot, että kuolisit tai edes muuttuisit näkymättömäksi. Häpeän ja itseinhon määrä nousee aivan uusiin svääreihin. Siispä kääriydyt peittoon piiloutuaksesi maailmalta.

Pakko saada pizzaa -krapula

Jo herätessäsi tiedät, että ainoa tie pelastukseen on tuo kaikkien krapulaisten kansallisruoka, pizza. Sitä on pakko saada, tai muuten kuolo korjaa. Ihan sama kuinka kaukaa se pitää hakea, tuon pelastavan lääkkeen vuoksi kävelee vaikka helteessä tai pakkasessa kaupungin toiselle laidalle. Viisas tosin osaa varautua tähän hankkimalla pizzan etukäteen, sillä tässä vaiheessa on aivan sama, onko se jääkaappikylmää vai uunituoretta. Ihan sama, kunhan on pizzaa. 

Energiakrapula 

Heräät aamulla pirteänä kuin pieni peipponen ja aloitat välittömästi siivoamisen tai muun yleisen metelöinnin. Iloisuutesi suorastaan ilahduttaa mahdollisia kanssakrapuloitsijoita, jotka yleensä kärsivät tässä kohtaa arkku/joukkohautakrapulasta. Tiedät olevasi raivostuttavan ylipirteä ja nautit siitä tunteesta täysillä. Mutta ei hätää, tämä tila johtuu yleensä siitä, että olet vielä juovuksissa. Iltapäivään mennessä saat riesaksesi vähintään "pakko saada pizzaa" -krapulan.

Zombiekrapula 

Vaellat kuin raato, vailla pienintäkään älyllistä toimitaa. Ainoa ajatuksesi on pelko siitä, että olosi pahenee hetkenä minä hyvänsä. Yrität kaikin tavoin helpottaa orastavaa krapulaasi, mutta mikään ei toimi. Kärsit siis iltaan asti höntistä fiiliksestä ja vielä seuraavana aamunakin mietit, että "onhan tämä jo ohi? onhan?". Varsinainen krapula ei kuitenkaan koskaan tule pintaan, se vain pelottelee olemassaolollaan, mutta eipä se paljon siinä vaiheessa lohduta, kun et voi tietää iskeekö se kimppuun vai ei.

Sympatiakrapula

Tästä kärsin itse todella usein. Et ole juonut tippaakaan, vaan olet ollut kuskina tai muuten viettänyt aikaa känniääliöiden seurassa. Huolimatta siitä, että olet säilyttänyt urheasti limulinjan, sinulla on enemmän krapula kuin niillä, jotka olivat vahvassa takakenossa kotiin tullessa. Tämä on mahdollisesti maailman ärsyttävin olotila.

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Erilainen juhannus...

...muttei kuitenkaan kovin huono sellainen.

Tänä juhannuksena päätin olla lähtemättä mihinkään rientoihin ja jäin koirahoitajaksi. Oletusarvoista huolimatta tämä osoittautui aivan loistovalinnaksi. Ehdin puuhastella vaikka mitä mukavaa, mm tehdä laitumen hevosille, siivota kämppää, pestä pyykkiä, trimmata harjakoirat, käydä lenkkeilemässä, viettää aikaa ystävien kanssa, käydä ajelemassa jne. Oikeastaan en olisi voinut viettää juhannustani paremmissa merkeissä. Positiivisimpana asiana todettakoon, että ainakaan minulla ei ole ollut huono olo yhtenäkään aamuna, eikä tarvitse potea hillitöntä morkkista. ;)

Sen verran tylsyys kuitenkin pääsi iskemään, että päädyin kokeilemaan "sanomalehtikynsiä" ( Welcome to my nails -blogista löytyy ohjeet ) ja nämähän ovat aivan huiput. Ihastuin heti. Tosin pitihän tästäkin ideasta tehdä vähän "omannäköisempi". Arvaatte varmaankin millaista kirjallisuutta luen mieluiten....


Lenkkeilyn ohessa kävin taas muistuttamassa itseäni siitä, kuinka kauniilla paikalla asunkaan. Parin minuutin kävelymatkan päässä minulle aukenee "oma pikku-Toscana" (kuten Maria näkymiä osuvasti kuvaili). Jos olisin tippaakaan romanttinen persoona, voisin kuvitella tuonne pienen lammen rannalla hyvinkin romanttisen piknikin.Pitää käydä ihan kunnon kameran kanssa leikkimässä maisemakuvaajaa tuolla heti kun vain on aikaa.


Lopuksi vielä kuva hyvin tyytyväisistä kavioeläimistä, jotka pääsivät tänään nauttimaan laitumen annista. Sannalle suuuuuren suuret kiitokset laitumentekoavusta. Olisin saattanut kiroilla muutaman sanasen enemmän, jos en olisi apuvoimia saanut. Näitä aitoja väsätessä todella vietettiin juhannusta kosteissa tunnelmissa. Se tunne, kun kengät on niin märät, että niiden sisällä voisi olla henkilökohtainen uima-allas...


Toivottavasti teillä kaikilla muillakin on ollut hyvä ja positiivinen juhannus!

P.S. Eräälle ystävälleni vielä kerran suunnattoman suuri kiitos erittäin yllättävästä "egoboostauksesta". Sanasi todella tekivät minut kovin onnelliseksi. =)

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Koiralliseen elämään paluun suunnittelua

Vielä viikko ja saan hakea Siran ja Saagan kotiin. En malttaisi millään odottaa enää. Hirvittävä ikävä omaa risupartaa ja uusi pentu jännittää kovasti. Osaanko enää ollenkaan ollakaan pennun kanssa? Onneksi harjakoirat tulee viikonloppukylään juhannuksen yli, joten saan vähän taas opetella koirallista elämää.

Olen tässä pohtinut, mitä alan puuhastella koirieni kanssa tulevaisuudessa. Siran kanssa on tarkoituksena tutustua verijälkien tekoon ja pennun kanssa alku menee luonnollisesti leikkiessä ja perustottelevaisuutta harjoitellessa. Vanha haave on myös alkanut kolkutella mielessä. Olen tässä nyt muutaman viikon selaillut tietoja pelastuskoirista ja hinku mukaan toimintaan olisi hurja. Taidan siis ensiviikolla soitella paikallisen yhdistyksen kouluttajille ja kysyä pääsisikö treeneihin mukaan. Aluksi Siran kanssa ja pikkuhiljaa myös Saagan. Katsotaan kuinka käy. Jos treeneihin mahtuu, hälyryhmä on tavoitteena. Sen jälkeen voikin sitten todella todeta: eielämää.com .

Kaikenlaisia hankintojakin pitäisi tehdä. Pentu tarvitsee ainakin pannan ja pitää kai sitä jotain muutakin tilpehööriä ostaa. Heidi E ilahdutti minua eilen tuomalla Siralle "mammalahjaksi" uuden, aivan sairaan hienon, punaisen niittipannan. Nyt kelpaa kyllä lenkkeillä! Kiitos! Joutuu siis varmaan ostaa pennullekin punainen panta, että ollaan koko porukka sävysävyyn. =D

Vielä viikko... Pitkä, piiiiiiiiitkä viikko... *huokaus*

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Minne matka?

Yöllä heräilin jälleen kerran pohdiskelemaan maailman menoa. On toisaalta kovin lohdullista ja samalla hirveän ahdistavaa ymmärtää, ettei koskaan tule olemaan sellasta aikaa, vaihetta tai ikää, jolloin kaikki olisi valmista. Ainakaan minulle. En usko, että missään vaiheessa elämääni lakkaisin pyrkimästä johonkin, tavoittelemasta mahdottomia, repimässä itseäni uusiin ulottuvuuksiin, joihin ei ole pääsyä.

Joskus ennen teini-ikää ajattelin, että "sitten kun olen aikuinen...". Koska se aika tulee? Ainakaan vielä en ole kokenut mitään hohdokasta viisauden tulvaa tai muutakaan mitä silloin aikanaan liitin mielessäni ajatukseen aikuistumisesta. Teininä taas minulla oli selvät sävelet sen suhteen, mitä aion tulevaisuudellani tehdä. Jossain vaiheessa taisin kadottaa nuotit, sillä kaikki on toisin kuin mitä silloin olin suunnitellut tulevaisuuteni varalle. Joskus minä ihmettelen, kuka tämän polun on minulle valinnut ja toivonut, että voisin osoittaa sormella jotakuta. Voinhan minä, peilikuvaani, sieltä löytyy syyllinen, joka joskus on jopa opastanut oikeinkin. Ehkä.

Tässä elämäni vaiheessa päätäni vaivaa ajatus tulevaisuudesta. Mitä minä haluan? Miten saavutan haluamani? Mistä asioista olen valmis luopumaan? Isoja kysymyksiä, joihin on vastauksia ja ei ole vastauksia. Kokemuksesta tiedän, ettei mikään niistä vastauksista välttämättä ole todellinen tai pysyvä. Maailma muuttuu koko ajan, minunkin maailmani siinä mukana.

Tulevaisuus on kiehtova ja pelottava käsite. Minun haaveeni tuntuvat olevan kovin erilaisia kuin suurimmalla osalla muista ja olen usein saanut kuulla useammankin suusta lauseita "Kyllä se sun mieles vielä muuttuu." "Parin vuoden päästä ajattelet toisin" ja muuta vastaavaa lässytystä. En ymmärrä miksi ihmiset kokevat tällaiset kommentit tarpeellisiksi. Joo, kyllä, mieleni saattaa muuttua, mutta voi se olla muuttumattakin. Miksei näihin tulevaisuuden suunnitelmia koskeviin kysymyksiin milloinkaan hyväksytä sitä tämänhetkistä todellista vastausta? Pelottaako ihmisiä niin kovin ajatus siitä, että joku voisi tallata tämän pallon pintaa eri tavalla kuin  he? Onko se kiellettyä tai väärin? Täytyykö jokaikisen ihmisen (siis naisen ainakin) pitää kaikkien unelmiensa ja haavekuviensa täyttymyksenä prinsessaunelmakermakakkutyllihäitä, omakotitaloa, kahta ja puolta lasta, farmari-Volvoa ja kultaistanoutajaa? (Sen farkku-Volvon voisin kyllä ottaa vaikka samantien, ei siinä...) No, sori nyt vaan, mutta minussa on ilmeisesti jotain vikana, kun minun suurimpien unelmieni täyttymykset on jossain aivan muualla kuin imurin varressa...

No, mihinkä tästä pysäkiltä sitten ollaan matkalla? Mene ja tiedä. Ihan ensimmäiseksi tahtoisin saada ajatukseni jäsenneltyä tulevaisuuden ammatillista uraani varten. Palava halu olisi tehdä ja toteuttaa asioita, mutta se viimeinen uskallus vielä puuttuu. Avoinna olisi ainakin pari eri reittiä, kivisiä, mutta ehkä sen vaivan arvoisia. Nyt pitää vain vetää hetki henkeä, kerätä voimia, tietoa ja taitoa, ennen kuin on aika tehdä päätöksiä.

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Rippikuvia

Kävin napsimassa muutaman rippikuvan Iinasta.






 Pakkohan sitä oli kuvausten yhteydessä kokeilla omia akrobaattisia kykyjä ja taiteilla itsensä jumalattoman ison kiven päälle. Koska fysiikan lait ovat minulle tuntematon käsite, täytyi ensin kokeilla päästä kyseiselle kivelle ilman apuvälineitä. Eihän siitä mitään tullut (paitsi nirhauma polveen), joten hain tikkaat avuksi. Pois pääseminen oli myös oma operaationsa. Kivi on kohtalaisen huono liukumäki...


perjantai 17. kesäkuuta 2011

Treenikuva


"And I'm still waiting for the rain to fall
Pour real life down on me
'Cause I can't hold on to anything "
~ Good Enough - Evanescence ~


Tämän kuvan on ottanut Maria Yli-Valkama, joka laittoi minulle myös kuvien alkuperäisversiot, jotta saan treenailla photarilla aikanikuluksi. Mikäs siinä kivoja kuvia laitellessa. Alkuperäisestäkin versiosta pidin kovasti, mutta halusin silti kokeilla mitä saan siitä aikaiseksi. Muutaman tunnin napsuttelin tämän parissa muiden puuhastelujen ohessa ja lopputulos on nyt sitten tuo.

Lisää kuvia näistä kuvailuista on tulossa lähiaikoina.

torstai 16. kesäkuuta 2011

Taistelua

Niin. Sitähän tämä on, joka ainoa päivä. Selviytymistaistelua maailmaa ja itseään vastaan. Aina on jotain mikä kalvaa mieltä tai muuten vain hankaloittaa elämää. Jos kaikki on näennäisesti hyvin, jokin on huonosti jossain missä sitä ei pysty näkemään. Onnellisuuden hetkissä tai kun jokin asia menee hyvin, kolkuttaa väistämättä takaraivossa se pieni varoitus, joka kertoo, että kohta jysähtää, ei tämä kauaa kestä. Ikävä kyllä useimmiten se ääni on oikeassa.

Tässä maailmassa pitäisi olla kaunis, rikas, menestyvä ja muutenkin täydellinen, eikä sekään riittäisi. Pitäisi pyrkiä aina parempaan. Käsitys onnellisuudesta on vääristynyt. Sitä haetaan rahasta, materiasta, päihteistä tai toisten ihmisten kautta. Kukaan ei pysty tekemään toista ihmistä onnelliseksi, eikä kukaan tee sinua onnelliseksi. Mikä sitten tekee ihmisen onnelliseksi? Jaa-a, siinä vasta kysymys. Loppujenlopuksi onnellisuutta on kaiketi olla tyytyväinen itseensä ja omiin valintoihinsa, sekä tekemisiinsä. Ehkä voisi sanoa, että onnellisuus on sisäistä rauhaa. Se taitaakin sitten olla tässä maailmassa se kaikkein vaikein asia saavuttaa.

Minun taisteluni ovat maailman mittapuulla pieniä, mutta yksilötasolla, minulle, ne tuntuvat joskus ylivoimaisen raskailta. Vaikka elämäni onkin nyt asettunut hetkeksi suhteellisen seesteiseen uomaan, tunnen myrskyn tulevan. Haistan tuulen, teidäthän? Edessäni on valintoja, jotka minun on jossain vaiheessa pakko tehdä. Päällimmäiset ja näkyvät asiat koskevat luonnollisesti rahaa ja sen puutetta. Minulla on suunnitelmia asioiden helpottamiseksi, muttei vielä rohkeutta tehdä ratkaisuja. Mistä sen rohkeuden saa? Mistä sen tietää, mikä on oikein? Miksi minun mieleni jarruttaa minua? Kysymyksiä, joihin ei varmasti ole vastausta. Nämä ovat kuitenkin niitä helpoimpia ongelmia ratkaista. Niihin muihin minulla ei ole suunnitelmaa, ratkaisumallia tai selviytymisstrategiaa.

Öisin mietin usein maailman kulkua. Yöt ovat minun aikaani. Silloin kun muut nukkuvat, minä elän. Tai oikeastaan minun mieleni elää. Haaveet ja painajaiset sekottuvat toisiinsa täydentäen asioita kokonaisuuksisksi tai hajottaen niitä kappaleiksi. Viimeaikoina olen valvonut paljon öisin koska ajatukseni eivät suostu pysähtymään, eivätkä anna minun levätä. Pimeässä taistelen itseäni vastaan ja itseni puolesta loputonta taistelua, jossa ei takuulla ole voittajia. Näistä kamppailuista tosin yleensä syntyy parhaat ideat, niin kuviin, teksteihin, kuin seuraavaan päiväänkin, siis silloin kun niitä ideoita tulee. Nyt kuitenkin tahtoisin vain nukkua, ilman unia ja valveille havahduttavia ajatuksia. Levätä. Kaipaan hetkellistä unohdusta. Mistä sen löytää?


keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Herääminen....

On olemassa monenlaisia tapoja herätä uuteen aamuun.

Leppoisa lauantai:

Oikeastaan päivällä ei ole väliä, kunhan herää täysin kiireettömästi, juuri silloin kun itsestä tuntuu parhaalle. Sellainen herääminen, kun on mahdollista jäädä hetkeksi löhöilemään sänkyyn ja nautiskella siitä, ettei herätyskelloa tarvinnut laittaa illalla soimaan. Ihanne aamu.

Masentava maanantai:

Herätyskello pärähtää soimaan ärsyttävää pirinäänsä aivan liian aikaisin ja sängystä valuu pois enemmänkin zombieta kuin ihmistä muistuttava olento. Peilistä näkyy jotain aivan muuta, kuin mitä toivoisi näkevänsä. Tuntuu siltä kuin olisi vanhentunut yön aikana vähintään 15 vuotta. Tällaista heräämistä seuraa yleensä todellinen koomapäivä, jolloin on turha edes miettiä tekevänsä mitään järkevää tai hyödyllistä.

"Onks tyyny hyvin?" -herätys:

Joku siunattu sielu soittaa sinulle aamulla/yöllä ja herättää sinut aivan liian aikaisin. Yleensä näissä tapauksissa soittajalla ei edes ole mitään tähdellistä asiaa, kunhan lämpimikseen herätteli. Tällaiset herätykset ovat parhaimmillaan 4-5 aikaan aamuyöstä. Herätettävä kiittää  ja pyörii sängyssä hetken kunnes luovuttaa ja nousee ylös uuteen aamuun. Seuraukset yleensä samat kuin "Masentava maanantai" -herätyksellä.

Paniikkiherätys (henkilökohtainen suosikkini)

"Voi v*ttus**tanap*rkeleh*vetti!!!!!! Miks mun kello ei herättäny?!" Äkkiä ylös sängystä, salamannopeat aamuvalmistelut, kiireellä tavarat kasaan ja sitten ulko-ovella kuulet kuinka herätyskello alkaa soimaan. "Vittu..." Ja ei kun keittämään kahvia. Rakastan näitä aamuja kun heräät ihan paniikissa ja luulet, että kello on jo vaikka mitä, mutta todellisuudessa olisit saanut vetää pitkää zetaa vielä ainakin 20 minuuttia ennen herätystä. (Toinen vaihtoehto tietysti on, että on oikeasti nukkunut pommiin...)

Tänään minulla oli juurikin tuollainen paniikkiherätys. Niin ärsyttävää! Taisin nähdä unta siitä, että olin torkuttanut kelloa aivan liian monta kertaa, tai jotain muuta yhtä järkevää. No, tulipa ainakin herättyä ajoissa. Nyt tosin on fiilis kuin peuralla ajovaloissa, mutta eiköhän se tästä tasaannu päivän mittaan. Olisin kyllä aivan mieluusti ottanut sen 20 minuuttia "extraunta". Ei olisi haitannut yhtään ja olisi ehkä tullut jopa tarpeeseen. Oh well... Kaikkea ei voi saada. Ainakin tällaiset aamut herättävät tehokkaasti.

Omakuvia

Sain jo töissä idean näistä kuvista, tai oikeastaan tuosta nallekuvasta. Koko päivän olen miettinyt, että kuinka saan sen onnistumaan parhaiten ja miten valaisen sen. Loppujenlopuksi päädyin vaan kokeilemaan eri vaihtoehtoja ja hassuttelemaan itsekseni. Tiesin haluavani kuvasta mustavalkoisen, mutten kuitenkaan uskaltanut suoraan napsia mv-kuvia, jos vaikka muutan mieleni. Pikakuvailun tulos on tässä:


Killin mielestä kuvauspuuhani näytti ilmeisesti mielenkiintoiselta (tai sitten olen vain ollut liikaa poissa kotoa tänään), joten se halusi välttämättä osallistua ilonpitoon.


Tällaista tälläkertaa.



tiistai 14. kesäkuuta 2011

Eilinen...

Eilinen päivä meni jossain ihmeellisessä "hyperaktiivisuustilassa" ja olo onkin nyt sitten sen mukainen: väsyttää ja päässä lyö tyhjää. Untakaan en, ylläri ylläri, saanut, vaikka meninkin hyvisäajoin "nukkumaan". Inhoan tuollaisia päiviä. Toki sain pirusti aikaiseksi, mutten mitään sellaista, mitä olisi varsinaisesti pitänyt tehdä, kuten siivota. Kuvia tuli naputeltua, kävin reippaalla pyörälenkillä, harjasin kissan, kävin kylvyssä, suunnittelin keittiön kaappien maalaamista (kyllä, tämänkin operaation aloittaminen vaatii suunnittelua) ja kaikkea muuta turhaa.

Illalla ajattelin hetken lueskella ja sitten tyynesti lipua unten maille, mutta toisin kävi. En pystynyt keskittymään kirjaan, enkä saanut nukuttuakaan. Päivän tapahtumat ja pelkotilat pyörivät vaan päässä.  Kun on koko päivän miettinyt selviytymistrategiaa seuraavalle kahdelle viikolle tietäen, ettei mikään suunnitelma tule toimimaan, on olo suhteellisen tuskastuttava. Onneksi näitä suunnitelmia ei sittenkään tarvitse ottaa käytäntöön, vaan homma on niinsanotusti hoidossa ja tulevaisuutta voi taas miettiä hieman valoisammalta kantilta. Kyllä tämä tästä lähtee... Jos ei muuta, niin lapasesta ainakin.

Kissani "Killi" otti asiakseen viihdyttää minua illalla. Sen mielestä en olisi saanut puhua puhelimessa (häiriköi yrittämällä tiputtaa mm kynttilänjalan ikkunalaudalta ja pyörimällä jaloissa), enkä lukea kirjaa. Minun olisi vain pitänyt rapsutella herraa. Kuten arvata saattaa, luovuin lukemisesta ja tyydyin rapsuttelemaan Killiä siihen asti kunnes nukahdin. Kissan kehräys on ehkä yksi maailman miellyttävimpiä ja rauhoittavimpia ääniä.




Ja pieni videopätkä:

Visa


Kiitokseksi kaikesta avusta lupasin ottaa exästäni kuvia erästä hänen projektiaan varten ja samalla räpsittiin sitten uusi profiilikuva naamakirjaan. (Meinasin kirjoittaa, että myynti-ilmoitukseen, mutta onneksi osasin olla kirjoittamatta...)

Taas sain kirota, kuinka hemmetin vaikeaa miehen kuvaaminen on. En kertakaikkiaan ymmärrä mikä siinä on niin hankalaa, kun ei meinaa millään luonnistua. Tosin täytyy tunnustaa, että harjoituskerrat ovat jääneet tältä osastolta melko vähäisiksi.

Loppujenlopuksi koko kuvailu menikin sitten ihan pelleilyksi ja kostoksi siitä laitan seuraavan, hyvin valaisevan, kuvan esille tänne blogiin:


maanantai 13. kesäkuuta 2011

Ystäväni valmistujaiset

Rakas ystäväni Minna valmistui ammattiin, joten minä ajelin Asikkalaan ikuistamaan muutaman kuvan hänen tärkeästä päivästään. Onnea vielä kerran Minna!




  






Kuvat käytiin ottamassa Jokimaan ravikeskuksella Lahdessa. Oli hauskaa huomata, kuinka aika ei muutakaan ihan kaikkia. Meillä oli Minnan kanssa edelleen yhtä idioottimaisen hauskaa kuin aina ennenkin. Ajomatkojen aikana juttu luisti turhankin hyvin ja huonot heitot olivat enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Meidän täytyy ehdottomasti tänäkesänä toteuttaa puistoistuskelusuunnitelma. =)

Kiitos, Minna, ihanasta päivästä ja tsemppiä tulevaisuuden haasteisiin!

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Kauniit ilmat väsyttävät

Kummallinen reaktio. Mitä kauniinpi keli ulkona, sitä väsyneemmäksi ja saamattomammaksi tunnen itseni. Voitoksi kuitenkin luettakoon, että eilen sain tehtyä valmiiksi yhden setin kuvia, joita oli jo ilmeisesti odoteltukin. Tänään pitäisi heittää toinen setti valmiiksi ja sitten voi keskittyä joihinkin omiin prokkiksiin. Jos saisin vaikka tännekin uutta materiaalia.

Kuvausrintamalle kuuluu sen verran uutta, että sain jopa testattua uuden "studioni", eli toisinsanoen onnistuin pystyttämään lamput olohuoneeseeni, joka osoittautui yllättävän toimivaksi kuvaustilaksi. Ystäväni Heidi E:n avustuksella sain aikaan omakuvan. Täytyy oikeasti lopettaa tämä itseni kuvaaminen ja alkaa kuvata vaikka pahvilaatikkoa ennen kuin kaikki kyllästyy katselemaan minun pärstääni. Tässäpä kuvausten ja pikaisen photaroinnin tulos. Rehellisyyden nimissä minulla meni todennäköisesti enemmän aikaa sulloutua tuohon mekkoon, kuin laitella tätä kuvaa, joten täysin tyytyväinen en siihen ole, mutta se välttää tämän kerran.


sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Selkävaivoja ja kynttiläongelmia

Viimeviikko menikin sitten "onnellisesti" selkäongelmista toipuessa. Eilen oli ensimmäinen päivä sitten viimeviikon maanantain, kun ei tarvinnut vetää aamupalaksi kourallista kolmiolääkkeitä. Oli jokseenkin raastavaa maata himassa kykenemättä tekemään mitään järkevää. No, onneksi kämppä sentään alkaa hiljalleen näyttää asuttavalta, kiitos Visan, joka oli reippaana poikana asentamassa minulle hyllyjä paikoilleen ja kanniskelemassa loput tarpeelliset tavarat sisälle. Kiitos siitä.

Viikonlopun aikana sain maalattua myöskin keittiön pöydän ja tuolit. Vanhat, kulahtaneenvalkoiset romut saivat aivan uuden ilmeen pirteän mustasta pintaväristä (kuvia myöhemmin). Olen ylpeä itsestäni.

Nyt minulla on sisustusongelma. en lödä mistään fuksian värisiä kynttilöitä. Tai siis löysin kyllä, mutta vain pieniä tuikkuja. Tarvitsisin lisäksi kruunu- ja pöytäkynttilöitä. Jos jollain on tietoa mistä moisia voisi mahdollisesti löytää, laittakaahan infoa tulemaan. ^^

Toivon todellakin, että tällä viikolla saan enemmän aikaan kuin viimeviikolla. Toivottavasti saan pyykinpesukoneen ja netin, jotta elämäni palautuisi normaaleihin uomiinsa (ja luonnollisesti toivon, että selkäni pysyy kunnossa). Niin ja kamera olisi mukava saada huollosta kotiin. Ikävä omaa kameraa. =/