sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Saamattomuutta ja uusi tarra



Valokuvauksen ja bloggauksen rintamalla on havaittavissa lievää saamattomuutta johtuen lähinnä muun elämän aiheuttamista häiriötekijöistä. Näistä mainittakoon työt ja flunssa (johon menee ihan totaalisesti pian hermot).

Noin niinkuin positiivisina asioina sanottakoon, että sain vihdoinkin sen kauan haaveilemani uuden tatuoinnin, josta kuvan näette tuossa yläpuolella. Tarrasta tuli parempi kuin osasin edes uneksiakaan ja paremman kuvankin saatte sitten kunhan se on parantunut kunnolla. Tuo kuva on otettu tekopäivänä, eikä todellakaan tee oikeutta tatuoinnille. Rakastan tuota pientä musteläiskää ihan valtavasti ja minusta tuntuu, että sen olisi aina kuulunutkin olla siinä. Mutta niinhän sen kai kuuluukin olla, jos ottaa ikuista mustetta iholleen?

Myös muutoin elämässäni on tapahtunut kaikenlaista. Minun psyykettäni on ravisteltu niin, etten varmaan kohta enää tiedä kuka olen. Tai siis olen lähinnä itse ravistellut itseäni. Olen opetellut elämään itseni kanssa uudella tavalla, sekä kuuntelemaan itseäni vielä enemmän kuin aikaisemmin. Olen myös miettinyt paljon minulle esitettyjä kysymyksiä. Vaikeita kysymyksiä, joihin olisi ollut hirvittävän helpot vastaukset. Osaan vastauksistani haluaisin mahdollisuuden antaa tarkennusta. Tiedättekö sen fiiliksen, kun ette tiedä mitä vastata, koska oikeaa vastausta ei ole, tai se ei ole sopivaa ääneen sanottavaksi? No, minä tiedän. Kuka tietää, ehkä jonain päivänä saan tilaisuuteni. Olen yllättynyt positiivisesti tässä elämässä ennenkin.

Kaikenkaikkiaan olen näiden ravisteluiden ja pohdintojen jälkeen vahvempi ja onnellisempi. Tiedän myös, että tapahtui mitä hyvänsä, onnellisuus on minussa silti olemassa. Vaikka tuleekin kausia, jolloin maailma kaatuu niskaan, tiedän silti kykeneväni onnellisuuteen. Tiedän, että pystyn seisomaan omilla jaloillani ja nyt jopa uskonkin siihen. Tiedän myös, että ympärilläni on ihmisiä, jotka ovat sen arvoisia, että minun kannattaa taistella tätä elämän suota eteenpäin ja jotka seisovat rinnallani siinä samassa suossa, no matter what.

Näillä mietteillä ja näissä tunnelmissa jatkamme eteenpäin tällä kertaa. Pistetään nyt tähän loppuun vielä joku kiva biisi joka tavallaan myös sopii aiheeseen. Paljastan myös että nuorena tyttönä olin Celine Dion -fani ja edelleenkin muutamat biisit saavat minun sieluni värähtämään.


maanantai 15. lokakuuta 2012

Mikä mua vaivaa?

"So who am I?"

Siinäpä vasta kysymys mitä ihmettelen itsekin. Mikä minua oikein vaivaa? Tänään on maanantai. Entisessä elämässäni (kyllä, luit aivan oikein) vihasin maanantaita. Mikään maanantaissa ei aiheuttanut minulle vähäisintäkään positiivisuuden tunnetta ja mikäli en pitäisi rakkaasta iPhonestani niin kovasti, se olisi jo monena maanantaina lentänyt seinään kehdatessaan kehottaa minua poistumaan lämpimästä sängystäni aivan liian aikaisin. Tänään kaikki oli toisin. Olen ollut aamusta asti onnellinen. Siis ihan oikeasti onnellinen ilman mitään syytä. Minun on hyvä olla itseni kanssa. Pystyn olemaan rento ja varma oikeastaan kaiken suhteen. Minä tiedän mitä minä haluan ja se tieto riittää. Niin kummalliselta kuin se kuulostaakin.

Älkää pelästykö kuitenkaan. Olen edelleen se sama synkistelyä ja fiilistelyä rakastava Heidi, jonka elämäntehtävä on löytää kauneutta sieltäkin missä sitä ei näennäisesti ole. Nyt kuitenkin olen tutkimusmatkalla, jonka alkutaipale näyttää hyvältä. Haluan oppia toimimaan sovussa ja yhteistyössä oman mieleni kanssa ja hyödyntää sen potentiaalin kokonaisuudessaan. Haluan olla luovempi, tehokkaampi, rennompi ja, yllätys yllätys, onnellisempi. Haluan myös nähdä maailman uusin silmin ja oppia hallitsemaan ympäristöäni oman pääni sisällä. Olen utelias ja tiedonjanoinen. Haluan oppia.

Uusia oppeja olenkin saanut paljon enemmän kuin olisin koskaan uskaltanut kuvitellakaan. Viime viikko meni melkolailla kokonaisuudessaan luovuus- ja rentoutumisharjoitusten parissa, sekä ihmismielen toiminnasta keskustellessa. Suuri kiitos tästä kaikesta kuuluu ehdottomasti erittäin tärkeälle ystävälleni, Jarmo Gladerille, joka on antanut minun mielelleni aivan uudenlaisia näkökulmia ja toimintatapoja tutustuttamalla minut NLP -oppeihin. En ihan todella tiedä kuinka voisin tarpeeksi kiittää.

Mutta mitä tekemistä tällä höpinällä on näiden kuvien kanssa. Oikeastaan ei mitään, mutta kuitenkin kaikki. Kiitos viime viikon, minulla on pää täynnä kaikenlaisia kuva-ideoita, osa toteutuskelpoisia ja osa vielä työnalla. Nämä kuvat syntyivät siitä yksinkertaisesta ajatuksesta, että tahdoin facebookiin uuden, kohtalaisen normaalin (heh), profiilikuvan. Koska vietin viikonloppuni mukavasti Tampereella Millan sohvalla, päätettiin heti perjantai-illan ratoksi kuvata muutama ruutu. Koska minä olen kova tyttö soveltamaan (ja sähläämään) kaikkea oppimaani, halusin kokeilla kuinka hyvin pystyn psyykkaamaan (onpa typerä sana tähän väliin, mutten keksi parempaakaan) itseni joksikin toiseksi. Tarkoittaen siis sitä, että saanko "peruspönötyskuvaan" jotain pientä lisämaustetta "uudella ilmeella"/"asenteella".

Jos joku arvaa (tai tietää) ketä minä ajattelin tässä kuvassa, saa se joku virtuaalisen taputuksen päälaelle. (Vinkki: Kyseessä on suosikkisarjani naispääosan esittäjä, joka on mielestäni yksi maailman upeimmista naisista.)

Kiitokset Millalle upeista kuvista, sekä myöskin poikkeuksellisesti stailauksesta! (Ja pahoitteluni ajoittain kovin huonosta seurasta ja etenkin juttujen tasosta...)

Infoa kuvista:

Kuvat: Milla Kouhia
Malli: minä
Stailaus: Milla Kouhia

Tutkimisen arvoisia linkkejä aiheeseen liittyen:

Jarmon blogi
NLP-opisto






Kun kaikki menee pieleen

"Chased"
Ylläoleva kuva on tuotos kuvauksista, joissa käytännössä kaikki meni pieleen. Jokaisen kuvaajan painajainen lienee se, kun tekniikka pettää totaalisesti. Ensin unohtui salaman lähetin, sitten salama ja lähetin kieltäytyi yhteistyöstä minun kamerani kanssa (Pasin on ihan turha sanoa enää ikinä, että kyllä se äsken toimi Millan kanssa), sen jälkeen lähdettiin hakemaan lisää valaistuslaitteistoa, jotta saataisiin kuva ylipäänsä otettua ja kun ne saatiin paikalle, minun kamerani ei halunnut tarkentaa riittämättömästä valaistuksesta johtuen. Tähän vielä lisäksi minun huoleni mallin kylmettymisestä.

Mutta ei hätää. Tällaisissa tilanteissa sitä huomaa toimivan tiimin tärkeyden. Kaikki saatiin hoidettua kunnialla ja kuvakin otettua. Kun kaikki olivat omilla paikoillaan ja tekniikka lähti toimimaan, kuva oli otettu alle vartissa. Mira suoriutui mallinhommista erinomaisesti heti kun minä ymmärsin, ettei malliparkani näe minua ja huitomistani  jos seison autonvalojen edessä. (Auto siis tarvittiin antamaan sen verran valoa, että rakas Caanonini suostui tarkentamaan kohteeseen) Assaritiimini, Milla, Sofia ja Pasi olivat aivan huippuja ja upeasti kauko-ohjautuvia. Kiitos hurjasti! Ilman teitä, olisin melko varmasti saanut jonkinlaisen hermoromahduksen hyvästä "zenistä" huolimatta. Kiitokset myös Miralle, joka jaksoi malleilla kylmyydestä ja säätämisestä huolimatta.

Infoa kuvasta:

Malli: Mira
Edit: minä
Assarit: Milla, Sofia ja Pasi

perjantai 5. lokakuuta 2012

Vaaleanpunainen maailma

Feeling pink

Jossu repäisi tuossa hiljattain ja ajeli päänsä millin siilille (en itseasiassa tiedä onko kyseessä millin siili, kunhan heitin). Uusi lookki sopii tälle kauniille neitokaiselle niin uskomattoman hyvin, että pakkohan siitä oli kuvia ottaa.

Halusin kuvaan pehmeitä sävyjä ja valinta osui heti vaaleanpunaiseen. Olen tässä jo jonkin aikaa pohtinut että saankohan koskaan enää nostettua niitä kuuluisia vaaleanpunaisia laseja silmilleni? Olen aika huolella tallonut niistä jo lasit hajalle. Voikohan niitä korjata? Kaikessa kamaluudessaan vaaleanpunainen pumpulimaailmankatsomus on oikeastaan aika ihanaa. Silloin unohtaa kaiken pahuuden maailmasta ja näkee vaan niitä sateenkaaria ja perhosia. Uskokaa huviksenne, jopa minä olen joskus siinä tilassa käväissyt. Toistaiseksi kuitenkin näyttää siltä, että vaaleanpunaisissa fiiliksissä elellään vain kuvausten merkeissä, mutta eipä se haittaa kun on ympärillä niin paljon upeita tyyppejä kenen kanssa voi nämä hetkek jakaa.

Infoa kuvasta

Kuva: minä
Malli: Jossu
Edit: minä