maanantai 31. lokakuuta 2011

Poni on kotona taas!


Minun oli tarkoitus tänään hukuttaa tämä blogi heppakuviin, mutta A) hävisin kilpajuoksun auringon kanssa ja B) olin autuaasti unohtanut kuinka hankalaa Ponia on kuvata liikkeessä ilman avustavia henkilöitä. Kumma juttu miten nopeasti tuollaiset pienet "vaikeudet" pääsee lipsumaan mielestä. Heh.

Rakas karvamoponi, eli Poni, on saapunut takaisin kotiin. Matka meni huippuhienosti (huolimatta siitä, että minä ajoin). Poni matkusti totuttuun tapaansa reippaasti, ainakin niin kauan kun heinää riitti. Murkinan loppumisen huomasi hyvin kopin pienestä heijaamisesta otuksen riuhtoessa tyhjää heinäverkkoa/kuopiessa. Lisää korsirehua turvan eteen ja matka jatkui. Kaikin puolin onnistunut reissu siis. Kiitokset kaikille asianosaisille!

Ensimmäinen päivä uudessa tallissa sujui lähinnä tutustumisen merkeissä. Minä laittelin tavaroita paikoilleen ja yritin päästä jyvälle tallin toimintatavoista. Ponin kanssa käytiin leikkimässä maneesissa. Kevyt irtojuoksutus (toisinsanoen olin laiska enkä jaksanut juosta kauheasti, joten Ponikaan ei juossut...) ja maastakäsin treeni siihen päälle. Joko karvakasalla oli ollut minua ikävä tai sitten sillä on tavat juurrutettu hyvin mieleen, sillä se toimi kuin ajatus. Pääsemme siis todennäköisesti aloittelemaan treenit aivan suunnitelmien mukaan.

Lisää Ponin kommelluksia (ja todennäköisesti niitä kuviakin) tulee myöhemmin kunhan me päästään vauhtiin. Ylläolevassa kuvassa me teemme molemmat sitä mitä teemme parhaiten, allekirjoittanut räpsii kuvia ja Poni poseeraa. Kuvan otto oli lähes mahdotonta, koska kavioeläin olisi tahtonut lepuuttaa raskasta päätään olkapäälläni. Muistikortilta löytyi about 15 sellaista kuvaa, jossa kamera on kummallisesti heilahtanut kuvaamaan maneesin seinää tai pohjaa...

perjantai 28. lokakuuta 2011

Ei enää ikävää

© Heidi E.

Huomenna starttaan matkaan hakemaan rakkaani kotiin. Kolme kuukautta on tuntunut kovin pitkältä ajalta, ekä vielä oikein voi edes käsittää, että kohta saan Ponin kotiin. Sunnuntaina muutamme uuteen talliin. Ihanaa!

torstai 27. lokakuuta 2011

Rosalie


Halloween lähestyy ja siksipä koin tarvetta tappaa tylsyyttä ja näpertelyn tarvetta tekemällä Mainasta "Rosalie Hale" -kuvan. Rosalie on ehkä jopa suosikkihahmoni Twilight sarjasta, täydellinen, muttei silti tyytyväinen. Ikuisesti katkera siitä, mitä menetti vaikka saikin tilalle paljon.

"They left me in the street thinking I was dead, believe me I wanted to be. Carlisle found me, he smelled all the blood, but he was helping me."

"I got my revenge on them, one at a time. Saved Royce for last so he would know I was coming. I was a little theatrical back then. Things got better after I met Emmett, but we'll always be this, frozen, never moving forward."
~Rosalie Hale~ 

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Valoisampaa



Huolimatta infernaalisesta väsymyksestä, tänään on ollut jostain ihmeellisestä syystä valoisampi päivä. Liekö johtunut hienosta kelistä. Onnistuin tehokkaasti nukahtamaan sohvalle pariksi tunniksi töiden jälkeen, vaikka tarkoituksenani oli lukea hetki kirjaa ja sitten iskeä kynteni kuvien kimppuun. Täytyy myöntää, että pienet päiväunet tekivät tässä tilanteessa erityisen hyvää ja maailmakin näytti herätessä heti valoisammalta.

Virkistävää oli myös tehdä hieman normaalista tyylistäni (jos niin voi sanoa) poikkeavia kuvia. Kaunis Maina oli ottanut mukaansa tämän aivan ihanan mekon (joka muuten on kirpputorilöytö) ja pakkohan siitäkin oli kuvat ottaa kun varsinainen "pääprojekti" (edellisen postauksen kuplakuva) oli saatu purkitettua. Kampauksen väsäsin nopeasti kasaan kolmella pinnillä ja rukoilin mielessäni sen pysyvän kasassa riittävän kauan. Hyvin pysyi ja taisi kestää ihan kotiin asti paikoillaan. Tästä täytyy kiittää äidin opettamaa pinnien lukitustekniikkaa, joka on osoittautunut melkolailla pettämättömäksi. Kiitos äiti!

Kiitokset myös Mainalle mallina toimimisesta ja kärsivällisyydestä kuvaajan testaillessa ja säätäessä omiaan.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Kuplassa


Joskus (kuten nyt) tuntuu, että elän kuplassa. Sellaisessa pienessä, joka kyllä näkyy läpi, mutta sen ympärillä vain syvän meren sävyjä. Oikeastaan täällä kuplassa on ihan mukavaa. Jalat ei ainakaan kastu. (Yksi inhottavimmista asioista maailmassa on muuten märät sukat.) Välillä koen suunnatonta tarvetta tökätä neulalla sopivaan kohtaan, mutta pelkään hukkuvani jos sen menisin tekemään. Seesteinen kuplaelämä jatkukoon siis toistaiseksi.


Kuplan puhkeamista odotellessa...


Kuvassa mallina ystäväiseni Maina. Lupaan pyhästi, että tämä kuplien viljely kuvissa loppuu nyt ainakin hetkeksi tähän. Oli vain aivan pakko testata voiko näinkin tehdä. Tai siis voinko minä tehdä näin. Pienellä ihmisellä on mukavaa kun se saa toteuttaa itseään.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Hukutettu kipu


Joillekin asioille ei ole sanoja. Siksi niistä tehdään kuvia.

Mallina aivan liian kaukana asuva ystäväni, Katri.

Sateen varjot

Ella treenaili valoja käyttäen minua harjoitusvastustajana ja minä sain tekosyyn näperrellä photarilla iltani (yöni) kuluksi. Itseterapiaa parhaimmillaan.

En osannut päättää onko tämä kuva "kivempi" värillisenä vai mustavalkoisena, joten tavoistani poiketen laitan tähän molemmat. Jokainen päättäköön itse kummasta pitää enemmän vai pitääkö kummastakaan.




Kello on nyt 04.30. Hyvää yötä ja huomenta. Kiitos ja anteeksi. Minä toivon kuulevani nyt tyynyn hiljaisen kutsun.

lauantai 22. lokakuuta 2011

Väärinpäin

Tuntuuko teistä koskaan siltä, että maailma on väärinpäin? Minusta tuntuu. Usein. Joskus olen sen jopa itse kääntänyt ja kääntäisin uudestaankin.

Mallina aina yhtä ihastuttava Ella, joka joutui tuntemaan minun "stailauskokeiluni" kirjaimellisesti nahoissaan.

Ilmeitä ja kissa







Englanninkääpiöterrieri Ansa heittäytyi kuvauksissa todella ilmeikkääksi ja tässä muutama otos. Killi tahtoi myös asallistua ja tuli moikkaamaan Ansaa. Minulla on ehkäpä maailman kärsivällisin (ja omituisin) kissa.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Embracing roses

Olen aina ollut sitä mieltä (ja tulen varmasti aina olemaan vaikka tätä omaa "sääntöäni" usein rikonkin), että englanninkielinen otsikko ei kuulu suomenkieliseen tekstiin, mutta "Ruusujen halailu" kuulosti yksinkertaisesti todella typerältä. Päädyin siis toimimaan omia ns. periaatteitani vastaan. Taas.

Pääsin kuvailemaan Miran uutta, ihanaa ruusutatuointia ja lopputulokset ovat tässä:




Kuten näkyy, yritän opetella elämään värikkäässä maailmassa. Jostain syystä olisin tällähetkellä kääntämässä suunnilleen jokaisen kuvan mustavalkoiseksi, mutta koska elämäkään ei ole mustavalkoista (vaikka joskus niin toivonkin), yritän uskotella itselleni, että on ihan ok, jos kuvissakin on edes vähän väriä. Toki se yksi mustavalkoinen piti tähänkin settiin upottaa.

Seuraavaksi onkin sitten tulossa koirakuvia. Englanninhyypiöterrieri Ansan ilmegalleria odottaa viimeistelyään.

Miralle kiitokset mallina olosta (ja tarrakuumeeni kasvattamisesta)!

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Ystävyyttä ja iloa




Pari kuvaa kahdesta rakkaasta ystävästäni, Heidistä ja Sannasta, sekä suloisesta Rilu-Stellasta.

tiistai 11. lokakuuta 2011

No point


"There is no point in crying, if there is no-one to wipe your tears"
(Mallina kaunis ystäväni Mira)

maanantai 10. lokakuuta 2011

Hälytysharjoitukset

Eilen keskiviikon pelastuskoiraryhmä, eli meidän ryhmä, järjesti maanantainryhmälle hälytysharjoituksen. Lavastettu tilanne oli lyhykäisyydessään se, että kolme sienestäjää oli lähtenyt metsään eivätkä osanneet takaisin autolle. Yhdellä kadonneista oli diabetes.

Itsehän saavuin tyylikkäästi myöhässä paikalle, sillä minun viimeaikainen minuuttiaikatauluni kusee heti, jos joku muu ei pysy aikataulussa. (Onneksi viikonloppuna on rauhallisempaa) Pääsin koirapartio kakkosen mukaan ja minut nakitettiin suunnistajaksi. Mukanamme oli nuori koira jolle tämä oli ensimmäinen hälytysharjoitus. Tarkistettavan reittimme varrella koira merkkasi muutaman piston sen verran vahvasti että merkitsimme ne karttaan.

Lopputulos treeneistä oli, ettemme löytäneet etsittäviä. (Heh.) Kommunikaatiovirheet ja katkokset olivat suurin syy miksi homma ei erinomaisesta alusta huolimatta sujunut loppuun asti. Molemmat koirakot kävivät hyvin lähellä kolmatta maalimiestä, mutteivät ihan perillä asti. Kävelyä kertyi runsaasti kolmen tunnin etsinnän aikana ja oppeja sitäkin enemmän. Nuori koira työskenteli upeasti ja väsymättä koko pitkän harjoituksen ja se palkattiinkin siitä lopuksi löydöllä.

Loppukommenteissa sain kehuja hyvästä ja rauhallisesta suunnistuksesta (vain kerran katosin kartalta). Olosuhteet eivät olleet mitä parhaimmat, sillä pimeys laskeutui äkkiä ja maasto oli todella ryteikköistä. Hommaa hankaloitti lisäksi se, ettei minulle annettu kartta ollut mikään maastokartta, vaan "jotain sinnepäin" -kartta. Osasin kuitenkin ja olen ylpeä itsestäni. Pakko kehaista myös uskollista apulaistani, eli iPhonea, joka toimitti onnistuneesti taskulapun virkaa etsintöjen ajan ja säilytti myös kuuluvuutensa silloin, kun muista puhelimista katosi kentät. Pitänee jossain vaiheessa ladata siihen jotain suunnistukseen liittyviä sovellutuksia näiden tilanteiden helpottamiseksi.

Kivaa oli ja odotan jo kuumeisesti maanantain ryhmän meille tulevaisuudessa järjestämiä harjoituksia. Kyllä meistä vielä kelpo etsintäjoukko tulee kun tarpeeksi treenataan. =)

perjantai 7. lokakuuta 2011

Hannu Perälän mallina

Tänään oli jännittävä päivä. Pääsin leikkimään kameran eteen ja mukavaahan se oli pitkästä aikaa olla jonkun muun kuvattavana kuin itsensä. Kuvaajana toimi Hannu Perälä. Kiitokset hänelle oikein mukavasta kuvauskeikasta! Tällaiset pienet ekstrajutut piristävät kummasti arkea.

Tässä siis pidemmittä puheitta hieman kuvasaalista:









P.S. Kumpihan olisi mulle parempi urasuunnitelma tulevaisuudelle: rokkistara vai supersankari? Vai pitääkö minun kenties vain tyytyä kohtalooni kartanonrouvana? ;)

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Candy dreams

Koska syksy on synkkää, pimeää ja koleaa aikaa kaikinpuolin, päätin kaiken sen vastapainoksi tehdä setin värikkäitä kuvia. Tämä on minulle aivan uusi maailma. (On siis todella olemassa muitakin värejä kuin musta.) Ideoidessani näitä kuvia kuuntelin poikkeuksellisen huonoa musiikkia, niin huonoa, etten viitsi sitä edes tähän laittaa ja huomasin, että saatan sittenkin selviytyä tästä(kin) syksystä. Tajusin myös saavani tästä oivallisen tekosyyn mennä Makuuniin ostamaan säkillisen karkkia... (Se ei välttämättä ole hyvä juttu. Jos tämä mässäily jatkuu, olen kohta pullea kuin pieni porsas.)

Lauralle erittäin iso kiitos mallina olemisesta ja suunnattomasta kärsivällisyydestä. ("Oota hetki, mä siirtelen näitä karkkeja vähän...")





maanantai 3. lokakuuta 2011

Rastapää





Yllättävä inspiraation hetki valtasi minut tänään. Oli aivan pakko päästä testaamaan jotain värikästä meikkiä ja samalla kokeilemaan hieman erilaista valaistusta kuin millä normaalisti kuvalen. Tällä kertaa jouduin tyytymään itseeni kuvauskohteena, koska tähän luomistuskaan en olisi ketään ehtinyt saada paikalle. (Ainakaan tähän aikaan illasta...)

Ja ei, en ole laittanut rastoja oikeasti (jos sitä joku sattui epäilemään). Nämä ihanuudet on kasattu Colinette Point 5 langasta (sävynä muistaakseni Neptune). Kiitokset "villoista" Katrille! Ebay on oivallinen paikka tämän langan etsintään (vink vink). Löytynee myös kotimaasta muutamasta nettikaupasta ja erittäin hyvin varustelluista, lankoihin panostavista käsityöliikkeistä. (Jos joku tietää kaupan jossa myydään tätä lankaa, saa antaa vinkkejä!)

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Rakas kissani

"Rakas Killi,

tiedän ettet pidä siitä, että minulla käy miespuolisia vieraita kylässä. Me tehtiin diili, että minä en tuo vieraita makkariin ja sinä et kosta minulle sitä, että ystäväni käyvät kylässä (sukupuolesta riippumatta). Tähän diiliin ei mielestäni kuulunut se, että revit lempiolohousuni sängyltä lattialle ja kuset mielenosoitukseksi niiden päälle. Kiitos kuitenkin siitä, että siirsit ne housut ensin lattialle. Todennäköisesti minua olisi ottanut huomattavasti enemmän aivoon, jos olisin joutunut pesemään lakanat ja petauspatjan keskellä yötä.

Sovitaanko, että unohdetaan tämä episodi ja jatketaan vanhalla diilillä? Annan sinulle ruokaa, vettä ja siivoan vessan, lisäksi saat nukkua sängyssä vieressäni jatkossakin, jos sovitaan, että sinä jätät minun vaatteeni rauhaan. Etenkin ne olohousut. Tykkään niistä nimittäin tosi paljon. Jooko?"

Ah... Eläinten omistajan elämä on joskus niin ruusuista. *kiroilua ja manailua*

Huomenlahja

Huomenlahjan antaminen on hyvin kaunis perinne. Alunperin tuore aviomies antoi vaimolleen avioliiton ensimmäisenä aamuna lahjan, jonka tarkoitus oli turvata tämän toimeentulo mikäli nainen jäisi leskeksi. Sitä on myös pidetty korvauksena neitsyyden menettämisestä. Myöhemmin, avioliittoa ja omaisuutta koskevien lakien muututtua, lahja vaihtui koruksi tai kelloksi. Usein nämä esineet ovat olleet ns. perintökalleuksia.

Tänä päivänä huomenlahja on menettänyt alkuperäisen tarkoituksensa, mutta perinnettä vaalitaan silti sen symbolisen arvon vuoksi. Nykyään myös morsiamet ovat alkaneet antaa tuoreille aviomiehilleen huomenlahjoja. Yksi suosituimpia naisten antamista lahjoista on kaunis kuva naisesta itsestään, useimmiten sellainen, mitä ei välttämättä näytetä (tai ainakaan ole tarkoitus näyttää) perheelle tai kavereille.

Minä sain ilon ja kunnian kuvata setin tällaisia kuvia. Näiden ottaminen oli poikkeuksellisen miellyttävää, sillä läsnä oli onnellisuus, ilo ja tulevien häiden odotuksen jännitys.

Tässä siis idea tuleville morsiamille (ja vinkiksi polttareiden järjestäjille). Vaalikaa hienoa, vanhaa perinnettä ja ilahduttakaa aviomiestänne avioliiton ensimmäisenä aamuna speciaalilla kuvalla (/kuvilla).

Suuret kiitokset tälle upealle morsiamelle, joka antoi minun julkaista nämä pari "kuvamaistiaista". Onnea ja suunnattoman paljon rakkautta yhteiselle tiellenne!






Ansa ja Anssi - Part II - Studio

Yhteiskuvat:





Anssi:







Ansa:




Edellisen setin kuvat löytyvät TÄÄLTÄ.