Viimeyönä näin unta, josta herätessäni olin hetken aikaa aivan pihalla ajasta ja paikasta. Kesti tovi ennen kuin tajusin missä olin ja ettei uni ollut todellinen. Jäin miettimään pitkäksi aikaa tätä unta kattoon tuijottaen.
Kävelin metsässä kamera kaulassa. Uskollinen Canonini painoi ihan jumalattoman paljon. Niskaani särki. Kiipesin rinnettä hikipisaroiden valuessa otsallani. Tunsin aluskasvillisuuden raapivan jalkojani ja haistoin veren, jota tihkui pohkeideni pienistä haavoista. Vihdoin, väsyneenä, mutta innokkaana pääsin mäen huipulle. Näkymä oli henkeäsalpaava. Olin saapunut niitylle jota jatkui silmänkantamattomiin. Peurat laidunsivat vain muutaman metrin päässä minusta. Laskeuduin toisen polveni varaan ja etsin nuo upeat eläimet kamerani tähtäimeen. Suuri urospeura nosti päänsä ja katsoi minua. Se oli niin kaunis suurine silmineen, että sydämeni tuntui pysähtyvän sen katselusta.
Sitten kuulin tutun huudon. Katsoin taivaalle ja näin suunnattoman suuren valkopäämerikotkan liitelevän majesteetillisesti yläpuolellani. Tähtäsin sitä kamerallani ja yritin saada siitä kuvaa, mutta kamerani ei suostunut yhteistyöhön. Kotka laskeutui alemmas ja alemmas. Viimein sen jalat koskettivat maata. se seisoi edessäni ja katseli minua pää kallellaan. En pelännyt sitä, vaan astuin askeleen lähemmäksi. Kurotin käteni sitä kohti koskettaakseni, mutta se levitti siipensä, rääkäisi ja nousi uudelleen lentoon. "Odota!", minä huusin, vaikka tiesin ettei lintu pysähtyisi. Hetkeäkään miettimättä heitin kameran kaulastani ja lähdin juoksemaan kotkan perään. Juoksin ja juoksin kunnes huomasin kotkan hidastavan ja siirtyvän rinnalleni. Se katsoi minua ja tiesin, etten voisi lakata juoksemasta. Siinä me liidimme läpi niityn, minä ja kotka.
Äkkiä kotka syöksyi ylöspäin. Minä hidastin juoksuani ja pysähdyin. Seisoin pienen rautaportin edessä. Portin takana oli pitkän polun päässä pieni talo. Katselin maisemaa ihmeissäni. Missä olin? Kotka liiteli talon yllä. katsoin porttia. Sen lukossa oli pieni avain. Ojensin käteni tarttuakseni siihen, mutta epäröin. Katselin ympärilleni tuntien itseni tunkeilijaksi. Suljin silmäni ja rohkaisin mieleni. Tartuin vapisevin sormin avaimeen ja käänsin sitä. Vanha lukko narahti ja minä heräsin.
Inhoan näitä unia, mitä näkiessä et tiedä uneksivasi, mutta herättyäsi ihmettelet kuinka saatoit olla niin tyhmä, että kuvittelit sen olevan totta. Nämä unet jäävät joka kerta vaivaamaan mieltä ja väkisin sitä pohtii, mitä alitajunta oikein haluaa viestittää. Se, mikä minua eniten unessa vaivaa on, että hylkäsin sen ainoan asian mistä en todellisuudessa koskaan luopuisi: kamerani. Unien maailma on mysteeri...
Loppuun vielä kuva joutsenesta vaikkei tätä lajia unessani esiintynytkään. Muistan elävästi kuinka kovasti pelkäsin ottaessani näitä kuvia. (Minulla on lintukammo). Käteni vapisivat ja sydämeni jyskytti kauhusta, mutta uskalsin silti ja olen erittäin ylpeä itsestäni.
Kävelin metsässä kamera kaulassa. Uskollinen Canonini painoi ihan jumalattoman paljon. Niskaani särki. Kiipesin rinnettä hikipisaroiden valuessa otsallani. Tunsin aluskasvillisuuden raapivan jalkojani ja haistoin veren, jota tihkui pohkeideni pienistä haavoista. Vihdoin, väsyneenä, mutta innokkaana pääsin mäen huipulle. Näkymä oli henkeäsalpaava. Olin saapunut niitylle jota jatkui silmänkantamattomiin. Peurat laidunsivat vain muutaman metrin päässä minusta. Laskeuduin toisen polveni varaan ja etsin nuo upeat eläimet kamerani tähtäimeen. Suuri urospeura nosti päänsä ja katsoi minua. Se oli niin kaunis suurine silmineen, että sydämeni tuntui pysähtyvän sen katselusta.
Sitten kuulin tutun huudon. Katsoin taivaalle ja näin suunnattoman suuren valkopäämerikotkan liitelevän majesteetillisesti yläpuolellani. Tähtäsin sitä kamerallani ja yritin saada siitä kuvaa, mutta kamerani ei suostunut yhteistyöhön. Kotka laskeutui alemmas ja alemmas. Viimein sen jalat koskettivat maata. se seisoi edessäni ja katseli minua pää kallellaan. En pelännyt sitä, vaan astuin askeleen lähemmäksi. Kurotin käteni sitä kohti koskettaakseni, mutta se levitti siipensä, rääkäisi ja nousi uudelleen lentoon. "Odota!", minä huusin, vaikka tiesin ettei lintu pysähtyisi. Hetkeäkään miettimättä heitin kameran kaulastani ja lähdin juoksemaan kotkan perään. Juoksin ja juoksin kunnes huomasin kotkan hidastavan ja siirtyvän rinnalleni. Se katsoi minua ja tiesin, etten voisi lakata juoksemasta. Siinä me liidimme läpi niityn, minä ja kotka.
Äkkiä kotka syöksyi ylöspäin. Minä hidastin juoksuani ja pysähdyin. Seisoin pienen rautaportin edessä. Portin takana oli pitkän polun päässä pieni talo. Katselin maisemaa ihmeissäni. Missä olin? Kotka liiteli talon yllä. katsoin porttia. Sen lukossa oli pieni avain. Ojensin käteni tarttuakseni siihen, mutta epäröin. Katselin ympärilleni tuntien itseni tunkeilijaksi. Suljin silmäni ja rohkaisin mieleni. Tartuin vapisevin sormin avaimeen ja käänsin sitä. Vanha lukko narahti ja minä heräsin.
Inhoan näitä unia, mitä näkiessä et tiedä uneksivasi, mutta herättyäsi ihmettelet kuinka saatoit olla niin tyhmä, että kuvittelit sen olevan totta. Nämä unet jäävät joka kerta vaivaamaan mieltä ja väkisin sitä pohtii, mitä alitajunta oikein haluaa viestittää. Se, mikä minua eniten unessa vaivaa on, että hylkäsin sen ainoan asian mistä en todellisuudessa koskaan luopuisi: kamerani. Unien maailma on mysteeri...
Loppuun vielä kuva joutsenesta vaikkei tätä lajia unessani esiintynytkään. Muistan elävästi kuinka kovasti pelkäsin ottaessani näitä kuvia. (Minulla on lintukammo). Käteni vapisivat ja sydämeni jyskytti kauhusta, mutta uskalsin silti ja olen erittäin ylpeä itsestäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti