Odottamista odottamisen perään

Elämän kulku on hassu asia. Välillä tuntuu siltä, että tapahtumat kiitävät eteenpäin kilpa-auton lailla, kun taas välillä kaikki tuntuu seisahtuneen. Juuri nyt minun elämäni näyttäisi olevan varikolla. Kaikki tuntuu pysähtyneen paikoilleen. Jokainen tunti tuntuu kummallisen pitkältä, mutta silti tuntuu, että seuraava tunti on jälleen uusi ja tuntematon.

Minusta tuntuu, että elämäni on pelkkää odottamista. En edes tarkalleen tiedä, mitä odotan. Toki konkreettisia asioita, kuten uusi asunto, Siran pennut, uudet kengät jne, mutta myös sieluni tuntuu olevan pysähtyneessä tilassa. Omituinen tunne. Oikeastaan aika pelottava. Vähän niinkuin huomista ei tulisikaan, vaikka tiedän sen tulevan ja jopa odotan sitä, joka päivä.

Odottelen myös inspiraatiota ja aikaa tehdä jotain luovaa ja mukavaa. Päässä olisi taas jumalattomasti ideoita, mutten vaan saa niitä ulos. No, kengät pitää ainakin kuvata kunhan ne saapuvat. Sen verran hienot popottimet kolahtaa postiluukusta lähitulevaisuudessa, että niistä on saatava kunnon kuva. Ehkä kaikki muutkin asiat pian alkavat sujua eteenpäin. En pidä odottamisesta, se ei sovi minulle. Ainakaan tällaisina annoksina kerrallaan.

Laitanpa tähän loppuun kuvan kuusta. Kuu on kaunis asia. Yksi niistä harvoista kauniista asioista, jotka ovat pysyviä. Vaikkakin täysikuu tietää minulle lähes poikkeuksetta unettomia öitä, nautin sen katselusta joka kerta yhtä paljon. Sen katsominen rauhoittaa mieltäni.