sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Muutoksen tuulia osa I

Kevät on tuonut uusia tuulia elämääni. Tilanne on lyhykäisyydessään se, että etsin itselleni omaa kotia. Tämä prosessi tuntuu harvinaisen turhauttavalta. Nykyään asunnot ovat törkeän kalliita tai sitten niissä on jotain pahasti vialla. Ehkäpä se "unelmakoti" löytyy vielä minullekin. Joskus... Huomenna aion soittaa yhdestä oikein kivasta kämpästä ja toivon todella saavani sen.

Tämän viikonlopun olen ahkeroinut tavarapaljouden karsimiseksi. Kuinka ihmeessä ihmiselle voi kertyä niin rutosti turhaa tavaraa?! Päätin aloittaa homman niistä "henkisesti vaikeimmista", eli kengistä ja vaatteista. Kaksi jätesäkillistä menee roskiin ja yksi jätesäkillinen parempia vaatteita lähti kaverin matkaan. Silti tuntuu, etteivät kaapit näytä yhtään tyhjemmiltä. (Silti minulla ei ole ikinä mitään kivaa päällepantavaa... Kummallista....) Kenkiä heitin pois 10 paria. Olen ylpeä itsestäni! Koville se otti, mutta pystyin siihen! =)

Muuttoon liittyviä postauksia tulee taatusti lisää... Mahdollisesti jopa yksi sisustuspostaus sitten kun saan tavarat uudessa kämpässä paikoilleen (missä se uusi kämppä ikinä onkaan). Yrittäkää siis kestää. =D

Lopuksi haluan kiittää ystävääni Mainaa ja kummipoikaani Aleksia, jotka kävivät auttamassa minua vaatekasojen kanssa tänään. Piristitte kovasti päivääni. <3

Tässä pari kuvaa kummipojastani, sekä rakkaasta Sirastani. Näin meillä. =D

Pieni ja iso

Mitä isot edellä...

 Lapsi halusi häkkiin, joten lapsi laitettiin häkkiin...

Sira ei oikein tajunnut miksi hänen häkissään oli lapsi.


(Kuvat on otettu kännykällä, eivätkä kohteet (lue: Aleksi) olleet sekuntiakaan paikallaan, joten pahoittelen laatua, tai lähinnä sen puuttumista...)

2 kommenttia:

  1. ohoh ompas hurtalla kokoa :o tsemii kämpän löytämisee, itel meni iha tosi kaua ennenku sai kämpän mut uus koti on aina kyl nii kiva 8)))

    ps. www.maailmanimun.blogspot.com (:

    VastaaPoista
  2. Hurtta ei oikeasti ole ihan noin suuri kuin mitä antaa noissa kuvissa ymmärtää (painaa vain 35kg).

    Kiitos tsemppauksesta! Kämppä on suurella todennäköisyydellä löytynyt, mutten uskalla vielä hyppiä riemusta ennen kun nimet on soppareissa. =)

    VastaaPoista