sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Jukka Vähälummukan mallina

Pääsin itse vaihtelun vuoksi kuvauskohteeksi. Kavereiden jeesiminen valotreeneissä on ollut todella mukavaa ja opettavaista tässä vuosien varrella.  Näkee maailmaa vähän molemmilta puolilta kameraa.

Tälläkertaa kameran takana oli ystäväni Jukka Vähälummukka, joka opiskelee parhaillaan valokuvausta ja tarvitsi mallin koulutehtävää varten. Pystytimme studion Jukkiksen olohuoneeseen ja kuvasimme kaksi erilaista settiä; kahdella eri asulla ja kahdella eri valaistuksella. Tunnelma oli hyvä ja rento, vaikka minua jostain syystä jännittikin todella kovasti ennen kuvauksia. En edes muista koska minua olisi viimeksi jännittänyt kuvattavana oleminen. Kiitos Jukkikselle hauskasta kuvausillasta ja hienoista kuvista! Facebook profiilini kaipasikin uutta profiilikuvaa. ^^


Jukan edesottamuksia voitte tarkastella näistä osoitteista:
http://www.vahalummukka.net/
http://vahalummukka.blogspot.com/
Samurai
 

Candy Girl


Doll


  Tämän postauksen lisänä voisin kirjoittaa hieman tästä ns "malleilusta". Vaikka tämä onkin vain tällaista pientä harrastelua ja huvittelua, jotain on silti jäänyt käteenkin. Kuvaukset ovat yleisesti ottaen todella raskaita sekä henkisesti, että fyysisesti. Osa kuvaajista ovat hyvinkin vaativia, eikä kukaan tahdo kuvata hankalaa mallia. Glamour ja prinsessaunelmat ovat kaukana tästä puuhasta. Joskus kuvaukset venyvät useisiin tunteihin, asusteet ovat hankalia ja poseeraukset fyysisesti raskaita.

Mallin tulisi aina olla tilanteen tasalla ja osata lukea kuvaajaa. Joskus ajatustenlukutaito tulisi tarpeeseen. Mitä paremmin osaa lukea toista ihmistä, sitä helpompaa mallina oleminen on. Parhaimmassa tapauksessa malli ja kuvaaja pystyvät tekemään saumatonta yhteistyötä ilman ongelmia, mutta läheskään aina kemiat eivät niin hyvin kohtaa. Uuden kuvaajan kanssa työskentelyssä on aina omat haastensa. Itselleni on osunut vain mukavia ja ns "helppoja" kuvaajia. Jokaiset kuvaukset ovat olleet miellyttäviä ja lopputulokset hyviä. Aina näin ei todellakaan ole.

Ulkonäköpaineet tulevat malleille ja malleilua harrastaville todella nopeasti eteen. Olen itsekin usein katsonut itseäni peilistä ja miettinyt, että "ei h*lvetti", mutta onneksi en tee tätä elääkseni. Siihen minusta ei olisi (ei fyysisesti, eikä ainakaan henkisesti). Nostan kyllä hattua jokaiselle, joka mallimaailmassa kestää mukana, etenkin niille jotka tekevät tätä työkseen. Kenenkään ei kuitenkaan tämän homman takia tulisi näännyttää itseään nälkään, tai treenata kuin hullu. Se on yksinkertaisesti typerää.

Parhaimmat kuvaukset ovat olleet sellaisia, minne olen ajanut törkeää ylinopeutta, ilmoittanut tulevani muutaman minuutin myöhässä (enkä kuitekaan ole myöhästynyt), juossut jumalattoman painava Ikea-kassi olalla pitkin kaupunkia, vaihtanut pikana vaatteet, kipittänyt kameran eteen, muutama pose ja max puolentoista tunnin jälkeen olen jo matkalla kotiin tietämättä mikä minuun oikein iski. Tosin nämä reissut ovat olleet myös kaikista raskaimpia; joka kerta minulla on ollut jalat maitohapoilla ja aivot ihan finaalissa. Yleensä tosin kuvaukset ovat kestäneet huomattavasti kauemmin ja aikataulu on ollut väljempi. Tuo esimerkkini on kuitenkin melko lähellä sitä sykettä millä tätä hommaa kuuluisi tehdä. Siinä ei paljon ehdi haaveilla, mutta hauskaa se on silti.

Mitä haluaisin sanoa niille, jotka haaveilevat malleilusta... Hmm. Vaikea kysymys sinänsä. Ensimmäinen asia on itsetunto. Jokainen kuva ei ole hyvä, eikä jokainen kuvauskeikka mene putkeen. Itsetunnon on kestettävä tällaiset takaiskut sekä luonnollisesti kritiikki, jota takuulla tulee mikäli kuvasi on jossain esillä (vaikka sitten vain facebookissa). Kameran edessä olemisesta täytyy osata nauttia. 
Itselläni siihen meni hetki ja edelleen inhoan kuvien räpsijöitä esim juhlissa. Studiovaloissa tilanne on eri. Siellä nautin hommasta aidosti.

Pitää myös olla valmis tekemään kovasti töitä ja joskus jopa kestämään hyvinkin epämiellyttäviä olosuhteita (esim kylmyyttä, kuumuutta, sadetta, lihaskipuja, rakkoa kantapäässä...), sekä kiirettä. Täytyy pystyä tsemppaamaan itsestään 110% irti, vaikka kuinka ottaisi aivoon. Mallimaailmassa diivailulle ei oikeasti ole tilaa.
 
Jos on valmis kestämään kaikki vaatimukset ja paineet, ja haluaa silti mukaan malleilun maailmaan, tärkeintä on uskoa itseensä. Jos et itse usko, ei usko kukaan muukaan. Ja jokatapauksessa, kuten eräs vaateketju jaksaa mainostaa, jokainenhan on "oman elämänsä supermalli". =)

Loppuun vielä suuret kiitokset minua kuvanneille kuvaajille; Jukkikselle, Jarmolle, Qummalle, Karelille, Raulille ja Mikelle. Olette kaikki huipputyyppejä ja teidän kanssanne on ollut ilo kuvailla. ^^

2 kommenttia:

  1. Mä näin nää kuvat eilen Aukeassa ja mietin, että onkohan tuo Heidi (Samurai-kuvaa katselin). Että samanlainen paita sillä ainakin on, ja sitten selasin muut kuvat ja Candy Girlissä sain sit varmistuksen :) Hienoja kuvia ja kaunis malli :)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia milla. ^^

    Hyvin tunnistettu. =D

    VastaaPoista