Paljon melua

Nimittäin pääni sisällä. Minulla olisi niin paljon sanottavaa ja ajateltavaa, etten tiedä mistä aloittaisin. En ole pitkään aikaan saanut kirjoitettuakaan mitään, koska minusta tuntuu, etten saa mistään lauseesta kiinni. Paitsi yhdestä, jota minun mieleni suorastaan kiljuu, mutta se tuskin koskaan pääsee näppäimistölle asti. Kaikki muu tuntuu turhalta, vähäpätöiseltä, mitättömältä. Tai sitten ne ollennaisesti kietoutuvat tähän yhteen lauseeseen, eivätkä ole minkään arvoisia irrallisina.

Kuluvan vuoden aikana olen saanut paljon erilaisia ohjeita siitä, miten minun pitäisi tai kannattaisi elää ja olla. En ole unohtanut niistä neuvoista yhtäkään ja ne huutavatkin nyt pääni sisällä kilpaa. Joudenkin kohdalla olen tosin miettinyt, että olisivatko nämä neuvoja antaneet ihmiset paikanpäällä korjaamassa palasia kasaan jos todella tekisin niinkuin minun odotetaan tekevän? Todennäköisesti sillä taistelutantereella olisi hyvin, hyvin hiljaista. Osa elämänohjeista on taasen olleet erinomaisia ja olenkin ottanut ne onnistuneesti käyttöön. Kiitokseni niistä.

Nyt ettei kukaan käsitä väärin, ajatukseni eivät syksyn tullen ole lipsahtaneet synkälle puolelle. Päinvastoin. Kun annan ajatusteni kulkea vapaasti, ne ovat lämpimiä ja onnellisia. Ongelmaa ei siis ole. Vai onko sittenkin? Minulle se on pieni ongelma, todennäköisesti siksi, että teen siitä ongelman itselleni. Olen tässä mietiskellyt, kuinka paljon yksinkertaisempaa elämä oli silloin joskus kauan sitten, kun tällaisia ajatuksia ei ollut. Miltä tuntui kun mikään ei tuntunut miltään eikä mikään ollut todellista. En silti kaipaa tuota tyhjyyttä. Mieluummin opin elämään tämän "uuden" ajatusmaailmani kanssa. Vaikka nuo onnelliset, positiiviset ja lämpimät ajatukset ovatkin vain ajatuksia, ne ovat silti minulle olemassa ja ehkä minulla siis on niistä lupa nauttia. Kukapa sitä kieltäisikään, sillä minä itsehän omistan oman pääni sisällön.

Menipä jälleen sekavaksi. Jos joku saa tuosta mitään tolkkua, nostan kyllä hattua. Loppuun laitettakoon vielä kuva, jonka vuoksi jouduimme Hannun kanssa ihan tosissaan raastamaan vähäisiä harmaita aivosolujamme. Yleensähän juuri ne kaikista yksinkertaisimmilta ja helpoimmilta tuntuvat jutut on niitä, jotka osoittautuvat kaikista vaikeimmiksi toteuttaa. Niin kävi nytkin. Meillä oli referenssikuva josta yritettiin tutkailla miten se on mahdettu valaista ja millaisessa asennossa malli on. Valot saatiinkin sukkelasta vastaamaan alkuperäistä, mutta tämä malli ei millään ilveellä saanut itseään vastaavaan asentoon. Onneksi referenssiä ei ollut pakko jäljitellä aivan täysin.

Infoa kuvasta:

Kuva: Hannu
Malli: minä
Assari: Jossu
Edit: minä

Ja koska haluan jatkossakin pysyä hyvissä mietteissä ja fiiliksissä, laitan tähän loppuun biisin, josta minulle tulee aina hyvä mieli.