sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Uskon puutetta

Siiri
Koko kuluvan vuoden minua on piinannut raastava uskon puute oikeastaan kaikkeen, myös valokuvaukseen. Halu tehdä, oppia ja kehittyä on suuri, mutta on kovin vaikeaa päästä eteenpäin jos ei usko itseensä. Siksi on hyvä välillä tehdä ihan yksinkertaisia juttuja, niitä, jotka jo tietää osaavansa edes sen verran, että tietää aloittaessaan tasan tarkkaan millainen lopputulos tulee olemaan. Sellaisen kuvaussetin toteutin tänään Siiri-koirasta ja sain taas uutta inspiraatiota koko kuvaamiseen.

Kaikenkaikkiaan minua vaivaa uskonpuute ajoittain koko elämän suhteen. Kaikki tuntuu välillä niin vaikealta ja raskaalta, että on hankalaa uskoa siihen, että asiat järjestyvät joskus. Tarvitsisin vähän lisää uskoa. Jotain vakuutusta siihen, ettei kaikki ihan oikeasti ole turhaa ja voin olla luottavainen sen suhteen, että se huominen tulee. Tiedättehän?

Silloin kun olin pieni lapsi, mummulla ja papalla oli tapana lakanoita viikatessaan pudistella lakanat yhdessä ja samalla pomppuuttaa minua sillä lakanalla. Se tunne oli sanoinkuvaamattoman ihana, vähän niinkuin lentäisi. Minun ei koskaan tarvinnut pelätä, että mummun tai papan ote lakanasta kirpoaisi ja putoaisin lattialle. Nyt aikuisena minusta tuntuu, että kaikenlaiset vastaavat tuntemukset, onni ja ilo, päättyvät vääjäämättä lattialle mätkähtämiseen. On kurjaa ymmärtää, ettei ihminen osaa lentää. Mutta pitääkö sen aina olla niin? Riittääkö se, jos vain uskoo tarpeeksi? Mistä sitä uskoa saa kun omat varastot alkavat käydä vähiin?

Tänään minuun luotiin hieman lisää uskoa, juurikin valokuvauksen saralla ja samalla sain hieman lisää uskoa ihmisten hyvyyteen. Osasin kerrankin avata suuni oikeassa paikassa oikeaan aikaan saaden tästä palkkioksi uusia kontakteja, jotka (toivottavasti) tulevaisuudessa auttavat minua eteenpäin tämän harrastuksen parissa. Totuus kun on se, että yksin ihminen on loppupeleissä aika voimaton, eikä samojen kaavojen pyörittäminen johda mihinkään.

Tästä on hyvä taas puskea eteenpäin kohti uusia kuvioita. Tämä joulunalusaika on minulle aina tällaista itsensä ja ns. "totuuden" etsimis aikaa. Joulu ei varsinaisesti kuulu suosikkijuhliini, vaikka tykkäänkin kauheasti antaa ihmisille pieniä lahjoja (suuriin kun ei lompakon sisältö riitä). Ehkä jonain jouluna se "joulun taika" paljastuu minullekin ja opin nauttimaan tästä ajanjaksosta. Lahjavinkin voisin tässä välissä toki antaa, jos joku vielä yrittää epätoivoisesti keksiä läheisilleen jotain pientä kivaa. Kaunis valokuva lemmikistä, lapsesta tai lahjansaajasta itsestään on varmasti mieluinen lahja. Mikäli esimerkiksi sen lemmikin tuominen studioon "salaa", kuten Siiri tuotiin tänään omistajan ollessa reissussa, ei onnistu, lahjakortti kuvaukseen ajaa taatusti asiansa ja ilostuttaa pitkään. Itse olen kerrankin ollut reipas ja hankkinut ne muutamat joululahjat, paria poikkeusta lukuunottamatta, jo valmiiksi ettei tarvitse (taas) viime hetkellä panikoida. Hyvä minä!








7 kommenttia:

  1. Saako udella, millaisessa paikassa/valolla/kalustolla jne. olet ottanut ekan ja pari viimeistä koirakuvaa? Tosi mahtavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tummat kuvat on otettu studiossa harmaata taustaa vasten yhdellä valolla (Elinchrom D-Lite 2, softboxi ilman liinaa), joka tulee koiran sivulta.

      Poista
  2. Ai että Tolleri on kuin tehty mustaa taustaa vasten kuvattavaksi! Ne on niin kauniin värisiä <3

    VastaaPoista
  3. millaisella kameralla ja objektiivilla kuvaat? :)

    VastaaPoista
  4. Upeita kuvia:o Minkä rotunen toi koira muuten on?:)

    VastaaPoista