lauantai 19. marraskuuta 2011

Lumikki

Lumikki


Rakastan satuja. Olen aina rakastanut niitä. Disneyn piirretyt ovat olleet lapsuudesta nykyhetkeen katsotuimpien elokuvieni listan kärkipaikoilla. Lapsena ainoa nukke jolla koskaan leikin, oli "Lumikkinukke", muutoin en pahemmin piitannut nukeista ja niiden hoidosta, vaan leikin mieluummin eläinfiguureilla, dinosauruksilla, avaruushirviöillä tai räjäyttelin pikkusotilaita kiinareilla.

Tuo Lumikki -nukke oli minulle kuitenkin kovin rakas, koska se oli kaunis ja erilainen. Muutoinkin kauneuskäsitykseni on varmasti Disneyn ja muiden satujen myötä muokkautunut sellaiseksi kuin se on. Sanoin jo pienenä, että minulla on isona mustat hiukset koska Lumikillakin on. Opin kyseisestä sadusta myös sen, että seitsemän hyypiötä (siis kääpiötä) kämpässä sotkee ja syö hirveästi.

60:n lukijan rajapyykin ylittymisen kunniaksi muokkailinkin sitten tällaisen "satukuvan" itsestäni. Pahoittelen, että kuvassa näytän juurikin siltä miltä minusta tuon kuvan oton hetkellä tuntui, ajovaloihin heitetyltä peuralta. Muutaman tunnin studiokuvauksen perusteiden opiskelua ystäväni Jarmo Gladerin erittäin informatiivisessa opetuksessa saa uskoakseni kenet tahansa näyttämään hieman pöllähtäneeltä. Tällä kuvalla ei siis alunperin ollut minkään muun sortin ideaa kuin demonstroida minulle tämän kyseisen valaisutekniikan toimintaa.

Tavoistani poiketen ja kiitoksena lukijoilleni laitan tähän tällaisen pienen "vaihevaiheelta" kuvan siitä, miten tämä kuva on tehty. Muistutan kuitenkin että nämä minun pikku puuhasteluni ovat vain hajoittelua.


Alkuperäinen kuva.

Ihon korjailu/siloittelu tehtynä.

Sävytys

Kaksi high pass -filteriä.

Terävöitystä

Meikkaus.
(Maybe it's Maybelline, maybe it's Photoshop...)

Kontrastia lisätty

Vähän "lunta" taustalle ja...Tadaa! Minusta tuli Lumikki. =D

Tällaista tällä erää. Kuvasta inspiroituneena aloin katsella Lumikki ja seitsemän kääpiötä -elokuvaa. Loppuilta meneekin mukavasti sitä tuijottaessa. Kiitokset tässä yhteydessä kuuluu tietenkin Jarmolle, joka on kärsivällisesti jaksanut opastaa, auttaa ja tsempata, vaikka se joskus vaatiikin lähes ratakiskosta vääntämistä. (En voi painottaa sitä riittävästi että olen oikeasti blondi.) Suuren suuri kiitos!

P.S. Viimeisen kuvan kuvatekstiä klikkaamalla pääsee kuvasarjan katsomaan kätevästi slideshowna.

torstai 17. marraskuuta 2011

Ihmisten julmuudesta

En varmaan koskaan lakkaa hämmästelemästä tätä ihmisten häikäilemättömyyttä ja julmuutta toisiaan kohtaa. Oman edun tavoittelu on etusijalla, eikä sen saamiseen kaihdeta keinoja. ystävyyskin menettää merkityksensä. Omaan epäonneen on löydettävä syyllinen ja jos se löytyykin peilistä, keksimällä keksitään joku uhri, jolle kostotoimenpiteet voidaan osoittaa. Siinä peilikuvassahan ei koskaan voi olla vikaa. Ei mitään väliä kuinka paljon toisiin ihmisiin sattuu, kunhan itselle tulee hyvä mieli. Ihan oikeasti, tuleeko siitä hyvä mieli? Vai ovatko ihmiset vain yksinkertaisesti niin empatiakyvyttömiä, etteivät pysty asettumaan toisen ihmisen asemaan? Vaiko niin ilkeitä, että pystyvät ja juurikin siksi ovat julmia?

Kiltit ihmiset ovat yleisesti ottaen niitä, jotka joutuvat tällaisten häikäilemättömien kostotoimenpiteiden uhreiksi. Kilttiä ja hyväntahtoista on helppo käyttää omiin tarkoitusperiinsä ja sitten polkea jalkoihinsa. Olen itsekin joutunut useaan kertaan toteamaan joutuneeni tällaiseen tilanteeseen. Lähes poikkeuksetta nämä ihmiset ovat olleet sellaisia, joita olen pitänyt kavereina, jopa ystävinä. Miksi te teette näin? Miksi te ette voi nauttia siitä toveruudesta ilman, että siitä pitää hyötyä jotain?

Ollaanhan tänään ystäviä toisillemme? Unohdetaan viha, katkeruus ja kateus. Katsotaan itseämme peiliin ja huomataan, että meissäkin on joskus vikaa. Autetaan niitä, jotka ovat joutuneet muiden kynnysmatoiksi, syystä tai toisesta. Joulu on tulossa. Lahjastressin sijaan, pidetään rakkaimpiemme sydämet lämpiminä, eikä päästetä julmia pakkasia tekemään tuhojaa.

Välikommentteja

En ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään järkevää, mutta älkää surko, rakkaat lukijat, en tee sitä nytkään. Ajattelin vain päivitellä ns. kuulumisia, vaikkei tänne nyt varsinaisesti mitään kuulukaan. Omassa elämässäni juoksen paikasta toiseen ja yritän löytyy sopivia rutiineja "uuteen" elämääni, eli sovittaa yhteen Ponin, koirat, työt, valokuvauksen, ystävät jne.  Levätäkin voisi varmaan joskus? Eiköhän tämä kuitenkin tas asetu uomiinsa hiljalleen.

Valokuvauksen saralla olen keskittynyt enimmäkseen photaritreeneihin ja pään seinään hakkaamiseen (melkein kirjaimellisesti). Mitä enemmän luen, katson tutoja ja opettelen, sitä huonommaksi tulen, tai siis siltä minusta ainakin nyt tuntuu. Inspiraatiokin on vähän hukassa. Yllätyksekseni minua huvittaisi enemmän olla vaihtelunvuoksi sillä kameran väärällä puolella, valohoidossa. Onneksi yksi erittäin hauska projekti onkin tulossa joulukuun alussa. Pitäisi varmaan ottaa joku pikku treenikausi, että ruho olisi kunnossa. Se on pitänyt aloittaa jo ajat sitten, mutta tässä minä vain istun ja syön suklaata...

Yhteenvetona voitanee sanoa, että täällä pyyhkii ihan kohtalaisesti, joskin kovin kiireisesti. Ensiviikolla saa taas miettiä, mistä vuorokausiin saa lisää tunteja. Tämä syksyn pimeys alkaisi myös riittää pikkuhiljaa. Ehkä kohta saadaan lunta, jolloin ulkona on kylmyydestä huolimatta edes kauniimman näköistä.

Eiköhän siinä tullut päivitettyä ne tärkeimmät infot tältä erää. Seuraavaan postaukseen yritän saada mahdutettua jotain mielenkiintoisempaa. Jos jollain on toiveita/ideoita, otan niitä mieluusti vastaan.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Wookie















Eläinten kuvaamisessa on aina oma haasteensa. Tänään sain linssini eteen suunnattoman suuren ja ihastuttavan rhodesian ridgeback uroksen, Wookien. Hän oli kovin yhteistyöhaluinen malli ja oivallinen harjoituskappale eläinten ohjaamista ja valaisua ajatellen. Kiiltävä turkki ja tottelevainen koiraeläin ovat loistava yhdistelmä, vielä kun kuvaaja vähän treenaantuu lisää näiden nelijalkaisten ohjaamisessa (ja siinä valaisussa)...

Ja yleisön (tässä tapauksessa Millan) pyynnöstä vielä yksi mustavalkokuvakin tänne joukkoon. ;)




torstai 10. marraskuuta 2011

Kaikki päättyy aikanaan





Our time is running up





 Kävin kuvailemassa Ponin entistä tallikaveria, Ansista, ennen kuin se muuttaa uuteen kotiin. Olisin tahtonut ottaa kuvat ulkona, mutta työt haittaa harrastusta ja puoli neljältä oli jo pirun hämärää (johtunee osittain myös muutenkin harmaasta kelistä). No, onneksi kyseisessä tallissa oli hyvä valaistus, joten saatiin otettua muutamat kuvat.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Hannu Perälän mallina - Part II

Tälläkertaa puuhasteltiin studiossa.  Varoitusaika oli huikaisevat 5 tuntia, joista suurinosa virka-aikaa, jolloin pitäisi varmaan miettiä jotain ihan muuta kuin "mitähän sitä laittaisi päälle?", joten kotiin päästyäni revin puolet vaatekaapin sisällöstä lattialle löytääkseni miellyttävät tamineet. Päädyin uskolliseen pvc vyötärökorsettiini (pliis ostakaa joku mulle uusi kaunis korsetti, toi pvc-ihanuus on jo niin nähty) ja Lip Servicen liituraitashortseihin. Vaatteiden valinta kuvauksia varten on aina ihan pirullisen hankalaa.

Aika hurahtikin sitten studiolla ihan siivillä (niinkuin aina). Olisihan siellä viihtynyt valohoidossa hyvässä seurassa vaikka yöhön asti, mutta valitettavasti kuvaajalla oli tiukka aikataulu. Ensi kerralla sitten. =D

Tässä pari otosta shooteista:



Eilisen iltani viihdykkeeksi innostuin itsekin editoimaan yhden otoksen:


Hannun kuvailuja voitte tutkailla lisää TÄÄLTÄ


Kiitos kuvaajalle ja assarille! Oli taasen mukavaa ja otetaanhan uusiksi, eiköstä juu. =)

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Synonymous with horses


"To many, the words love, hope, and dreams are synonymous with horses"
~
Oliver Wendell Holmes~