torstai 13. syyskuuta 2012

Miltä tuntuu luovuttaa?

Niin. Miltä se tuntuu? No se tuntuu paskalta. Luovuttaminen on totaalista epäonnistumista ja etenkin jos kyse on unelmista, se on musertavaa.

Viimeaikoina olen miettinyt paljon niitä unelmia ja haaveita mitä minulla on elämässäni ollut. Kaikilla minun unelmillani on jotain yhteistä, ne ovat kestäneet kauan. Olen jaksanut haaveilla vuosi vuoden jälkeen noista asioista. Ne ovat kuitenkin aina osoittautuneet mahdottomiksi. Useimmiten olen joutunut luopumaan unelmistani ja haaveistani itsestäni riippumattomista syistä ja joskus minusta ei vain ole ollut toteuttamaan niitä.

Minusta ei tullutkaan sitä mitä minusta piti tulla isona. Ei, vaikka joskus jaksan siitä vieläkin haaveilla. Kaikki elämäni tärkeimmät hevoset ovat kuolleet liian nuorina. Kauneimmat sanat mitä kukaan on minulle koskaan sanonut ovat enää vain kirjaimia ruutupaperilla johon minä ne muistiin kirjoitin, eikä edes niiden sanoja muista niitä enää.

Minusta on tullut riittävän kyyninen ymmärtämään, että kaikki ne toteutuneetkin pienet unelmat tulevat aikanaan katoamaan, ne suurimmat lähivuosien sisällä, sillä mikään ei ole ikuista. Minusta on myös tullut hieman kylmä, enkä jaksa pidätellä hengitystä ihmeitä odottaen.

Kaikesta huolimatta minä olen silti olemassa. Minä olen edelleen minä. Hieman varautuneempi ja epäuskoisempi kuin aluksi, mutten yhtään sen huonompi. Vaikka luovuttaminen tekeekin helvetin pahaa, se ei silti saa lamauttaa paikalleen. Ja vaikkei minulla ole jäljellä enää montaakaan unelmaa, aion niitä varjella viimeiseen asti ja taistella kunnes lopullinen seinä tulee vastaan. (ja varmaan minun luonteellani vielä hyvän tovin sen jälkeenkin). Niin kauan kun minulla on kamera, jonka voin nostaa kasvojeni eteen ja muodostaa sellaisen maailman kuin tahdon, olen kaikesta huolimatta onnellinen.

Miksikö kirjoitin tämän? Kirjoitin, koska minusta tuntui siltä. Olen hirvittävän hyvä kätkemään itseni omaan pieneen maailmaani, minun henkilökohtaiseen Tylypahkaani, mutta se ei kuulemma pidemmän päälle ole terveellistä. Toinen syy, miksi koin tämän aiheen tarpeelliseksi oli rakkaan ystäväni, Sonjan tekemä video. Hän oli tehnyt videon minusta. Video sai minut ajattelemaan monia asioita, mm unelmia, toteutuneita ja haudattuja.

Tässä kyseinen video teillekin nähtäväksi. Vierailkaahan myös Sonjan blogissa!






2 kommenttia: