Kiitos Katri! Sun kanssa oli ilo kuvailla ja syödä mansikoita.
maanantai 11. heinäkuuta 2011
Mansikoita, pahvia ja... Katri
Vihdoinkin sain varastettua hieman "Australian vahvistuksemme" aikaa ja vangittua hänet linssini eteen. Katrin kanssa kuvaaminen oli saumatonta ja helppoa, koska meidän näkemyksemme kohtasivat erinomaisesti näiden ruutujen osalta. Vielä paljon jäi toteuttamatta. Katsotaan josko ehtisimme vielä tällä viikolla ottaa toisenkin kuvaussession.
Viimeisen kuvan valaistuksessa kokeilin ensimmäistä kertaa (tosissani siis) rajailla vähän valoa pahvilla. Alkuhankaluuksien jälkeen sain hieman ideasta kiinni ja lopputuloksesta tuli ihan jees. Tätä täytyy treenata lisää.
Kiitos Katri! Sun kanssa oli ilo kuvailla ja syödä mansikoita.
Kiitos Katri! Sun kanssa oli ilo kuvailla ja syödä mansikoita.
sunnuntai 10. heinäkuuta 2011
Yhtä juhlaa
Viikonloppu hujahti synttäreitä juhliessa. Oli mahtavaa viettää aikaa ystävien kanssa rennoissa merkeissä. Baarissakin tuli pyörähdettyä sekä perjantaina, että lauantaina (perjantaina olin kylläkin "kuskina"). Sain todeta, ettei tuo baarikulttuuri ole minua varten. Ihan kivaahan se on joskus, mutten saa siitä niin kovia kiksejä, että viitsisin jatkuvasti käydä.
Kiitos vielä kaikille minua onnitelleille ja lahjoneille. En ihan oikeasti odottanut tällaista huomioinnin määrää. Olen kovin otettu. Sain aivan ihania lahjoja (mm. valokuvakehyksen ja upean namipussin tulevia koiranäyttelyitä varten), sekä myöskin herkullisen suklaakakun ja valloittavan ihastuttavan kimpun ruusuja. Juuri kerkesin nurista, etten ole saanut iäisyyteen ruusuja tai muitakaan kukkia. Ystäväni osaavat näemmä yllättää. Kiitos! <3
Kuvauspuolella on ollut vähän hiljaista, osittain siksi, että kamerani oli "karkuteillä", mutta lähinnä ihan puhdasta laiskuuttani. Täytyisi aktivoitua nyt heti alkuviikosta. Toteuttamiskelpoisia ideoita olisi muutama kunhan saan näihin sopivan uhrin linssini eteen. Koiristakin voisi koittaa ottaa jotain uutta matskua.
Saaga senkun kasvaa ja kehittyy. Siitä näyttäisi tulevan oikein kiva koira. Virtaa toki on kuin pienessä kylässä, mutta uskoo hyvin, eikä kovinkaan usein heittäydy raggariksi .*koputtaa puuta* Ensimmäiset koiravieraatkin on nyt kohdattu ja hyvin meni. Sani-puudeli oli Saagan mielestä kovin hauska, mutta Otto-kultsikka meinasi alkuun olla hivenen jännittävä (väärän värinen vissiin). Näiden hyvien ensikokemusten pohjalta on nyt hyvä lähteä eteenpäin, jotta Saagasta kasvaisi sosiaalinen koirakansalainen.
Kiitos vielä kaikille minua onnitelleille ja lahjoneille. En ihan oikeasti odottanut tällaista huomioinnin määrää. Olen kovin otettu. Sain aivan ihania lahjoja (mm. valokuvakehyksen ja upean namipussin tulevia koiranäyttelyitä varten), sekä myöskin herkullisen suklaakakun ja valloittavan ihastuttavan kimpun ruusuja. Juuri kerkesin nurista, etten ole saanut iäisyyteen ruusuja tai muitakaan kukkia. Ystäväni osaavat näemmä yllättää. Kiitos! <3
Saaga senkun kasvaa ja kehittyy. Siitä näyttäisi tulevan oikein kiva koira. Virtaa toki on kuin pienessä kylässä, mutta uskoo hyvin, eikä kovinkaan usein heittäydy raggariksi .*koputtaa puuta* Ensimmäiset koiravieraatkin on nyt kohdattu ja hyvin meni. Sani-puudeli oli Saagan mielestä kovin hauska, mutta Otto-kultsikka meinasi alkuun olla hivenen jännittävä (väärän värinen vissiin). Näiden hyvien ensikokemusten pohjalta on nyt hyvä lähteä eteenpäin, jotta Saagasta kasvaisi sosiaalinen koirakansalainen.
torstai 7. heinäkuuta 2011
Päivän elämänohje
Ottakaamme kaikki mallia Saagasta, jonka elämä on pelkkää leikkiä, ruokaa ja nukkumista. Jos ihminen olisi yhtä vähään tyytyväinen kuin koira, onnellisia ihmisiä olisi huomattavasti enemmän.
Ehkäpä meidän ihmistenkin pitäisi useammin muistella, miltä tuntuu juosta paljain jaloin aamukasteisella niityllä tai samoilla metsän varjoissa. Voisimme myös kokeilla näyttää aidosti ilomme ja onnemme kun tapaamme rakkaimpiamme, sekä olla uskollisia niille, ketkä ovat uskollisuutemme ja arvostuksemme ansainneet. Pysähdytään joskus nauttimaan hyvistä tuoksuista polkujemme varrella tai katselemaan meitä kiinnostavia asioita ja nautitaan ruuasta (erityisen paljon silloin jos joku sitä meille tarjoaa).
Yritetään siis kaikki olla hieman koiramaisempia. Ehkä meidän ihmisten pitäisi antaa itsellemme lupa innostua pienistä ja jopa näennäisesti typeristäkin asioista, ainakin silloin tällöin, kuten koirat pallosta, puuhun pakenevasta oravasta tai pienestä makkaranpalasta.
keskiviikko 6. heinäkuuta 2011
Kuvauksista, kuvaajista ja vähän koiristakin
Aikaisemmassa postauksessani (Jukka Vähälummukan mallina) kirjoittelin hieman "malleilusta" ja sen eri puolista. Eilen soittelin erään kaverini kanssa ja juteltiin kuvaus/malleilu asioista. Kaverini kertoi hyvän esimerkin juurikin tästä alan varjopuolesta. Mikään ei takuulla pilaa kuvausfiilistä yhtä hyvin kuin ahdistava kuvaaja. Kuvaushetki on kuitenkin suhteellisen "henkilökohtainen" ja jollain asteella intiimi juttu, etenkin jos todella annat kaikkesi valoissa. Ideahan on puhtaasti siinä, että kuvattavan kuuluu näyttää mahdollisimman hyvältä ja kuvaajan tulisi rohkaista mallia, muttei kuitenkaan ylittää hyvän maun rajoja.
No, ystävälleni oli osunut kuvaajaksi tällainen "limasetä", jonka mielestä oli ilmeisesti ok ensimmäisellä tapaamisella laukoa asiattomia kommentteja mallinsa takapuolesta ja oli kuulemma kaikinpuolin muutenkin ahdistava. Miettikääpä millaista on olla tuollaisen ihmisen kanssa kaksin suljetussa tilassa ja vielä yrittää näyttää hyvältä? Kyllä, mallien elämä on helppoa, hauskaa ja turvallista... Tämän takia olen ihan tyytyväinen rooliini kavereiden (ja itseni) harjoitusvastustajana. (Eipä sillä, ei mulla riittäisi muutenkaan meriitit pidemmälle tässä touhussa, psyykkeestä puhumattakaan.) Onneksi suurinosa kuvaajista on kuitenkin asiallisia ja mukavia, mutta ainahan joukkoon muutama mätä omena mahtuu...
Omalla kuvausrintamalla on nyt ollut hiljaista, jos ei lasketa koirien kuvaamista iLuurilla, mutta siihen on luvassa muutosta. Ainakin kahta kaunista naista pitäisi kuvailla aivan näinä päivinä. Toiselle onkin jo suunnitteilla muutama ihan käypä konsepti joista kahdesta malli on jo tietoinen (ainakin suurinpiirtein) ja jopa suostuvainen näihin. Toiselle pitäisi vielä vähän zoomailla ideaa, jotain tosin on jo alustavasti mielessä. Tarkoitus olisi tehdä vähän studiotreeniä, sekä mahdollisesti ulkokuvausta, johon tarvitsisin assarin. Kiinnostaisiko ketään toveria seisoskella metsässä hyttystenruokana tässä joku ilta?
Koiraosastolle kuuluu hyvää. Eilen kyselin naapurinsedältä, onko pentu itkeskellyt kun olen poissa. Naapuri katsoi minua kovin hämmästyneenä ja sanoi, ettei ole kuullut mitään. Naapurini on siis joko A) kuuro tai B) aivan liian kiltti, sillä tuo pikku s*atana kiljui eilen aamulla suoraa huutoa kun lähdin töihin, lisäksi mokoma narisee öisin siinä about kolmen aikaan. Kai tuokin joskus loppuu... EHKÄ... Pentu aiheutti minulle kuitenkin myös pienen ylpeydenhetken kun naapurin kanssa jutustelin. Kesti hetken ennen kuin Saaga reagoi naapurinsedän olemassaolon, mutta kun hänet huomasi, lähti samantien pinkomaan kohti. En uskonut hetkeäkään, että kakara pysähtyisi käskystä, mutta kokeilin kuitenkin. Ihan tavallisella äänellä kutsuin nimeltä ja mitä ihmettä! Kakara 8vk pysähtyy, kääntyy ja tulee innosta puhkuen luokse. Ilmeeni oli takuulla melko priceless (ja aina vaan parani kun naapuri kehui hyvin koulutettuja koiria....). Otettiin myös hieman olohuonetottista. Ekat seuraamisharjoitukset sujuivat mallikkaasti. Tuosta pennusta tulee vielä oikein kiva peli!
Jottei tämä postaus jäisi aivan vailla kuvamateriaalia, isken tähän yhden vanhan kuvan yhdestä suosikkikuvattavistani, eli Ellasta.
Mitähän hauskaa sitä keksisi loppuviikoksi? Lauantaina olisi synttäritkin. Pitäisikö olla hurja ja lähteä ulkoiluttamaan itseään viikonloppuna?
No, ystävälleni oli osunut kuvaajaksi tällainen "limasetä", jonka mielestä oli ilmeisesti ok ensimmäisellä tapaamisella laukoa asiattomia kommentteja mallinsa takapuolesta ja oli kuulemma kaikinpuolin muutenkin ahdistava. Miettikääpä millaista on olla tuollaisen ihmisen kanssa kaksin suljetussa tilassa ja vielä yrittää näyttää hyvältä? Kyllä, mallien elämä on helppoa, hauskaa ja turvallista... Tämän takia olen ihan tyytyväinen rooliini kavereiden (ja itseni) harjoitusvastustajana. (Eipä sillä, ei mulla riittäisi muutenkaan meriitit pidemmälle tässä touhussa, psyykkeestä puhumattakaan.) Onneksi suurinosa kuvaajista on kuitenkin asiallisia ja mukavia, mutta ainahan joukkoon muutama mätä omena mahtuu...
Omalla kuvausrintamalla on nyt ollut hiljaista, jos ei lasketa koirien kuvaamista iLuurilla, mutta siihen on luvassa muutosta. Ainakin kahta kaunista naista pitäisi kuvailla aivan näinä päivinä. Toiselle onkin jo suunnitteilla muutama ihan käypä konsepti joista kahdesta malli on jo tietoinen (ainakin suurinpiirtein) ja jopa suostuvainen näihin. Toiselle pitäisi vielä vähän zoomailla ideaa, jotain tosin on jo alustavasti mielessä. Tarkoitus olisi tehdä vähän studiotreeniä, sekä mahdollisesti ulkokuvausta, johon tarvitsisin assarin. Kiinnostaisiko ketään toveria seisoskella metsässä hyttystenruokana tässä joku ilta?
Koiraosastolle kuuluu hyvää. Eilen kyselin naapurinsedältä, onko pentu itkeskellyt kun olen poissa. Naapuri katsoi minua kovin hämmästyneenä ja sanoi, ettei ole kuullut mitään. Naapurini on siis joko A) kuuro tai B) aivan liian kiltti, sillä tuo pikku s*atana kiljui eilen aamulla suoraa huutoa kun lähdin töihin, lisäksi mokoma narisee öisin siinä about kolmen aikaan. Kai tuokin joskus loppuu... EHKÄ... Pentu aiheutti minulle kuitenkin myös pienen ylpeydenhetken kun naapurin kanssa jutustelin. Kesti hetken ennen kuin Saaga reagoi naapurinsedän olemassaolon, mutta kun hänet huomasi, lähti samantien pinkomaan kohti. En uskonut hetkeäkään, että kakara pysähtyisi käskystä, mutta kokeilin kuitenkin. Ihan tavallisella äänellä kutsuin nimeltä ja mitä ihmettä! Kakara 8vk pysähtyy, kääntyy ja tulee innosta puhkuen luokse. Ilmeeni oli takuulla melko priceless (ja aina vaan parani kun naapuri kehui hyvin koulutettuja koiria....). Otettiin myös hieman olohuonetottista. Ekat seuraamisharjoitukset sujuivat mallikkaasti. Tuosta pennusta tulee vielä oikein kiva peli!
Jottei tämä postaus jäisi aivan vailla kuvamateriaalia, isken tähän yhden vanhan kuvan yhdestä suosikkikuvattavistani, eli Ellasta.
Mitähän hauskaa sitä keksisi loppuviikoksi? Lauantaina olisi synttäritkin. Pitäisikö olla hurja ja lähteä ulkoiluttamaan itseään viikonloppuna?
sunnuntai 3. heinäkuuta 2011
Maanantaiangstia
Näin arjen ensimmäisenä päivänä ajatukset alkaa lipua takaisin normaaliin pentuhuuman pilvilinnoista. Heti aamusta tein taas kerran mielenkiintoisen löydön selaillessani kuvagalleriani tilastoja. Löysin jälleen luvattomasti kopioidun kuvan Ponista jostain random blogista. Pieni murhe sinänsä, mutta ärsyttää niin pirusti. Ei siinä mitään jos olisi lupaa kyselty, mutta kun sitäkään ei olla vaivauduttu tekemään. Opetelkaas nyt ihan oikeasti lapset (ja vähän vanhemmatkin) ne kuvien kopioimiseen liittyvät säännöt. Jos niitä kuvia on pakko kopioida, kysykää edes lupa ja laittakaa lähdetiedot esille. Jooko?
Ja seuraava angstauksen aihe liittyykin sitten hevosiin. Tai lähinnä tallipaikkaan. Ponin yksiö on irtisanottu remontin tieltä. Jonkin verran jurpii lähteä siirtelemään tuota otusta. Informaation kulku on tökkinyt pahasti tässä tilanteessa, mutta onneksi olen ollut kaukaa viisas ja tehnyt jo etukäteen suunnitelmia ja vähän järjestelyjäkin. Nyt näyttää siltä, että Poni lähtee tämän kuun lopussa ajo-opetukseen Asikkalaan. Olen aina halunnut hevosen jolla voi myös kärrytellä ja tämä on hyvä väli hoitaa tämä opetuspuoli. Ystäväni Minna on armollisesti (pahaa-aavistamattomana) lupautunut huolehtimaan tästä projektista. Olen siis kohta taas ilman hevosta. Katsotaan sitten mitä tulevaisuus tuo ja minne Poni asettuu ajo-opetuksen jälkeen.
On se niin mukavaa kun stressitaso pysyy koko ajan vakiona. Olisihan se huutava vääryys jos saisi olla vaikka muutaman päivän vailla minkäänlaista päänvaivaa. Noh... Onneksi nämäkin "murheet" ovat melko helposti hoidettavissa pois päiväjärjestyksestä. Nyt siis lisää kahvia koneeseen ja kohti uusiapettymyksiä haasteita.
Ja seuraava angstauksen aihe liittyykin sitten hevosiin. Tai lähinnä tallipaikkaan. Ponin yksiö on irtisanottu remontin tieltä. Jonkin verran jurpii lähteä siirtelemään tuota otusta. Informaation kulku on tökkinyt pahasti tässä tilanteessa, mutta onneksi olen ollut kaukaa viisas ja tehnyt jo etukäteen suunnitelmia ja vähän järjestelyjäkin. Nyt näyttää siltä, että Poni lähtee tämän kuun lopussa ajo-opetukseen Asikkalaan. Olen aina halunnut hevosen jolla voi myös kärrytellä ja tämä on hyvä väli hoitaa tämä opetuspuoli. Ystäväni Minna on armollisesti (pahaa-aavistamattomana) lupautunut huolehtimaan tästä projektista. Olen siis kohta taas ilman hevosta. Katsotaan sitten mitä tulevaisuus tuo ja minne Poni asettuu ajo-opetuksen jälkeen.
On se niin mukavaa kun stressitaso pysyy koko ajan vakiona. Olisihan se huutava vääryys jos saisi olla vaikka muutaman päivän vailla minkäänlaista päänvaivaa. Noh... Onneksi nämäkin "murheet" ovat melko helposti hoidettavissa pois päiväjärjestyksestä. Nyt siis lisää kahvia koneeseen ja kohti uusia
Tämän kuvan löysin siis sattumalta jostain random blogista.
Elämän sisältöä
Näin se ensimmäinen viikonloppu riiseneiden kanssa vierähti. Tämä päivä on mennyt kuten eilinenkin; paljon ulkoilua ja leikkiä, sekä ihan pikkuisen erilaisten asioiden harjoittelua. Ensimmäinen virallinen "hihnalenkki" tuli tehtyä. Olen tosi ylpeä pikkupennusta joka käyttäytyi kuin isot koirat ainakin.
"Pikku-Toscanassa" kirmaamassa
Toden totta elämässä on enemmän sisältöä kun koirat on kotona. Joskin täytyy myöntää, että tottuminen kahteen, parrakkaaseen mustaan varjoon, sekä palvoviin katseisiin saattaa viedä tovin. Kuukauden täydellisen eläimettömyyden (kissaa lukuunottamatta) aikana olen pohtinut mitä ihmettä lemmikittömät ihmiset tekevät aikansa kuluksi? Siis ihan oikeasti? En varmaan koskaan elämäni aikana ole ollut niin tylsistynyt, että olen imuroinut kahdesti päivässä, puhumattakaan siitä, että tiskaaminen tuntuu houkuttelevalta ajanvietteeltä. Olen lukenut pari kirjaa viikossa, tehnyt typeriä photoshoppailuja ja lojunut toimettomana. En kertakaikkiaan pystyisi elämään noin jatkuvasti. Koirat on minulle ehdottomasti sellainen asia, joista en voisi mitenkään luopua. Melkein kaikesta muusta kyllä. Kamerastakin (tosin pitkin hampain). Onneksi tuollaista valintaa ei tarvitse tehdä.
Loppuun söpöilykuvia Saagasta. Voiko mikään olla noin suloinen?
lauantai 2. heinäkuuta 2011
Lauma koossa
Vihdoin sain rakkaan Sirani kotiin. En ilmeisesti ollut ainoa, jolla on ollut hieman ikävä... Sira ei päästä minua hetkeksikään silmistään. Pikkuinen Saaga on myös ollut todella reipas. Koko automatka (reilu 5h) meni kiltisti nukkuessa paria pysähdystä lukuunottamatta. Ensimmäinen yökin meni oikein rauhallisesti. Vain kerran piti nousta viemään pikkuinen pihalle.
Tänään ollaan harjoiteltu yhdessäoloa. Ollaan käyty kahdesti "metsäretkellä" tuossa viereisessä metsässä ja harjoiteltu ihan pikkuisen katsekontaktia. Saaga on todella reipas pikku pentu. Eihän tuo vielä paljoa muuta tee kun syö ja nukkuu, mutta hyvä niin, koska pian nukkuminen vähenee ja valveillaolon vauhdikkuus lisääntyy... Sira oli onnesta soikea päästessään mukaan kun fillaroin ABC:lle. Siran kanssa otin aamulla vähän "takapihatottista" ja mammakoira oli ihan liekeissä.
Nyt vasta ymmärrän kuinka tyhjää täällä kämpässä on ollut ilman koiria. En voi lakata tuijottelemasta näitä kahta. Minun kauniit, täydelliset suursnautserini. Mutta niinhän se taitaa olla, että "kerran koiraihminen, aina koiraihminen". Näitä ilman elämästä puuttuisi paljon.
Sunique Sira "Sira"
Sunique Valkyria "Saaga"
"Äiti, mitä sulla on kaulassa?"
"No niin... Tännepäin lapsi..."
Olen niin kovin iloinen, että laumani on kotona. =)
P.S. Outille kiitos uskomattomista koirista! Tällaisia ei ihan joka nurkalta löydy. ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)













