tiistai 3. huhtikuuta 2012

Mielen maisemia

© Hannu Perälä


Edellisessä postauksessa nurisinkin jo hitusen p*skaa fiilistäni lähtiessäni reissusta kotiin sunnuntaina. Siinä tulin matkan taittuessa miettineeksi miten mustaksi ja sekavaksi ihminen pystyykään oman mielensä ruokkimaan. Aloin miettiä miksi teemme itsellemme niin? Jokaisenhan tulisi olla omien ajatustensa valtias, mutta ajoittain (itselläni aika useinkin) ikävät jutut pyrkivät salavihkaisesti myrkyttämään mieltä.

Välillä minusta tuntuu, että kadotan itseni kokonaan. Olen kuitenkin oppinut viimeisen vuoden aikana käsittelemään tätä tunnetta paremmin, sekä myöskin kääntämään ikävät ajatukset omaksi edukseni. Olen myös harvinaisen onnekas, koska minulla on kanava purkaa tuntojani. Voin muokata ne kuviksi. Yleensä teen sen jo mielessäni. Pelkästään ikävien ajatusten prosessointi oman pään sisällä uuteen, helpommin käsiteltävään muotoon, auttaa taittamaan "kurjuudelta" siivet. Toki siitä useimmiten seuraa lähes pakonomainen tarve kirmata kamera kourassa studiolle toteuttamaan mahdollisesti toteutuskelpoinen visio.

Nämä kuvat syntyivät juurikin tällaisen ajatusleikin sivutuotteena. Ajaessani sunnuntaina kohti kotia, kirosin itseäni, ajatuksiani, elämääni ja kaikenkaikkiaan koin sellaisen luuseriuden multihuipentumafiiliksen, ettei tosikaan. Ruoskin itseäni ajatuksilla, joita ei koskaan pitäisi ajatella (kuten esim. "minusta ei ole mihinkään", "en osaa mitään", "teen aina kaiken väärin" jne jne). Kun tajusin mitä olin tekemässä, aloin käännellä ja väännellä asiaa mielessäni ja päädyin päätelmään, etten voi muuta kuin yrittää olla maailman paras minä. Se on asia mihin kukaan ei pysty minua paremmin.

Tulin myös pohtineeksi, miten pinnallisia ja jopa muovisia suurinosa näistä synkistä ajatuksistani oli. Halusin saada nämä muoviset mietteet itseni ulkopuolelle ja tästähän se ajatus sitten lähti. Kelmun kieputtaminen itsensä ympärille tuntui yhtäkkiä loistotuumalta (tätä aasinsiltaa en pysty selittämään kenellekään vaikka kuinka yrittäisin). Onnekseni minulla on ihania ystäviä, jotka ovat ilomielin mukana toteuttamassa näitä minun visioitani. Hannu ja Jossu olivat heti messissä kun heitin ajatuksen ilmoille. Kuvista tuli juuri sellaisia kuin toivoinkin, joten editointi sujui äärettömän mutkattomasti jatkaen tätä onnistunutt itseterapiarupeamaa menestyksekkäästi.

Hmm... Mistähän tämä äkillinen kirjoittamisen tarve oikein tuli? No, olkoon. Kyllä se pian menee ohi. Kiitän ja kumarran loistotiimiä, eli Hannua, joka käskytyksestäni huolimatta teki kameran takana loistotyötä, sekä Jossua, joka (taas kerran) toimi uskomattomana ideanikkarina ja avustajana. Tämä harrastus ei olisi puoliksikaan näin kivaa ilman teitä!

Infoa kuvista:

Kuva: Hannu Perälä (HUOM! Uusi blogi!)
Malli: minä
Edit: minä
Stailaus: minä
Assari: Jossu


"Plastic puppet"
© Hannu Perälä

© Hannu Perälä

"No one knows what it's like..."
© Hannu Perälä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti