Ihmisten odotukset

Roope

Meistä odotetaan kaikenlaista. Yhteiskunta tahtoo asettaa meidät tiettyyn muottiin ja jo lapsuudesta asti meitä kohtaan asetetaan suuria odotuksia. Suurinta osaa ihmisistä tuntuu läpi elämän ohjaavan ajatus "Mitä muut ajattelee minusta?"

Miksi me annamme toisten mielipiteiden tai sanomisten vaikuttaa elämäämme? Onko sillä oikeasti väliä mitä naapurin Pirjo miettii tekemisistäsi? No eihän sillä olekaan. Meidän onnellisuutemme kannalta sillä ei ole vähäisintäkään väliä. Sillä taas on, annammeko yleisen mielipiteen (joka muuten yleensä on omassa päässämme) vaikuttaa haluamiemme asioiden saavuttamiseen.

Minäkin olen yrittänyt elää siten kuin olen olettanut ihmisten tahtovan minun elää. Yritin täyttää olemattomia odotuksia ja kärsiä mahdottomissa tilanteissa vain siksi, että "niin täytyy tehdä". Pelkäsin ja häpesin epäonnistumista. Tunsin välillä olevani kuin koira joka tottelee ymmärtämättä käskyjen tarkoitusta. Jos olisin kaikkea sitä mitä yhteiskunta minulta odottaa, minä olisin korkeasti koulutettu, olisin naimisissa, minulla olisi talo, farmari ja lapsia. No eipä ole. Lähipiiriltäni olen myös kuullut ehdotuksia siitä miten minun pitäisi elää, mitä opiskella, mitä tehdä työkseni ja jopa siitä, millainen mies minun pitäisi hankkia (oikeasti, hankitaanko niitä niinkuin karkkia kaupasta?!)

Olisinko parempi ihminen jos olisin kaikkea sitä mitä minun odetettiin olevan? Rehellisesti sanoen en usko, että olisin. Uskon, että nyt kun minua ei voisi vähempää kiinnostaa mitä ihmiset minun tekemisistäni tai valinnoistani ajattelee, olen onnellisempi. Olen minä. En ole koulutettu koira joka kulkee sokeana eteenpäin valmiiksi valittua reittiä. Miksi minun pitäisi miettiä mitä joku toinen, mahdollisesti jopa täysin vieras, ihminen minusta ajattelee? Minä olen päättänyt, että se mikä on ok minulle ja minun äidilleni, saa luvan olla ok kaikille muillekin. Ei minun tarvitse olla muuta kuin paras mahdollinen minä. Minun täytyy kelvata vain itselleni.

Ehkä meidän kaikkien tulisi olla hieman itsekkäämpiä ja lakata murehtimasta niin paljon siitä mitä meistä ajatellaan. Keskittyä siihen omaan ja niiden rakkaimpien hyvinvointiin, sekä mielenrauhaan. Emmehän me ole koiria, vaan ihmisiä. Meidän pitäisi muistaa, että epäonnistuminenkin on ok, eikä mitään saa jos ei uskalla edes yrittää.

Villakoira Roope edustaa tässä postauksessa tottelevaista ja onnellista koiraa. Todellisuudessa se raukka oli ihan kauhuissaan studiolla eikä vähimmissäkään määrin iloinen ja onnellinen, eikä muuten edes kovin tottelevainen. Onneksi sitä ei tarvinnut kauhean kauan kiusata.