Pelosta

"Sun ei tarvii mörköjäsi multa peitelllä
mullakin on niitä, ne voi leikkii keskenään
Sun ei tarvii miettii koko loppuelämää
se on liian pitkä aika olla yksinään"

~Maailman ihanin mies - Hanna Pakarinen~

Eilen illalla maatessani sängyssäni ja tuijotellessani kattoa, mietin pelkoa. Sinänsä absurdi aihe siihen hetkeen, koska mennyt päivä oli ollut täysin vailla ainoatakaan epäilyksen hetkeä ja sisälsi myös täydellisen turvallisuuden ja onnellisuuden hetken jossa oli kaikki kohdallaan. 

Pysähdyin kuitenkin miettimään pelkoa ja sen olemusta. Sitä, mitä olisi jäänyt tekemättä jos olisin antanut peloilleni vallan. Minun maailmani on täynnä pelkoja. Pelkään lintuja, menettämistä, hylätyksi tulemista, kovia ääniä, ihmisiä, tungosta jne jne. Tiedän, miltä tuntuu pelätä mennä nukkumaan kun ei ole varma, herääkö aamulla. Usein olen pelännyt myös itseäni. Pelko on minulle tuttu elementti. Eräs läheiseni sanoi minulle, että näytin ennen siltä kuin olisin koko ajan kauhuissani tai huolissani jostain. Niin minä varmasti olinkin.

Pelko on usein suora este onnellisuudelle. Se estää meitä tekemästä asioita mistä oikeasti pitäisimme ja mitä oikeasti haluaisimme tehdä. Se saattaa jopa estää meitä olemasta sitä mitä todella sisimmässämme olemme. Jos pelot hallitsevat meitä, menetämme toimintakykymme. Pelko luo meille tarpeetonta stressiä ja tekee meidät lopulta sairaaksi. Se myös tappaa elämänilon ja luovuuden.

Minun taktiikkani pelkojeni kanssa elämiseen ja niistä selviämiseen on ollut (ja on) hyvin yksinkertainen. Pienille ja täysin naurettaville möröntapaisille ajatuksille sanon vain tiukasti "ei" ja yksinkertaisesti kieltäydyn päästämästä niitä pääni sisään. Jos tämä taktiikka ei toimi, analysoin tilanteen. Onko pelon aihe todellinen? Onko siitä minulle oikeasti uhkaa? Mitä voin tehdä asialle? Mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua? Yleensä jo toisen kysymyksen kohdalla olen ehtinyt rauhoittua. Hätätapausten varalle minulla on myös oma "pelon- ja huolenhallintayksikkö" kotona. Sen nimi on Killi. Olen ottanut tavaksi miettiä aina mitä kissa ajattelisi murheestani, huolestani tai pelostani. Joskus jopa kysyn siltä. Arvatkaa mitä? Jos asia ei koske sen ruokaa, sitä ei kiinnosta. Ehkä siis minullakaan ei ole hätää.

Niin. Jotta voi tulla onnellisemmaksi, on pelättävä vähemmän. Se ei ole aina niin helppoa, mutta se on mahdollista. Minä haluan päästä eroon kaikista typeristä ja turhista peloistani ja elää sellaista elämää kuin tahdon murehtimatta turhia, kuten vaikkapa joka viikko saapuvaa maanantaita. Ennen pelkäsin sitäkin. Murehdin yöni läpi ja aloitin viikkoni lopenuupuneena. Uskomatonta kyllä, olen oppinut nauttimaan maanantaista, sillä kun se on ohi, on ihan oikeasti pian jo viikonloppu. (Naurettava ajatusmalli, mutta toimii minulle kuin tauti.) Loppukevennykseksi kuva minusta meikittömässä maanantaiduunilookissa. Minulla on ilmiselvästi ollut tänään liian kivaa luuriini lataamieni uusien ohjelmien kanssa. Tätä se kamerattomuus teettää. (pahoittelen)

Maanantai minä