keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Fiilis

"My candle burns at both ends
It will not last the night;
But ah, my foes, and oh, my friends -
It gives a lovely light."
~
Edna St. Vincent Millay~


Joskus sitä vaan miettii, että mitä järkeä tässä kaikessa on? Mitä mieltä on ponnistella jaksamisensa äärirajoilla vaikka edessä näkyy samaa suota silmänkantamattomiin? Milloin on aika heittää hanskat tiskiin?

Ohessa olevan kuvan pointtina oli ainoastaa tarjota minulle fiilikseen sopivaa puuhastelua hetkeksi. Photoshop pelleily ilman aivoja on joskus piristävää. Kiitokset Jossulle, joka urhoollisesti lainasi kättään tähän kuvaan.

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Usvainen tulevaisuus

"From the darkness I will rise to defend you"

Tässä paistellessani keskellä yötä sipulia (ei, en ole raskaana, olen vain hitusen omituinen) tulin miettineeksi tulevaisuutta. Tajusin, etten ole koskaan aikaisemmin elämässäni suhtautunut tulevaan yhtä levollisin mielin. Olen hyväksynyt ajatuksen, ettei minun ole pakko saavuttaa elämässäni mitään suurta ja ihmeellistä.  Minun ei tarvitse juosta elämääni läpi tavoitellen asioita, jotka eivät ole sitä, mitä itse oikeasti haluan. Minun ei tarvitse olla supersankari. Samaan aikaan minun oli todettava itselleni, etten ole koskaan tiennyt selkeämmin mitä elämältäni haluan.

Tulevaisuuden jännittävin puoli on siinä, että se on meille kaikille yhtä usvainen. Kukaan ei tiedä mitä huomenna tapahtuu, saatikka ensivuonna. Jokainen uusi minuutti on täynnä uusia mahdollisuuksia. Sitä ei vain aina muista. Silloin kun elämä tiputtaa eteemme vaikeita asioita, unohdamme turhan usein mikä tekee huomisesta odottamisen arvoista. Emme välttämättä omalta apatialtamme muista ihmisiä ympärillämme. Niitä tosielämän supersankareita, jotka omista vaikeuksistaan huolimatta jaksavat tukea toisia tilanteessa kuin tilanteessa. Mutta silloin kun vajoamme synkkyyteen, nämä ihmiset tulevat esille pimeydestä ja valaisevat maailman uudestaan.

Viimeisen vuoden aikana olen joutunut turhankin usein turvautumaan ystäviini, jopa rasitukseen asti. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että elämässäni on ihmisiä joiden vuoksi tulevaisuus on kiinnostava haaste, eikä vain pelkkää harmaata usvaa. Ohessaolevassa kuvassa oleva Johanna on yksi näistä ihmisistä. Meillä on tulevaisuudessa edessä takuulla monia, monia hauskoja kuvausprojekteja, sekä kiehtovia keskusteluhetkiä, niin hauskoja, kuin synkkiäkin.

Infoa kuvasta:

Kuva: minä
Malli: Johanna
Edit: minä
Stailaus: Johanna
Assari: Hannu

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Mielen maisemia

© Hannu Perälä


Edellisessä postauksessa nurisinkin jo hitusen p*skaa fiilistäni lähtiessäni reissusta kotiin sunnuntaina. Siinä tulin matkan taittuessa miettineeksi miten mustaksi ja sekavaksi ihminen pystyykään oman mielensä ruokkimaan. Aloin miettiä miksi teemme itsellemme niin? Jokaisenhan tulisi olla omien ajatustensa valtias, mutta ajoittain (itselläni aika useinkin) ikävät jutut pyrkivät salavihkaisesti myrkyttämään mieltä.

Välillä minusta tuntuu, että kadotan itseni kokonaan. Olen kuitenkin oppinut viimeisen vuoden aikana käsittelemään tätä tunnetta paremmin, sekä myöskin kääntämään ikävät ajatukset omaksi edukseni. Olen myös harvinaisen onnekas, koska minulla on kanava purkaa tuntojani. Voin muokata ne kuviksi. Yleensä teen sen jo mielessäni. Pelkästään ikävien ajatusten prosessointi oman pään sisällä uuteen, helpommin käsiteltävään muotoon, auttaa taittamaan "kurjuudelta" siivet. Toki siitä useimmiten seuraa lähes pakonomainen tarve kirmata kamera kourassa studiolle toteuttamaan mahdollisesti toteutuskelpoinen visio.

Nämä kuvat syntyivät juurikin tällaisen ajatusleikin sivutuotteena. Ajaessani sunnuntaina kohti kotia, kirosin itseäni, ajatuksiani, elämääni ja kaikenkaikkiaan koin sellaisen luuseriuden multihuipentumafiiliksen, ettei tosikaan. Ruoskin itseäni ajatuksilla, joita ei koskaan pitäisi ajatella (kuten esim. "minusta ei ole mihinkään", "en osaa mitään", "teen aina kaiken väärin" jne jne). Kun tajusin mitä olin tekemässä, aloin käännellä ja väännellä asiaa mielessäni ja päädyin päätelmään, etten voi muuta kuin yrittää olla maailman paras minä. Se on asia mihin kukaan ei pysty minua paremmin.

Tulin myös pohtineeksi, miten pinnallisia ja jopa muovisia suurinosa näistä synkistä ajatuksistani oli. Halusin saada nämä muoviset mietteet itseni ulkopuolelle ja tästähän se ajatus sitten lähti. Kelmun kieputtaminen itsensä ympärille tuntui yhtäkkiä loistotuumalta (tätä aasinsiltaa en pysty selittämään kenellekään vaikka kuinka yrittäisin). Onnekseni minulla on ihania ystäviä, jotka ovat ilomielin mukana toteuttamassa näitä minun visioitani. Hannu ja Jossu olivat heti messissä kun heitin ajatuksen ilmoille. Kuvista tuli juuri sellaisia kuin toivoinkin, joten editointi sujui äärettömän mutkattomasti jatkaen tätä onnistunutt itseterapiarupeamaa menestyksekkäästi.

Hmm... Mistähän tämä äkillinen kirjoittamisen tarve oikein tuli? No, olkoon. Kyllä se pian menee ohi. Kiitän ja kumarran loistotiimiä, eli Hannua, joka käskytyksestäni huolimatta teki kameran takana loistotyötä, sekä Jossua, joka (taas kerran) toimi uskomattomana ideanikkarina ja avustajana. Tämä harrastus ei olisi puoliksikaan näin kivaa ilman teitä!

Infoa kuvista:

Kuva: Hannu Perälä (HUOM! Uusi blogi!)
Malli: minä
Edit: minä
Stailaus: minä
Assari: Jossu


"Plastic puppet"
© Hannu Perälä

© Hannu Perälä

"No one knows what it's like..."
© Hannu Perälä

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Puhetta rakkaudesta

"The essential joy of being with horses is that it brings us in contact with the rare elements of grace, beauty, spirit, and fire."
~Sharon Ralls Lemon~

Päätin ottaa irtioton arjesta ja suunnata kulkuni melkolailla extempore-meiningillä ystäväni Minnan luo Asikkalaan viettämään rentouttavaa viikonloppua hyvässä seurassa. Tämä olikin todennäköisesti yksi parhaista ideoistani koskaan. Tarvitsin tätä todella, vaikka lähteminen tuntui niin tuskaiselta, että päästyäni viimeisimmästä päämäärästäni 20km kotiinpäin, saatoin jopa kyynelehtiä vähän. Tästä tosin syytän Radio Rockin musiikkivalintaa... Enhän minä niin herkkä ole... Enhän?

Minna on yksi pitkäaikaisimmista ystävistäni ja hänen kanssaan keskustelu ja pelkkä oleminen on helpompaa kuin hengittäminen. Istuimme sekä perjantaina, että lauantaina yömyöhään keittiönpöydän ääressä ja jutustelimme syvällisiä, sekä vähän vähemmän syvällisiä. Pääteemana tällä kertaa taisi olla niinkin yllättävän positiivinen asia kuin rakkaus, kaikissa muodoissaan. Lähinnä keskustelut koskivat sitä, mitä tuo meille merkitsee (toki läpi käytiin myös pinnallisempia ja typerämpiä asioita teeman ympäriltä). En tässä mene sen syvällisemmin siihen, mitä rakkaus minulle merkitsee tai kuinka sen koen, saati miten se ilmenee, mutta loppupäätelmä meillä kummallakin taisi olla se, että rakkaus on välillä vaikeaa.

Esimerkkinä otettakoon (neutraalisti?) nämä meidän hevoset. Meillä molemmilla on hieman erikoiset kavioeläimet, joita me rakastamme koko sydämestämme. Luopuminen näistä tuottaisi suurta tuskaa, mutta silti kumpikin meistä olisi valmis omastaan luopumaan, jos se olisi hevosen edun mukaista. Molemmat hevoset myös aiheuttavat meille ennenaikaista harmaantumista, mutta mitä enemmän vaikeuksia on ollut, sitä syvemmäksi kiintymys on muuttunut. Siis sen jälkeen kun vaikeudet on selätetty. Tulimme yhteistuumin siihen päätelmään, ettei meille kummallekaan sopisi ne "normaalit" kaviokkaat. Itse ainakin uskon, että kiltti ja mutkaton Polle Perus-Putte olisi aika äkkiä mennyt vaihtoon, jos olisin sellaisen erehtynyt hankkimaan. Sama periaate taitaa toistaa itseään elämän jokaisella osa-alueella silloin kun kyse on rakkaudesta. Ilman suuria, kipeitäkin, tunteita ei voi olla rakkauttakaan. (Ja tämähän nyt ei tarkoita sitä, että tykkäisin kovastikin räyhätä ja tapella, päinvastoin.)

Ohessa olevat kuvat Minnasta ja Mossesta ilmentävät toivottavasti niitä lämpimiä tunteita mitä näiden kahden välillä on. Olin itse aivan tärinässä näiden kuvien ottamisesta, sillä ne olivat niin selkeinä mielessäni jo valmiiksi. Tosin hommahan ei ihan putkeen mennyt, sillä onnistuin solahtamaan lonkkaa myöten ojaan, jossa oli polveen asti vettä, ja jäin sinne vielä jumiinkin. Mutta, koska olen sitkeä (vai tyhmä?) kävin välillä vähän sulattamassa varpaita satulahuoneen patterin avustuksella ja taas jatkettiin. Olin melko varma, että varpaani jäätyvät irti, mutta yllätyksekseni ne ovat edelleen paikoillaan.

Kiitos Minnalle mahtavasta viikonlopusta! Tämä ei olisi voinut parempaan saumaan tulla. Tulehan pian käymään täällä meikäläisen hoodeilla!





lauantai 24. maaliskuuta 2012

Fanny

Beauty can be found even in the darkest of times, if one only remembers to look for it.

Päätettiin aikalailla extempore kuvata Fannyn kanssa "jotain punkkarityylisiä kuvia". Tällaista on hauska puuhastella, etenkin kun saa toteuttaa itseään mielin määrin, myöskin stailauksen osalta. Onneksi on tullut treenailtu omaan tukkaan tuota tupeeraamisen jaloa taitoa niin saatiin "keesi" komeasti pystyyn. Ei muuten sitten kaatunut tuulessakaan. Meikin kanssa epäonnistuin hiukan, sillä en onnistunut tekemään sellaisia huulia kuin olisin halunnut. Pitää testata sama tekniikka toistamiseen vahingosta viisastuneena.

Tässä tuli samalla todettua miten mukavaa on, kun studioltä löytyy jos jonkinlaista rompetta. Perus tuoli olisi ollut ihan liian tylsä tähän, joten päädyin autonrenkaisiin. Olisin halunnut käyttää neljää, mutta yksi uupui joukosta. Noh. Ihan kaikkea ei voi saada, eikä se varsinaisesti menoa haitannut. Kuvaukset sujuivat muutenkin leppoisissa merkeissä. Olin jopa kerrankin päättänyt hyvissäajoin miten valaistuksen laitan ja myöskin pidin suunnitelmastani kiinni kynsin hampain. Mallikin suoriutui tehtävästään upeasti vaikka olikin linssin edessä ensimmäistä kertaa.

Kiitokset Fannylle mukavista kuvauksista ja pahoittelut hiustesi kokemien kärsimysten vuoksi...

Infoa kuvasta:

Kuva: minä
Edit: minä
Malli: Fanny
Stailaus: minä



tiistai 20. maaliskuuta 2012

Making of "Black Swan"

Ja heti perään toinen setti "making of" -kuvia. Tällä kertaa puuhastelusta "Black Swan" -kuvien parissa. (Darth Vader -kuvan vastaavat löytyvät TÄÄLTÄ). Nämä kuvat nappasi talteen Hannu (blogissa K18 materiaalia, joten klikkaaminen omalla vastuulla).

Musta joutsen? Eiii... Se olikin vaan Pasi...

Ensimmäisen solmun luomisen tuskaa.

Solmun testausta, tai jotain sinnepäin.

Painetsekkaus

Solmuja

Se on kuulkaa tarkkaa se...

Mulla on todistettavasti ollu mies hameen alla ainakin kerran tänä vuonna. =D

Virallinen "Making of" -pose

Solmintaa

Allekirjoittanut ottaa torkkua (onneksi mulle ei oo ainakaan näytetty yhtään haukottelukuvaa).

"Ikänään en oo mitään pahhaa tehny..."

Vielä yksi jalka tukevasti maassa.

HIIOP!

Niin vaan nousi akka kiikkumaan.

Pasi teki vielä viimeiset solmut ja Jossu asenteli tyllit ja höyhenet kuosiin. Sitten oltiiinkin "ready to shoot". =)

P.S. Köysistä kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti tsekata uutuuttaan kiiltelevä "Ropes and pics" -blogi!

Making of "Darth Vader"

Nyt sitten tulee niitä "making offeja" kun kerran menin niitä lupaamaan. Ja niitä sitten tulee paljon. Pyydän anteeksi jo valmiiksi. Aloittakaamme "käänteisessä järjestyksessä" "Darth Vader" -setin kuvista.

"Jaa mitä? Mää vai?!"

Jokaisella tähdellä pitää olla oma orj... siis assari...

Hups!

"JEE!"

Katso sanakirjasta kohta: "V*ttu mä oon hyvä!". Tämä kuva löytyy sieltä.

Ei kommentoitavaa...

Ei v*ttu, en ehkä kestä.

Ja sitten lopetettiin pelleily ja alettiin solmimaan.


Syvää keskittymistä.

Jossu is using the force...

Solmuja

"Jossu, sä tiedät mitä sun pitäs nyt tehä..."

Lisää solmuja

"Riittääköhän tää köysi?"

Paketissa

Kenkulit <3