lauantai 5. tammikuuta 2013

Sisustusvimma

Vihreää
Minulle iski sisustusvimma. Kai se uudistamisen tarve sitten purkautui tähän kun mitään muuta en tunnu saavan aikaiseksi vaikka kuinka pakertaisin. Nyt on hyvä fiilis kun sai jotain suunnittelemaansa tehtyä.

Sisustaminen ei varsinaisesti kuulu minun useisiin päähänpinttymiini tai pakottaviin tarpeisiini, mutta nyt täytyy myöntää, että tämä muutos oli hyväksi. Minä jopa hetken aikaa viihdyin piskien ja kissan kanssa sohvalla, ihan makuuasennossa. Katsotaan, kuinka kauan tämä "hyvä zen" jatkuu. Jospa pikkuhiljaa alkaisin tuntea olevani kotona omassa kodissani muutenkin kuin hetkittäin.

Sohvanurkkauksen lisäksi uusin myös hieman minun "kenkähyllyäni". Kauniiden kenkien katseleminen saa minut hyvälle tuulelle. Etenkin noiden, jotka ovat hyllyn päällä, joten miksen pitäisi niitä esillä? Kaapissa niistä ei ole mitään iloa kenellekään. Vähän harmittaa kun en ole vielä keksinyt mitään sopivaa tapaa saada myös kaikkia rakkaita saappaitani esille. Niiden sijoittaminen hyllyyn on hitusen hankalampaa, etenkin reisimittaisten saappaiden. No, ehkä keksin siihenkin vielä keinon.

Tästä tämä "väriprojekti" sitten starttasi. Seuraavaksi on vuorossa tietokonenurkkauksen tuunaus, sitten keittiö ja viimeisenä, muttei toki vähäisimpänä (ainakaan työmäärältään), makuuhuone. Sen värejä en ole vielä päättänyt. Ehkä mustaa ja violettia? Mitähän kaikkea vielä keksinkään täällä pienessä kotikolossani muuttaa? Sisustusteksteille en ole vielä lämmennyt. Ne vaatinevat vielä lisää aivopesua ja suostuttelua. Toisaalta... Ihminen on valmis kummallisiin tekoihin tullakseen onnellisemmaksi ja tasapainoiseksi, joten koskaan ei pitäisi sanoa "ei koskaan".

Kenkiä, kenkiä ja vielä lisää kenkiä.

4 kommenttia:

  1. Wautsi! Ihastuin varsinkin tuohon sohvanseudun sisustukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. =)
      Olen itsekin tyytyväinen lopputulokseen.

      Poista
  2. wow ! nyt tahdon itsekin laittaa kaiken uusiks ! upeeta jälkeä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin luovuus käyttöön ja kämppä uusiksi. Piristää kummasti. =)

      Poista