Yöllä heräilin jälleen kerran pohdiskelemaan maailman menoa. On toisaalta kovin lohdullista ja samalla hirveän ahdistavaa ymmärtää, ettei koskaan tule olemaan sellasta aikaa, vaihetta tai ikää, jolloin kaikki olisi valmista. Ainakaan minulle. En usko, että missään vaiheessa elämääni lakkaisin pyrkimästä johonkin, tavoittelemasta mahdottomia, repimässä itseäni uusiin ulottuvuuksiin, joihin ei ole pääsyä.
Joskus ennen teini-ikää ajattelin, että "sitten kun olen aikuinen...". Koska se aika tulee? Ainakaan vielä en ole kokenut mitään hohdokasta viisauden tulvaa tai muutakaan mitä silloin aikanaan liitin mielessäni ajatukseen aikuistumisesta. Teininä taas minulla oli selvät sävelet sen suhteen, mitä aion tulevaisuudellani tehdä. Jossain vaiheessa taisin kadottaa nuotit, sillä kaikki on toisin kuin mitä silloin olin suunnitellut tulevaisuuteni varalle. Joskus minä ihmettelen, kuka tämän polun on minulle valinnut ja toivonut, että voisin osoittaa sormella jotakuta. Voinhan minä, peilikuvaani, sieltä löytyy syyllinen, joka joskus on jopa opastanut oikeinkin. Ehkä.
Tässä elämäni vaiheessa päätäni vaivaa ajatus tulevaisuudesta. Mitä minä haluan? Miten saavutan haluamani? Mistä asioista olen valmis luopumaan? Isoja kysymyksiä, joihin on vastauksia ja ei ole vastauksia. Kokemuksesta tiedän, ettei mikään niistä vastauksista välttämättä ole todellinen tai pysyvä. Maailma muuttuu koko ajan, minunkin maailmani siinä mukana.
Tulevaisuus on kiehtova ja pelottava käsite. Minun haaveeni tuntuvat olevan kovin erilaisia kuin suurimmalla osalla muista ja olen usein saanut kuulla useammankin suusta lauseita "Kyllä se sun mieles vielä muuttuu." "Parin vuoden päästä ajattelet toisin" ja muuta vastaavaa lässytystä. En ymmärrä miksi ihmiset kokevat tällaiset kommentit tarpeellisiksi. Joo, kyllä, mieleni saattaa muuttua, mutta voi se olla muuttumattakin. Miksei näihin tulevaisuuden suunnitelmia koskeviin kysymyksiin milloinkaan hyväksytä sitä tämänhetkistä todellista vastausta? Pelottaako ihmisiä niin kovin ajatus siitä, että joku voisi tallata tämän pallon pintaa eri tavalla kuin he? Onko se kiellettyä tai väärin? Täytyykö jokaikisen ihmisen (siis naisen ainakin) pitää kaikkien unelmiensa ja haavekuviensa täyttymyksenä prinsessaunelmakermakakkutyllihäitä, omakotitaloa, kahta ja puolta lasta, farmari-Volvoa ja kultaistanoutajaa? (Sen farkku-Volvon voisin kyllä ottaa vaikka samantien, ei siinä...) No, sori nyt vaan, mutta minussa on ilmeisesti jotain vikana, kun minun suurimpien unelmieni täyttymykset on jossain aivan muualla kuin imurin varressa...
No, mihinkä tästä pysäkiltä sitten ollaan matkalla? Mene ja tiedä. Ihan ensimmäiseksi tahtoisin saada ajatukseni jäsenneltyä tulevaisuuden ammatillista uraani varten. Palava halu olisi tehdä ja toteuttaa asioita, mutta se viimeinen uskallus vielä puuttuu. Avoinna olisi ainakin pari eri reittiä, kivisiä, mutta ehkä sen vaivan arvoisia. Nyt pitää vain vetää hetki henkeä, kerätä voimia, tietoa ja taitoa, ennen kuin on aika tehdä päätöksiä.
Joskus ennen teini-ikää ajattelin, että "sitten kun olen aikuinen...". Koska se aika tulee? Ainakaan vielä en ole kokenut mitään hohdokasta viisauden tulvaa tai muutakaan mitä silloin aikanaan liitin mielessäni ajatukseen aikuistumisesta. Teininä taas minulla oli selvät sävelet sen suhteen, mitä aion tulevaisuudellani tehdä. Jossain vaiheessa taisin kadottaa nuotit, sillä kaikki on toisin kuin mitä silloin olin suunnitellut tulevaisuuteni varalle. Joskus minä ihmettelen, kuka tämän polun on minulle valinnut ja toivonut, että voisin osoittaa sormella jotakuta. Voinhan minä, peilikuvaani, sieltä löytyy syyllinen, joka joskus on jopa opastanut oikeinkin. Ehkä.
Tässä elämäni vaiheessa päätäni vaivaa ajatus tulevaisuudesta. Mitä minä haluan? Miten saavutan haluamani? Mistä asioista olen valmis luopumaan? Isoja kysymyksiä, joihin on vastauksia ja ei ole vastauksia. Kokemuksesta tiedän, ettei mikään niistä vastauksista välttämättä ole todellinen tai pysyvä. Maailma muuttuu koko ajan, minunkin maailmani siinä mukana.
Tulevaisuus on kiehtova ja pelottava käsite. Minun haaveeni tuntuvat olevan kovin erilaisia kuin suurimmalla osalla muista ja olen usein saanut kuulla useammankin suusta lauseita "Kyllä se sun mieles vielä muuttuu." "Parin vuoden päästä ajattelet toisin" ja muuta vastaavaa lässytystä. En ymmärrä miksi ihmiset kokevat tällaiset kommentit tarpeellisiksi. Joo, kyllä, mieleni saattaa muuttua, mutta voi se olla muuttumattakin. Miksei näihin tulevaisuuden suunnitelmia koskeviin kysymyksiin milloinkaan hyväksytä sitä tämänhetkistä todellista vastausta? Pelottaako ihmisiä niin kovin ajatus siitä, että joku voisi tallata tämän pallon pintaa eri tavalla kuin he? Onko se kiellettyä tai väärin? Täytyykö jokaikisen ihmisen (siis naisen ainakin) pitää kaikkien unelmiensa ja haavekuviensa täyttymyksenä prinsessaunelmakermakakkutyllihäitä, omakotitaloa, kahta ja puolta lasta, farmari-Volvoa ja kultaistanoutajaa? (Sen farkku-Volvon voisin kyllä ottaa vaikka samantien, ei siinä...) No, sori nyt vaan, mutta minussa on ilmeisesti jotain vikana, kun minun suurimpien unelmieni täyttymykset on jossain aivan muualla kuin imurin varressa...
No, mihinkä tästä pysäkiltä sitten ollaan matkalla? Mene ja tiedä. Ihan ensimmäiseksi tahtoisin saada ajatukseni jäsenneltyä tulevaisuuden ammatillista uraani varten. Palava halu olisi tehdä ja toteuttaa asioita, mutta se viimeinen uskallus vielä puuttuu. Avoinna olisi ainakin pari eri reittiä, kivisiä, mutta ehkä sen vaivan arvoisia. Nyt pitää vain vetää hetki henkeä, kerätä voimia, tietoa ja taitoa, ennen kuin on aika tehdä päätöksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti