torstai 21. huhtikuuta 2011

Biisistä kuviksi osa I


"Kun tänään lähden otan mukaan mitä tarvitsen,
taivaalta tähden valitsen ja sitä seurailen
Kun tänään lähden en taakse aio vilkaistakaan
taivaalta tähden valitsen vaikken sitä kiinni saa"
~ Kun tänään lähden - Suurlähettiläät ~


Kuvauspäivä Ellan kanssa sujui oikein mallikkaasti kaikinpuolin. Hyvää treeniä jälleen molemmille. Ellan kanssa on mukavan rentoa puuhastella kuvaustouhujen parissa. Ei todellakaan tarvitse pohtia mitä suustaan päästää (sori Ella, mun jutut oli välillä ihan luokattoman huonoja...) ja muutenkin voi keskittyä vain ja ainoastaan olennaiseen.

Asetimme päivän tehtäväksi kuvata kuvasarjat jonkun biisin pohjalta. Ella valitsi kappaleekseen Suurlähettiläiden "Kun tänään lähden". Tähän oli kohtalaisen helppo keksiä konsepti. Jotain hieman omaperäisempää olisi toki varmasti voinut kehittää, mutta ajattelin päästä helpolla ja keskittyä enemmän luonnonvalossa kuvaamisen treenaamiseen.

Jälkikäsittelyssä halusin kokeilla hieman normaalista tyylistäni (onko sellaista?) poikkeavia lähestymistapoja. Osaa kuvista rustasin aivan turhan kauan, mutta suurimmaksi osaksi pääsin (kerrankin) lähelle tavoittelemaani lopputulosta melko helposti. Treeniä vaan lisää, niin ehkä minäkin joskus opin. =)

Hurjan isot kiitokset Ellalle mallina olemisesta taas kerran!




Seuraavassa postauksessa on aiheena minun biisikuvani by Ella.

3 kommenttia:

  1. Tuo ilmalentokuva on hauska! :D Tulee mieleen ihmisversio jostain tyypillisestä koirajuoksukuvasta.

    VastaaPoista
  2. Niin ja piti kehumani vielä uutta banneria. :) Tyylikäs kuva ja näyttää nyt yhtenäisemmältä kuin edellinen.

    VastaaPoista
  3. Heh. Koirakuvista sainkin tuon vision mieleeni. Ellan kanssa on hauska toteuttaa kaikkia tällaisia hassutteluita.

    Uusi, paranneltu ulkoasu olikin jo ajankohtainen. Banneriin olen itsekin kohtalaisen tyytyväinen. ^^

    VastaaPoista