sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Casmir, Part I


Näitä kuvauksia olen odottanut innosta soikiona. Siitä hetkestä asti, kun näin ensimmäisistä Suomeen tuoduista sphynxeistä kuvia lehdessä, olen halunnut tällaisen omakseni. Näissä kissoissa on sitä jotain. Ne miellyttävät ulkonäkönsä puolesta silmääni, mutta myös niiden luonne on juuri sellainen mistä pidän. Nämä ovat "kissamaailman koiria". Sphynxien utelias ja eloisa luonne viehättää minua suuresti. Siksi minusta oli upeaa kuvata tällaista upeaa eläintä.

Mallina toiminut Casmir on minulle ennestään tuttu, sillä se oli minulla muutama vuosi sitten hoidossa kolmisen kuukautta ja valloitti täysin sydämeni upealla luonteellaan. Tälläkin kertaa se oli juuri sellainen oman tiensä kulkija kuin muistinkin. Studiovalot eivät hätkähdyttäneet sen maailmankuvaa mihinkään suuntaan, eikä liioin studio muutenkaan. Uuteen ympäristöön se suhtautui lähinnä kiehtovana tutkimuskohteena. Ihastuttava otus kertakaikkiaan!

Kuvasin Casmirista tällä kertaa kaksi eri settiä ja tässä kuvia ensimmäisestä.









10 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Sun blogis on aiiivan mahtava! :)

    VastaaPoista
  2. Oho, nämä ovat ensimmäisiä ottamiasi kuvia, joista tykkään! Ensimmäinen varsinkin on HIENO.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hurjan mahtavaa kuulla, että olen onnistunut ottamaan kuvia joista pidät. Lämmittää mieltä. =)

      Poista
  3. Oh, hieno kissa! Ainoa kisuli, jonka voisin kuvitella ottavani omaksi. Aivan upeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussu. Tällainen kissa minulle vielä joskus (toivottavasti ainakin) tulee omaksi. Aivan ihania otuksia.

      Poista
  4. Upeita kuvia ja hieno malli :) Tosin muutamassa kuvassa kissa harmittavasti hukkuu vähän taustaan :/ Siinä on aina omat riskinsä kun lähtee kuvaamaan vaaleaa kohdetta valkoista taustaa vasten! Ois varmaan tullut hienoja kuvia myös mustaa taustaa vasten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mustaa taustaa vasten on otettu toinen setti. =)

      Poista
  5. Tosi hienoja kuvia! Noi silmät on kyllä aika upeat (---: Samaa sanon kuitenkin kuin emmi, että kissa vähän hukkuu vaaleahkoon taustaan. Tuleehan niitä mustallakin taustalla otettuja kuvia tänne esille? ;---)

    VastaaPoista