maanantai 9. heinäkuuta 2012

Viralliset synttärikuvat

© Hannu Perälä


Käytiin Hannun ja Jossun kanssa vaihtelun vuoksi studiolla heilumassa. Se olikin toisiksi paras paikka mitä äkkiseltään olisin keksinyt synttäreideni viettoon tältä istumalta. Päätettiin kuvata ns. viralliset synttärikuvat ja samalla saatiin kuvattua minun uudet ihanat pvc-saappaat, joita kerkesinkin himoita jo useamman vuoden ennen kuin ne vihdoin sain kaappiini. Odotus tuntui viimemetreillä erityisen pitkältä, sillä posti onnistui kadottamaan pakettini. Onneksi ihanat kenkäni osasivat lopulta kotiin.

Tässä ei siis auta muuta kuin todeta, että olen taas vuoden vanhempi (tosin täytin taas kerran 22, jos joku kysyy). Tänään ihme kyllä tuntui erilaiselta kuin eilen. En osaa selittää miksi, mutta tuntui todella siltä kuin jokin olisi muuttunut. Johtuneeko siitä, etten muista, että koskaan ennen olisi satanut syntymäpäiväni aamuna, vai jostain aivan muusta, jäänee vielä arvailujen varaan.

Kiitokset vielä tätäkin kautta kaikille minua onnitelleille ja lahjoneille! Ystäväni, olette minulle niin tärkeitä ja rakkaita, etteivät sanat riitä kertomaan.

Infoa kuvista:

Kuvat: Hannu (saattaa ajoittain sisältää K-18 materiaalia)
Malli: minä
Edit: minä + viimeisen ruudun editoi Hannu
Assari: Jossu (saattaa ajoittain sisältää K-18 materiaalia)


© Hannu Perälä

© Hannu Perälä
© Hannu Perälä

© Hannu Perälä

3 kommenttia:

  1. Ihanat hiukset! :D Kakkoskuva on mun suosikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. Kiitos. =D Nuo hiukset on kyllä kivat ja parasta on, että ne voi laittaa päähän koskatahansa. XD

      Poista
  2. Nuo saappaat on kyllä niin herkkua, että voisin syödä ne lounaaksi... taidan kuitenkin tyytyä työkaverin läksiäiskakkuun.:) Itsekin olen jo vuosia haaveillut reisimittaisista saappaista, nyörit niissä saisi mielellään olla...katsotaan milloin tulee hankittua:)

    VastaaPoista