lauantai 14. syyskuuta 2013

Syksyistä


Joka ikinen syksy mietin, että olisi niiiiiiiiin kiva kuvata jotain värikkäitä "lehtikuvia" ja sitten kateudesta vihreänä katselen muiden teoksia kun itse en vain ole saanut aikaiseksi. Tänä vuonna kohtalo puuttui peliin ja Minna L laittoi minulle viestiä facessa että oli nähnyt jossain pihassa kauniin punaisen vaahteran. Ja siitähän se ajatus sitten lähti. Tiimi kasaan, kamat autoon ja metsästämään jotain sellaista vaahteraa joka ei ole kenenkään pihassa ja jossa on lehdet tarpeeksi alhaalla. Sopivan löydyttyä (mukavasti lenkkipolun varrelta, että ihmisillä on jotain viihdettä arkisessa elämässään) alettiin liimailla lehtiä Minnan iholle. Olihan siinä lenkkeilijöille ihmettelemistä.


Vaikka rakastankin suunnattomasti lämpöä, minusta on helpotus, että kesä loppuu. Pidän vihreästä, mutta syksyn väreissä on jotain taianomaista. Syksyssä ei myöskään ole sitä samaa "pakko tehdä sitä ja tätä" -fiilistä kuin kesässä. Tänä kesänä en tainnut tehdä oikeastaan mitään niistä asioista mitä keväällä suunnittelin tekeväni. En istunut frendien kanssa terassilla tai käynyt Linnanmäellä. Se oli silti hyvä kesä. Kävinhän sentään purjehtimassa.

Syksy on tuonut elämääni paljon uusia asioita. Kuten jo aiemmin mainitsin, aloitin opiskelut vihdoin ja viimein. Tämä viikonloppu on taas kulunut koulunpenkillä, enkä voisi olla onnellisempi. Imen itseeni kaiken mahdollisen tiedon ja nautin suuresti ammattitaitoisten opettajien kuuntelemisesta. Minusta tuntuu, että taidan olla jonkinsortin "tietonarkkari". Koulu on myös sytyttänyt minun sielussani suurtakin suuremman palon yrittäjyyttä kohtaan, enkä tiedä pystyykö sitä sammuttamaan enää. Onhan se ajatus kytenyt jo kauan, mutta nyt se on roihautettu ihan kunnolla liekkeihin. Asiaa ei auta lainkaan, että olen jo saanut kannustusta tehdä jatkossa yrittäjyyteen liittyvät koulutyöt omaa henkilökohtaista päämäärini ajatellen. Tilaisuudesta on varmaan otettava kiinni silloin kun se heitetään naamalle.


Uusista kujeista pitääkin mainita, että olen aloittanut yhteistyön parturi-kampaamo Hiushuone 41:sen kanssa. Muutamat kuvaukset ollaan jo yhdessä puuhasteltu, enkä voisi mitenkään olla tyytyväisempi. Huippuhauskaa, luovaa ja taitavaa sakkia kertakaikkiaan. Näissäkin kuvauksissa hiusten ja meikin creditit menee kyseiseen osoitteeseen. On mahtavaa löytää tueksi ja avuksi samanhenkisiä ihmisiä, jotka todella haluaa tehdä luovaa työtä ja panostaa siihen täysillä. Voin lämpimästi suositella, sillä myös oma lettini on ollut jo Minnan käsittelyssä.

Loppuun vielä muutama kuva päivän setistä, sekä suuren suuret kiitokset jälleen kerran tiimille. Yksin en pystyisi tähän. Olette korvaamattoman tärkeitä. Kiitos.

Malli: Minna L
MUA & hiukset: Hiushuone41/Minna
Assari: Fanny




11 kommenttia:

  1. Taas siisteintä, mitä oon hetkeen nähnyt. Uskomattoman kauniitä kuvia! :)

    VastaaPoista
  2. aivan mahtavia kuvia !!! kai täällä jossain blogissas lukee, mut voitko kertoo et minkä ikäsenä sait ekan kameras ja millo kiinnostuit iha kunnolla valokuvaamisesta?(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ensimmäisen oman kamerani sain muistaakseni 15 vuotiaana ja se oli sellainen ihan tavallinen filmipokkari jossa ei ollut mitään säätömahdollisuuksia. Sillä räiskin kuvia satunnaisesti pari vuotta kunnes se sanoi sopimuksensa irti.

      Seuraavan kameran, joka olikin sitten ensimmäinen järkkärini, hankin ollessani 23 vuotias, eli vuonna 2008. Jos nyt en ihan väärin muista. Saattoi olla vuotta myöhemminkin.

      Tosissani aloin kuvata siinä vuosien 2010-2011 aikana. Puoliksi pakotettuna ja puoliksi yllytettynä. =D

      Poista
  3. Vau! Kerrassaan lumoavia kuvia :)

    VastaaPoista
  4. Hitto mä tuijotin näitä jo faces luukku auki! Nää on niin UPEITA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. Kiitos. =D Tämä oli ehkä paras kommentti mitä olen koskaan saanut. =D

      Poista
  5. Kertakaikkisen upeita jälleen kerran <3

    VastaaPoista