tiistai 24. syyskuuta 2013

Kesä ja häät

Mennyt kesä kului aikalailla suurimmaksi osaksi hääkuvausta treenaillessa näin valokuvauksen saralla. Hirveästi en ehtinyt/jaksanut omia projekteja väsäillä.Vaikka hääkuvaus onkin ihan hauskaa puuhaa, minulle tuli yllätyksenä kuinka raskasta se on. Sekä fyysisesti että henkisesti.

Naurakaa vaan, mutta minä olen niin herkkis, että nyyhkin liikutuksesta jokaikisissä häissä. Ihan sama kuinka tuttu tai kuinka vieras hääpari on. Aivan sama, minä nyyhkin silti. Ja vaikkei sitä saisikaan varmaan ääneen sanoa, välillä rättiväsyneenä kotiin lemmikkilauman sekaan raahustaessa on ollut melko kurja olo. Kun on koko lauantain katsellut onnellisia ihmisiä saattaa tuntua kovin tyhjältä se oma koti. Onneksi tuo fiilis menee ohi viimeistään aamuun mennessä kunhan alitajunta on saanut työstää asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

Jotain kevyesti masokistisia piirteitä minussa varmasti on, sillä minä myös editoin hääkuvat kuunnellen yleisesti tunnettua häämusiikkia tai sitten minun vähemmän salaista noloilusoittolistaani, joka on täynnä, kuten nimi "Romskusiirappia" kertooki, kaikenlaista söpöilymusiikkia. Se ei kuitenkanaan aiheuta kurjaa fiilistä vaan pelkästään hyvää mieltä. Hääkuvat on kuitenkin niin erilaisia tunnelmaltaan kuin ne kuvat joita yleensä otan. Niiden tekeminen on siis mukavaa vaihtelua, vaikka niitä yleensä onkin paljon ja se määrä hajottaa hetkellisesti aloittaessa.

No, tämä kesä meni opetellessa, ensi kesänä katsotaan sitten uudelleen millaiset kujeet on silloin kuvauksen kanssa. Jos suunnitelmat pitää, pitäisi kuvailu varmaan ottaa vähän vakavammin, mutta eihän sitä ikinä tiedä. Suunnitelmat voi muuttua. Hääkuvaus on kuitenkin, miinuspuolistaan huolimatta (niitähän on kaikessa ja niistä on aina helpompi rutista), mukavaa puuhaa. Tapaa ihania ihmisiä, usein jopa tuttujakin, saa pukeutua nätisti, saa hyvää ruokaa (parasta!) ja saa kuvata kauniisti stailattuja, upeasti puettuja ihmisiä. Vaatii kuitenkin vielä rutkasti harjoitusta, että tästä leivänpäällisiä pystyisi tienaamaan, mutta matka on aloitettu.

Noin. Tuli sitten purettua hääkausi tähän postaukseen ja pois systeemistä. Tämä postaus on jo hetken aikaa lojunut tässä puolivalmiina, kun olen miettinyt mitä on soveliasta kirjoittaa. Haluan vielä kiittää ja onnitella kuvaamiani hääpareja. Oli ilo ja kunnia päästä kuvaamaan teitä.

Loppuun vielä muutama nopeasti valittu kuvasarja kesän potrettikuvauksista.












9 kommenttia:

  1. Ihan hurjan upeita kuvia! Millä kalustolla/putkilla on tullut räpsittyä? :) Ja sitä vielä kysyn, että onko kuvat HDR-kuvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. =)
      Kalustona minulla on Canon EOS 5D Mark II ja siinä nokalla Canon EF 70-200 L USM f 2.8.
      Kuvat eivät ole HDR kuvia.

      Poista
  2. Kolmanneksi alin. Omg. Ihana! :o

    VastaaPoista
  3. Tuo toinen on niin ihana! Ihan kuin keijukainen ^_^

    VastaaPoista
  4. Nämä on kyllä niin kauniita <3 Ilon ja rakkaudenkin näissä näkee <3

    VastaaPoista
  5. Ihan pakko nyt kommentoida :D sulla on aivan upeita nää kuvat!! Ite kuitenki tykkäisin että kasvoja ei siloteltas liikaa, koska niistä tulee vahamaiset, niinku joillain nukeilla, mutta kaikkihan nii tekee :D

    VastaaPoista